Siirry pääsisältöön

Sisustuspainajainen

Tiistai-iltana katsoin Suomen huutokauppakeisaria.
Oletteko te muuten katsoneet kyseistä ohjelmaa?

 Se oli eka kerta kun katsoin koko jakson. 
Joskus olen katsonut ihan pieniä pätkiä, en nimittäin muista milloin ohjelma tulee ja siksi se on jäänyt katsomatta.

Oli varsin mielenkiintoinen ohjelma varsinkin tälläiselle joka on kiinnostunut kaikesta vanhasta romusta ;)

Minullahan on vilkas mielikuvitus varsinkin yöllä ja näen mitä ihmeellisempiä unia...
No näin sitten yöllä unta että olin myynyt muumimukini kahdella kympillä ja olin sitten ostanut ison vanhan reen. 
Reki oli mukamas olohuoneessa keskellä lattiaa ja mietin että miten selittäisin asian miehelleni... 
Että jos ei vaikka huomaakaan, kun häivytän sen jotenkin muuhun sisustukseen..

Että sellainen uni :)

Mutta nyt ihan tosielämää :)
Kaupasta löytyi keväthyasintti.
Minulle ihan uusi tuttavuus.
Ei hajuakaan minkävärinen sintti sieltä tulee...





Ja taas on vaihdeltu esineiden paikkaa...





Ananaspurkkiin ja paperipussiin liitutaulutarraa.
Tuossa pussissa ajattelin säilyttää työvuorolistat.
Ne kun yleensä lojuvat makkarin lipaston päällä.


Tänään sunnuntaina käytiin maalla ulkoilemassa ja muutama tunti siellä vierähtikin.
Oli aivan mahtava auringonpaiste ja kiva kun aurinko lämmitti :)


Jippii:D
Assari riehaantui täysin.



Lunta muuten vielä riittää.
Ei ihan vielä puutarhahommiin...



Kahvit maistui äärimmäisen hyvälle


Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Ps. Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen <3
Käsi alkaa olla jo parempi.





Kommentit

  1. Ihania kuvia! Ja supersöpö koira! <3
    Käythän vilkaisemassa/kommentoimassa blogiani?
    ---> http://mybeatywonderland.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kyllä on tullut katsottua tuota huutokauppaa. Upea koira tuo Assari. kyllä on siellä vielä paljon lunta. Aurinkoista alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Joo, lunta on vielä aika paljon vaikka on sitä sulanutkin.
      Aurinkoista viikkoa sinnekin :)

      Poista
  3. Ihana Assari. Meidän Mikkikin viihtyy taas pihalla ja nauttii keväästä ja auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Meilläkin assari on mielissään kun ollaan paljon pihalla :) Kevättä rinnassa ;)

      Poista
  4. Ihana Assari juoksee tukka hulmuten kevätauringon paisteessa <3

    VastaaPoista
  5. Onneksi painajainen jäi vain uneksi. Ihania kuvia sinulla taas. Meillä on talvi jo mennyt menojaan. Lunta ei ole yhtään ja mieli on vahvasti keväässä. Ompas se tänä vuonna aikaisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Loppuviikolle tänne on luvattu takatalvea, en ala!
      Mutta ehkä parempi takatalvi nyt kuin toukokuussa ;)

      Poista
  6. Täällä on myös sisustettu minkä pystyy ilman, että mitään uutta on ostettu.
    Noi unet on tosi hassuja. Itse olin viime viikolla unessani pääministerin sihteeri. Stubb osti mulle uuden työn kunniaksi Louis Vuittonin laukun ja hiton rumat kengät joista en tykännyt tippaakaan. Hah mikä uni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa nähnyt hauskan unen :D
      Eikös sillä Stubilla ole yhtään tyylitajua kun ostaa rumat kengät sihteerilleen....
      Nyt kun näen Stubbin telkkarissa, niin mieleen tuleen tuo sinun unesi ;)

