Siirry pääsisältöön

Omaa aikaa

Toisaalta tykkään näin vuorotyöläisenä, 
että viikolle sattuu vapaapäivä ja yksikseen voi touhuta mitä mieleen juolahtaa.

Mutta enpä pistäisi pahakseni, 
että löytyisi työ joka olisi kahdeksasta neljään ja viikonloput olisi vapaata. 
Näin vanhempana arvostaa jotenkin säännöllistä rytmiä niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Mutta niinkuin alussa sanoin,
välillä on kiva viettää omaa aikaa itsensä kanssa.
Tänään kun olin vapaalla,
tuli käytyä kunnon lenkillä
ja tietysti tuli myös vähän siivoiltua.
Ja niinkuin arvata saattaa, niin melkoiseksi tavaroiden pyörittelyksi se meni ;)

Osa olohuoneen tyynyistä sai keväisemmän ilmeen.
Välillä paistoi pienesti aurinko ja tuli niin keväinen ja energinen fiilis jotta ;)


Kuviakin tuli räpsittyä taas urakalla.
Tuo kuvaaminen on niin rentouttavaa puuhaa 
ja on kiva etsiä uusia kuvakulmia.




Viime viikonloppuna kukat jäi ostamatta töitten takia,
mutta voihan sitä ostaa kukkia viikollakin.
Ja ovatpa ensi viikonloppuun valmiina!

Eikä ollut paha hinta tälläisesta, 3 euroa.
Minun tulee todella harvoin käytyä ihan kukkakaupassa,
Mutta nyt olen päättänyt, että useammin pitää käydä tuolla kukkaostoksilla.
Ja onhan siellä enemmän valinnanvaraa kuin marketeissa.


Vapaapäivinä tulee myös käytyä lähikirpparilla.
Tänään sieltä löytyi tämä Sagaformin öljypullo.

Pirkan pippurimylly kävi niin silmään,
että pakko oli laittaa siihen liitutaulutarraa,
jotta siitä tuli siedettävämpi.

Tälläinen oli minun tiistai, ihan perussettiä ;)
Mitäs teillä? Joko olette hiihtolomalla?

Aurinkoista loppuviikkoa:)



Kommentit

  1. Vielä vajaa kaksi viikkoa lomaan. Ja on sitä odotettukin. Arki vie aina mehut ja se oravanpyörä. Yritän kyllä välillä nauttia olemisesta ja viettää aikaa lähimpien kanssa sekä huolehtia ystävyyssuhteista. Olet napannut kauniita kuvia tänne blogiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Arki vie mehut ja ne kotihommat suurimman osan ajasta. Mutta minäkin yritän välillä ottaa rennommin, eihän ne kotityöt minnekään katoa, vaikka kuinka toivoisi ;)

      Poista
  2. Ihana kukat! Itselläkin pitäisi käydä oikeissa kukkakaupoissa markettien kukkalaarin sijaan. Jotenkin vain aina ajatellut, että niissä on kauhean kallista, mutta tuo sinun kimppusihan oli oikein sopuhintainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin ajattelin, että kukkakaupassa on kamalan kallista. Ja kaupan päälle saa vinkkejä miten kimppu kestää pitempään;)

      Poista
  3. Oi ihanaa kevättä olet siellä jo laitellut. Ihana kirppislöytö. Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
  4. Loma on vasta ensi viikolla. Kaunista! Meillä ei paistanut aurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sinulla on loma hyvällä mallilla kun se on vasta edessäpäin;)

      Poista
  5. Mulla on lomaa vasta pääsiäisenä, mutta sehän onkin jo ensi kuussa :)
    Kauniita tyynyjä sulla siellä ja tääll myös usein siivous muuttuu tavaroiden tai huonekalujen marssiksi, hih:) tuttua siis!

    Kivoja loppuviikon päivi sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Minulla on loma huhtikuussa. Itse tykkään pitää talviloman mahdollisimman myöhään.
      Kivaa loppuviikkoa myös sinulle♡

      Poista
  6. Kaunis kimppu! Hyvä löytö tuo öljypullo! Mulla on ollut tavistiistai, kiirusta töissä. Illalla en jaksanut lähteä mihinkään. Kotona oli hyvä olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Koti on ihana paikka varsinkin kiireisen päivän jälkeen ja mikäs sen mukavampaa kuin rentoutua kotona ;)

      Poista
  7. Muistan tuon vuorotyön ihanuuden kun sai joskus arkena rauhassa viettää aamua itsekseen. Kun päivystäminen loppui niin tuntui oudolta alkaa tekemään virka-aikaa. Nyt kun tähän ma-pe aamuvuoroon on tottunut niin en vaihtaiskaan enää vuorotyöhön jos ei ole pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta vuorotyö on kivaa, mutta välillä iltavuorot ja viikonlopputyöt jurppii... Mutta onneksi on kivat työkaverit :)

      Poista
  8. Voi, miten kauniisti aurinko paistaa kuvissasi! Niin kauniit kukkaset!<3 Mun pitäis ostaa myös eukalyptuksen oksia. Niissä on tuollainen harmaanvihertävä väri.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!
      Nuo eukalyptuksen oksat on niin kauniita, että aion ostaa niitä jatkossakin;) En edes tiennyt, että niitä saa meidänkin kukkakaupasta.

      Poista
  9. Itsekin teen vuorotyötä ja minusta iltavuorot on joskus aika luksusta, kun voi nauttia valosta ja saa nukkua pitkään :) Kauniin keväiset sävyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Välillä on kyllä kiva nukkua pitempään :) Olisi rankkaa nousta joka aamu kukonlaulun aikaan, varsinkin kun on tottunut että välillä saa nukkua ihan kunnolla.

      Poista
  10. Kauniita kuvia! Ja ihanat tyynyt.
    Kiva löytö kirpparilta.
    Itse lomailen pääsiäisenä. Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Taas yksi uusi tapa käyttää liitutaulutarraa. Toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liitutaulutarra on parasta! Sitä täytyy olla aina, jos vaikka inspiraatio iskee;)

      Poista
  12. Ihanaa on välillä viettää hetki omaa aikaa <3 Kauniista kodistanne on kauniita kuvia postauksesssasi <3 Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oma aika on tarpeellista ja tekee arjesta mukavampaa, vaikken olekaan mikään erakko luonteeltani.
      Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle♡

      Poista
  13. Voi täydellisyyttä ja yksikin kukkanen tuo pilkettä kotiin. Ymmärrän hyvin tuon rutiinihomman, mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän kaipaa säännöllisyyttä ja epäsäännöllisyys myös väsyttää enemmän.

    Oikein mukavaa viikonloppua sinne kauniiseen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta että epäsäännöllisyys väsyttää paljon enemmän näin vanhempana. Se ei paljon auta, että mieli on nuori, kun kroppa ei kestä ;)
      Kiitos samoin sinulle Tiia mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  14. Kauniita nuo tyynyt ja kiva blogi sinulla, onneksi "eksyin" tänne, taidan jäädä lukijaksi.
    Tervetuloa vastavierailulle minun blogiini myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi!
      Täytyypä tulla vastavierailulle :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.