Siirry pääsisältöön

Vuoden alkua

Vuosi on alkanut nörtteilyn parissa, kuten ehkä olettekin huomanneet.
Halusin laittaa tuon Pin it- napin kuviini.
Sain sen heti ekalla kerralla näkyviin ja osasin siirtää sen jopa tuohon oikeaan yläkulmaan.

Siihenpä sitten meikäläisen taidot loppuivatkin.
Olisin halunnut erilaisen napin kuvakkeen,
mutta aivokapasiteetti ei enää riittänyt ohjeiden toteuttamiseen...


Uudenvuodenaattona innostuin kattamaan pöytää vähän paremmin.
Kattaus ei ole vahvimpia puoliani.
Ihailen teitä jotka osaatte tehdä hienoja kattauksia.

Ruokana oli nyhtöpossua ja salaattia tortillojen välissä.
Ruokaa ei tullut paljon kuvailtua, kun oli niin  nälkä että näköä haittasi.

Ja toisaalta olen nälkäisenä äärimmäisen pahantuulinen...
Nimittäin,
 jos en olisi saanut julkaisukelpoista otosta ekalla napinpainalluksella,
kamera olisi varmaankin lentänyt huitsin nevadaan
ja joku asiasta tietämätön raukka olisi saanut kuulla kunniansa...

Eli täällä ainakin pätee sanonta : hyvä ruoka, parempi mieli ;)


Tässä vaiheessa on jo syöty ja nautittu lasillinen viiniä,
joten olo on erittäin tyytyväinen ;)


Tätä paholaisenhilloa oli lihan päällä ja oli muuten hyvää.
Ei ollut ihan niin tulista kuin Amarillon hillo.


Mitään lupauksia en uudelle vuodelle tehnyt,
olen äärimmäisen huono pitämään niistä kiinni...

Toisaalta olisin voinut luvata 
liikkua enemmän,
olla parempi vaimo enkä vetää hernettä nenään väärässä kohti pyörivästä sukasta,
olla stressaamatta pienistä mitättömistä asioista,
olla parempi ystävä ja käydä useammin kylässä.

Nyt voin ainakin yrittää tsempata noissa ed. mainituissa asioissa ;)


Lyhdyn lasit olivat jäätyneet kauniisti


Riihimäen purkkiin laitoin vielä ledvalot,
ei ole kuitenkaan niin jouluiset.


Miten teillä on vuosi alkanut?
Teittekö Uudenvuoden lupauksia?


Ihanaa alkanutta vuotta 2015 <3




Kommentit

  1. Kaunis kattaus. Pöydällä kauniit lasiset kynttilänjalat. Oletko mistä löytänyt? Olen itse haaveillut pitkään samanlaisista kynttilänjaloista. Kynttilänlyhty on talvinen, siellä taitaa olla pakkas keli. Täällä on satanut vettä, paitsi nyt illasta meni pakkasen puolle. Eli tappo liukasta, oltava tosi varovainen. Uuden vuoden lupauksia tehty: karkkilakko ja 5 kg laihempi ennen kesää. Katsotaan miten selviän.:) Ihanaa ja onnellista uutta vuotta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne!
      Kynttiläjalat on Pentikiltä.
      Uuden vuodenaatto-aamuna oli pakkasta, sitten onkin ollut nollassa ja peräti plusasteita. Onneksi tänään meni reilusti pakkasen puolelle, niin lumi ei ainakaan sula pois :)
      Minulla ei muuten onnistuisi karkkilakko.
      Tsemppiä uudenvuodenlupauksiin ja Onnellista Uutta Vuotta <3

      Poista
  2. Nätti kattaus! En tehnyt lupauksia, mutta yritän liikkua enemmän ja syödä vähemmän. Mukavaa alkanutta vuotta, Ellen!