      Poista
  7. Oii, teillä on vielä oikein kunnolla lunta maassa. Meillä se alkaa olla muisto vain :) Ihania nämä aurinkoiset kevät päivät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, ettei tuota lunta sada enää lisää tai ainakaan paljoa...
      Tuntuu, että on paljon energisempi kun aurinko paistaa :)

      Poista
  8. Jännä tuo sintti, kerrohan sitten kun se kukkii meileki ..)
    Ruu kyllä nauttii ulkoilusta, ihana<3
    Tavaroita on niin terapeuttista liikutella:)
    Ihanaa alkavaa viikkoa sulle Ellen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä kerron että minkä väristä kukkaa pukkaa ;)
      Miten se tuo tavaroiden liikuttelu onkin niin rentouttavaa puuhaa....
      Ihanaa viikkoa Sari <3

      Poista
    2. Marja-Liisa Nikanser eli Delladuchesse15. maaliskuuta 2015 klo 22.09

      Mukava kurkata instan lisäksi tänne blogisikin puolelle. Minulle tuo keväthyasintti on tuttu vuosien takaa. Sain kerran lahjaksi valtavan määrän kukkasipuleita ja niiden joukossa myös näitä hyasintin sipuleita. Kukat menestyivät hyvin entisen kotimme pihalla ja herättivät huomiota ohikulkijoissa jouluisen ulkonäkönsä vuoksi. Niin, ja assarisi on aivan ihana. Melkein sydän pysähtyi, kun näin ensimmäisen kerran kuvan hänestä.

      Poista
    3. Marja-Liisa Nikander eli Delladuchesse15. maaliskuuta 2015 klo 22.11

      Korjaus painovirhepaholaiseen😊

      Poista
    4. Kiva kun tulit kurkkimaan tänne blogiini :)
      Minä en ole koskaan kuullutkaan että on olemassa keväthyasinttejä, ennenkuin nyt.
      Assari kiittää <3

      Poista
  9. Katsoin samoja sinttejä kaupassa. Päädyin sitten toiseen kukkaan. Mietin kyllä, että onkohan se ihan samanlainen kuin jouluna. Hauska uni! Kyllä sitä joskus näkee ihan hulluja unia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan mitä tuosta sintistä tulee ;)
      Minulla nuo unet on niin päättömiä, että en tiedä mistä ne oikein kumpuaa...

      Poista
  10. On sulla unet!;DDD Käyhän blogissani osallistumassa arvontaan, niin voit saada yhden Muumi-mukin lisää.:P
    Ihanat kuvat!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina K!
      Osallistuttu on :)
      Muumimukit kelpaa aina ;)

      Poista
  11. En ole katsonut kyseistä ohjelmaa :) Painajaiset on ikäviä, tyttömme laittoi minulle la iltana viestin että äiti mä jäin vahingossa laivalle, oli isällään lukenut kirjaa jossa samainen kohtaus kyllä hieman säikähdin ennen kuin tajusin että neiti olikin aivan unissaan ollut kun laittanut viestin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo ei ollutkaan totta :)
      Joskus nuo unet tuntuu niin tosilta, että pitää miettiä tovi, oliko tämä unta vai totta.

      Poista
  12. Hah, meillä kotona katsotaan huutokauppakeisarit ja kaikki mahdolliset jennkisarjat siihen liittyen. Mies toivoo salaa, että voisi vaihtaa lääkärin ammatin "löytäjäksi" :) Ihana tuo purkki-idea ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä on toisin päin. Minä voisin olla löytäjä ;)

      Poista
  13. Hih olikos tuo painajainen vai hyvä uni? ;) Voihan muumit sentään. Juu tunnustetaan täällä kanssa todella levottomia unia katsellaan.

    Mahtavia kuvia ja niin kaunis koiruli. <3

    En ole Huutokauppakeisaria katsellutkaan, pitäsiköhän. Arvaa vaan kuka myös pitää "vanhasta romusta".

    Aurinkoista viikkoa Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K!
      Toisaalta sain kauan haaveilemani reen mutta muumit meni... :D
      Varmaan muuten tykkäisit ohjelmasta ;)
      Aurinkoista viikkoa sinullekin <3

      Poista
  14. Sait hymyilemään kun luin tuo unesi :) Niin kauniita kuvia jälleen, ja ihana koira!

