Siirry pääsisältöön

DIY- tauluja

Olen tehnyt pari taulua, kun valmiita sopivia ei löytynyt
 tai olin yksinkertaisesti liian vaativa ;) 
Minullahan on tunnetusti se visio aina päässä, mitä haluan.
 Yleensä siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Siis olen tulostanut, leikannut ja liimannut, 
sillä minähän olen maailman surkein piirtäjä...

Löysin taannoin isäni kummilusikan,
ja tiesin heti, että siitä tulee jonkinlainen taulu.
Kiinnitin lusikan kaksipuoleisella teipillä,
että sen saa helposti irti, jos iskee uusi visio ;)


Tämän olohuoneessa olevan taulun
olen tehnyt jo aikoja sitten.
Laitoin olemassa oleviin kehyksiin taustaksi huopaa, 
kun kotoa ei löytynyt siihen hätään mitään harmaata paperia.
Tulostin mustavalkoiset kuvat
edesmenneestä koirarouvasta sekä Ru:sta.
Sitten vielä Decora Framen kortti.
Lasin ulkopinnalle liimasin tuon puisen memeories-kyltin.
Tarkoitus oli laittaa koirien nimikirjaimet,
mutta kaupasta juuri ne kirjaimet oli loppuneet. 

Askartelu-/ tietokone-/ vierashuoneen lipaston päälle
olisin halunnut jonkunlaisen muistitaulun, 
johon olisi kivasti voinut laittaa inspiskuvia.
 Idea kun tuli, se piti toteuttaa heti.
 Eli valmiin taulun lasin päälle teippasin ihania kuvia sisustuslehdistä.

Onkos teillä katseltu olympialaisia ahkerasti?
Meillä on... Itse en kyllä ihan kaikkea katso. 
Enni Rukajärven laskut oli pakko katsoa, lopussa kyllä alkoi jännittämään.
Upean laskun Enni tekikin!

Mukavaa sunnuntaita!

Kommentit

  1. Kivat taulut! En seuraa lainkaan mitään urheilua. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä tuo toinen puolisko katsoo kaiken minkä pystyy, itse seuraan vain muutamia lajeja.
      Kivaa sunnuntaita sinulle ja Mikille :)

      Poista
  2. Vitsit, onpa hyviä ideoita vähällä vaivalla ja rahalla. :)
    Hienoja!
    Itse en ole oikeastaan Olympialaisia katsonut, mitä nyt "toisella silmällä" kun tv on auki. :D
    Olen huono seuraamaan urheilua. Joskus kuitenkin jotain katson, mutta olen aina ihan ulkona kun joku aiheesta puhuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkään en ole mikään himopenkkiurheilija. Saatan tehdä muutakin siinä sivussa, ellei ole tosi jännittävä kisa ;)

      Poista
  3. Kivannäköisiä tauluja! Meillä mies katsellut kisoja ja minä vain kuunnellut niitä toisella korvalla puuhaillessani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin pystyn bloggailemaan samalla, jos ei ole jännät paikat ;)

      Poista
  4. Kivoja tauluja olet askarrellut! Ei ole yhtään katsottu urheilua, vaikka olisi kyllä voinut :-) Ja Se oon meillä minä, jos joku katsoo! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Yleensä nuo miehet on urheiluhulluja, mutta teillä onkin sitten toisinpäin ;)

      Poista
    2. Niimpä... Mutta kyllähän se vähän niin on, että kun toinen ei katso, ei itseäkään niin paljon kiinnosta :-)

      Poista
  5. Kauniita tauluja,kyllä noita kisoja tulee katsottua tykkään,siinä samalla voi tehdä jotain pientä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joskus riittää pelkkä kuuntelu niin pysyy silti kartalla :)

      Poista
  6. Olet tehnyt upeat taulut! Hieno idea toi kummilusikka taulu. Meillä on seurattu jonkin verran kisoja, samalla kun ollaan kyläilty ja tehty kotihommia. Suomi sai tänään ensimmäisen mitalin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täytyy kyllä sanoa, että tänään jännitti Ennin puolesta. Mutta onneksi Enni laski upeasti :)

      Poista
  7. Hienoja tuli noista <3
    En katso urheilua,itse asiassa olen ollut peitoissa koko päivän, takapakkia takapakkia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minulla oli pari päivää sitten migreeni, joka onneksi meni aika nopsasti ohi.
      Voi Pia, toivon että flunssasi alkaisi hellittämään! Tsemppiä<3

      Poista
  8. Ihanat taulut <3 Kun näin nuo, tuli itsellekkin heti innostus alkaa kaivelemaan vanhoja lusikoita esille ja taustapapereita ja...

    Yritän vältellä kisoja parhaani mukaan, ei uppoa kyllä yhtään.

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minuakaan ei nuo kaikki lajit kiinnosta...Onneksi on netti, niin lukea vaikka blogeja ;)
      Mukavaa alkavaa viikkoa :)

      Poista
  9. Oletpas tehnyt kivoja tauluja! Hyvia ideoita kaikki! Tuon alimmaisen ajatuksesta tykkään kovasti; on esillä sellaiset inspiroivat,kauniit kuvat,joita voi vaihdella ja jotka varmasti innostavat oman kodin sisustamiseen ja tuunailuihin!
    Mun täytyy myöntää,etten ole mitään muuta olympialaisista katsonut,kuin Rukajärven mitalitilaisuuden ja senkin oikeastaan vahingossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanette!
      Tuossa viimeisessä taulussa juuri ajattelin sitä, että kuvia on helppo vaihtaa, vähän niinkuin muistitaulussa. Ja kun maku aina muuttuu aika ajoin ;)
      Täytyy kyllä tunnustaa, että kun olen yksin kotona, en edes muista koko olympialaisia ja tv on kiinni :D

      Poista
  10. Kiva idea kummilusikalle.
    Meillä kisoja seuraa tuo muu porukka, itse en nyt ole oikein innostunut.

    Kivaa alkanutta viikkoa!
    -k-

    VastaaPoista
  11. Ihania juttuja, varsinkin tuo kummilusikka<3
    Bloggailen ja katselen yhtäaikaa urheilujuttuja eli siis puolella teholla seuraillaan:) Korjaan: ehkä sittekin vain 15% tehoilla:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tänään en ole seurannut ollenkaan kisoja, olen jotenkin onnistunut välttämään ;) Ei vissiin ole ollut mielenkiintoisia lajeja...

      Poista
  12. Ihania tauluja! Tuollaisen inspiraatiotaulun vois itsekin värkätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli!
      Saa nähdä, miten tiuhaan tahtiin nuo inspiskuvat vaihtuvat ;) Jotenkin tuohon tuli kerättyä kesäisempiä kuvia.

      Poista
  13. Kivoja tauluja! :) Meillä ei kyl katota kisoja lainkaan. Ei olla penkkiurheilijoita.

    P.S. Mun blogissa on sulle haaste

    VastaaPoista
  14. Ihania tauluja!
    Meillä seurataan kovasti olympialaisia, oikeastaan varmaan kaikkia lajeja. Telkku on päällä koko ajan :) Meillä kun löytyy tuo kunnon urheilufani :)

    Minulla on sinulle blogissani haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura!
      Meilläkin asuu urheiluhullufani, joten tiedän mitä tapahtuu, vaikken itse aina seuraakaan...
      Pitääpä käydä katsomassa blogissasi, millaisella haasteellla olet haastanut ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.