torstai 7. elokuuta 2014

Heinäseipäitä ja betonia


Onpas vierähtänyt tovi viime postauksesta.
Hellesää on vienyt ihan mennessään eikä ole jaksanut istua tietokoneella.

Toimettomana ei kuitenkaan ole tullut oltua,
päässä surraa jos vaikka minkälaista ideaa
ja joitakin on jopa viety suunnitteluastetta pidemmälle.

Heinäseiväsnaulakosta jäi tuo heinäseipään pää ja
pakko oli keksiä sille jokin käyttötarkoitus,
että koko seiväs tulee hyötykäyttöön.
Nyt siitä tuli teline rannekoruille.


Ystäväni kanssa kokeilimme betoniaskartelua ensimmäistä kertaa.
Se oli niin hauskaa ja helppoa, että sitä täytyy kokeilla uudestaan.

Kynttilänjalkoja syntyi helposti raejuusto- sekä salaattikippoihin.



Kynttilähulluus alkaa päästä valloilleen, kun illat rupeavat hämärtymään ;)
Joten lisää kynttiläkippoja piti laittaa noiden betonisten lisäksi.
Niinpä uudesta leikkuulaudasta tuli kynttilä-alusta.

Ja tässä todellisuutta, miltä koristetyynyt yleensä näyttää...
Onkohan tämä jonkun taiteellinen näkemys sohvatyynystä : D























Hellesäät näyttävät jatkuvan vielä jonkin aikaa,
joten nautitaan niistä.
Vaikka välillä tälläinen kuumuuteen tottumaton vilukissa ahdistuu liiasta lämmön määrästä,
ainakin töissä ;)

Lämmöntäyteistä loppuviikkoa!



18 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa lukea kuulumisiasi Ellen!
    Säät ovat kyllä melko lämpimät, huh!
    Kivoja ovat nuo betonikynttilä alustat ja heinäseipään päälle olet kyllä keksinyt hyvän käyttötarkoituksen!
    Mukavaa tulevaa viikonloppu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3
      On ollut kiva, kun on saanut kuljeksia kesähepeneissä ja paljain jaloin. Yöllä voisi olla viileämpää...
      Tuo betoni vie mennessään ;)
      Mukavaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  2. Hienoja betonikynttilöitä oot tehnyt. :) Hauska idea heinäseipäänpäälle, hih.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Saa nähdä, mitä muuta tuosta heinäseipään päästä vielä tulee...
      Aurinkoista viikonloppua sinnekin :)

      Poista
  3. Hienoja kynttiläjuttuja olet tehnyt, betoni on nyt kovasti suosittua! :-) Täälläkin alkaa jo tulla helleähky ;-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Enpä koskaan ole odottanut ukkosta ja sadetta, mutta kyllä se raikastaa ilmaa ihanasti ;)

      Poista
  4. Apua, mie just kuskasin rosin seipään jämät kun tehtiin vielä toiset tikaat. Juurikin tuollainen kiva pää siellä oli. Pitääkö mun lähteä kaivelemaan riskista, no todellakin täytyy. Mahtava keksintö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä sinun nyt täytyy lähteä roskisdyykkariksi naapureitten ihmeeksi ;)

      Poista
  5. Kivoja betonikyntti alustoja.Kyllä nyt olaan saatu nauttia helteestä.Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Eipä olisi kesäkuussa uskonut, että miten lämmin Suomen kesä voi olla.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin :)

      Poista
  6. Onpa upea kynttiläsomiste! Itse en ole koskaan betonista muuta tehnyt, kuin raksahommissa... mutta, nyt se alkaa kyllä houkuttamaan...

    Mukavia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo betonihomma koukuttaa, kun kokeilee sitä. Koko ajan etsii muotteja, mitä voisi käyttää ;)
      Mukavia kesäpäiviä myös sinulle!

      Poista
  7. Voi vitsit miten kiva idea tuo heinäseipään pää koruille :)

    VastaaPoista
  8. Oi miten kiva tuo koruteline! Loistoidis! Ja ihanan helppo ;)
    Betonikynttilänjalat on ihanan rouheita ja kauniin yksinkertaisia,tykkään!
    Ja hih toi sun sohvatyynykuva :D Meillähän sohvatyynyt on tietty aina ihan kauniisti ojennuksessa... NOT :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä nuo sohvatyynyt on yleensä muotoiltu noin, ja minä sitten yritän pitää ne ojennuksessa ;) Mutta tästä huomaa, että jokainen tyyny on tarpeellinen, vaikka joskus olen kuullut valitusta tyynyjen määrästä...

      Poista
  9. Korutelinettä minäkin ihailin, aivan huikee yksinkertaisuudessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mikä parasta, sitten kun kyllästyn, niin seipäänpäälle on pakko keksiä uusi tarkoitus ;)

      Poista

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)