    VastaaPoista
  15. Täällä ilmoittautuu yks suuri Huutokauppakeisari fani, hän on niin hyvä tyyppi, että ihan koukkuun olen kyseiseen ohjelmaan jäänyt :) Ihana tuo keväthyasintti, enpäs ole nähnytkään. Onko tässä lajikkeessa voimakas tuoksu? Mulla on myös kerättynä noita säilykepurkkeja - maalikauppaan pitäisi päästä :) Mukavaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin ihan uusi tuttavuus tuo keväthyasintti. Ei mitään tietoa, että millainen tuoksu...
      Minunkin on pakko jatkossa katsoa tuota ohjelmaa. Silläkin uhalla, että näen painajaisia ;)
      Aurinkoista viikkoa :)

      Poista
  16. Sinun kevätsinttisi saattaa olla keltainen. Minä ostin keltaisia hyasintteja, kauniin kirkkaan keltaisia, ne kukkii minulla jo ja tuoksu on sama kuin jouluhyasinteissa.
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on kyllä keväinen väri, joten voisi ollakin sen värinen :)
      Minun sintit ei ole lähelläkään kukkimista, mutta jospa ne kukkisi sitten pääsiäisenä ;)

      Poista
  17. Minäkin katson sen aina.Viime jaksossa se Janne Katajan kaappi oli aivan mieletön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutenkin se Janne Katajan koti näytti mielenkiintoiselta ;) Kiva vähän päästä kurkistamaan julkkisten koteihin :)

      Poista
  18. Mullekin uusi tuttavuus tuo sintti, tuollaistahan olisi hauska itsekin testata :) Kivaa viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olisi tietää, mitä värejä tuossa sintissä löytyy ;)
      Ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  19. Kylläpä täältä löytyi ihana blogi! Jään ehdottomasti lukijaksi ja palaan paremmalla ajalla lukemaan edellisiä postauksiasi. :)

    Aurinkoista tiistaita, Heidi
    omituinenpieniperhe.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että että viihdyit ja tervetuloa lukijaksi :)
      Aurinkoista viikkoa sinnekin!

      Poista
  20. Keväthyasintti, uusi tuttavuus minullekin :) Kaunis asetelma ensimmäisissä kuvissa! Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  21. Itsekin olen ruvennut katsomaan kyseistä sarjaa, ja tuli viimeksikin katottua. Hauskaa nähdä millasia löytöjä menee kaupaksi. Ois joskus kiva päästä mukaan kyseiseen kuutokauppaan. Ihanat kuvat. :) itsekin ostin viime viikolla sintin Robinhoodista, siinä luki et miun sintti olisi keltainen. Sitä odottaessa. :) Ihanaa viikkoa. Mikä on siun osoite? Sinulle tulisi pieni piristys paketti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne <3 Olen ihan sanaton....
      Laitan sinulle s-postia :)
      Ihanan aurinkoista viikkoa sinulle <3

      Poista
  22. hmm. outo ohjelma myös minulle, täytyypä tsekata joku kerta. Kauhea painajainen! Onneks oli vaan unta ;). ihania keväisiä kuvia! Täälläkin vielä lunta ihan liikaa.. Ja sintin metsästys alkaa mullakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jäin muuten koukkuun tuohon ohjelmaan ;)
      Vinkkinä: oman sintin löysin Tokmannilta :)

      Poista
  23. Pitäähän sitä ohjelmaa katsoa kun velipoika häärää remonttireiskana. Kerran olen käynyt paikanpäälläkin kesällä mutta silloin oli niin hirveästi väkeä ettei edes nähnyt mitä siellä myytiin. Kiva blogi sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen remonttimies se veljesi, kun korjaa mitä vaan!
      Minäkin olen miettinyt, että pitäisikö kesällä poiketa siellä paikan päällä ihmettelemässä. Mutta varmasti on paljon porukkaa.
      Kivaa, että tykkäsit blogistani :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.