    VastaaPoista
  3. Ihana kattaus Ellen!
    Lupauksia tein vain itseäni aatellen, eli lupaan pitää itsestäni parempaa huolta ja päästää itseni vähän helpommalla:)
    Kivaa lauantaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Hyviä lupauksia olet tehnyt :)
      Ihanaa lauantai-iltaa <3

      Poista
  4. Kyllä on niin juhlallinen kattaus. Lupauksia en kyllä tehnyt. Mukavaa viikonloppua.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Pitää yrittää useammin panostaa tuohon kattauspuoleen.
      Kivaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  5. Ihania kuvia ja voi että tykkään noista kastehelmi tuikkukipoista, uusia olen etsiskennellyt omieni kaveriksi mutta kovasti ovat menneet kaupaksi kun en löydä kirkkaita mistään. Todellakin täälläkin sanonta "hyvä ruoka, parempi mieli" pitää paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni!
      Minäkin tykkään paljon noista kastehelmistä eikä muissa kipoissa olekaan tullut pahemmin polteltua tuikkuja. Minullakin olisi tarkoitus ostaa lisää noita kirkkaita, toivottavasti niitä löytyy ;-)

      Poista
  6. Lupaukset jätän muille, kun en myöskään osaa pitää niistä kiinni. :D
    Mutta ainahan nuo omat ruokailutottumukset tarvitsis hieman hiontaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ruokailutottumuksissa olisi parantamisen varaa täälläkin ;) Vihanneksia ja hedelmiä pitäisi syödä enemmän...

      Poista
  7. Kaunis kattaus! Ihanaa vuotta teillekin! :)

    VastaaPoista
  8. Niin ihana kattaus! Minäkään en pahemmin lupauksia tehnyt juuri samasta syystä, kun en niitä pysty pitämään!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Ei lupauksia.. parempi aina vaan elää päivää niin hyvin kuin sen vaan taitaa.. =)

    VastaaPoista
  10. ihana kattaushan tuo on :) mina tein uuden vuoden lupauksen että parannan ruokailutapojani ja lisään liikuntaa sellainen elämäntapamuutos.....herkkuja mennyt viime vuonna ihan liikaa nyt takaisin siihen perinteiseen kerran viikossa/tai harvemminkin karkkipäivä meininkiin :) ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Onneksi työt kuitenkin vähän rajoittaa tuota herkuttelua, kun töissä ei ole koko ajan taukoja ja maha saa murista ihan yksinään ;)
      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  11. Meillä oli kans eilen nyhtöpossua, mutta hampurilaisessa. Pitääpä kokeilla joskus kokeilla tortilloissakin :) Ihania tunnelmakuvia. Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana!
      Minun pitää kokeilla tuota hampurilaisen välissä :)
      Leppoisaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  12. Tunnelmallista ja kaunista teidän kodissa <3. Oikein hyvää alkanutta suotta sinullekin!

    VastaaPoista
  13. Hirmu hyvä idea tuo nyhtöpossu tortillojen väliin. Täytyypä kokeilla itsekin. Iloista sunnuntaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olisin laittanut possua pitaleivän väliin, mutta mies halusi välttämättä tortilloja. Ei ollut huono idea ;)
      Kivaa sunnuntaita sinullekin <3

      Poista
  14. Hei nyt täytyy onnitella närtteilystä. Olen itsekin miettinyt tuota pinterest-nappia. Teetkö jossain vaiheessa postausta siitä, että miten tuo onnistuu? Kivaa vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Voin vaikka tehdäkin jotain postausta ja jonkulaisia ohjeita Pinterest-nappiin :)
      Kivaa alkavaa vuotta <3

      Poista
  15. Kaunis kattaus. Itse jatkan siitä mihin viime vuonna jäin eli parantamaan niitä pieniä asioita joihin voin vaikuttaa kuten juurikin tuo ruokailu ja sen terveellisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!
      Minulla on aina parantamista ruokailussa. Nykyään syön jopa aamuisin puuroa kun menen töihin ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.