Siirry pääsisältöön

Aurinkoinen lauantai




Tänään täällä Kainuussakin on saatu nauttia
 ihanasta auringonpaisteesta ja 
lämpimästä säästä :)
Arvata saattaa, että sisähommelit on jääneet vähemmälle ja
ulkona on tullut nautittua kauniista kevätsäästä sekä vähän tuli siivottua terassiakin.
Ja tietysti rupesin heti haluamaan kesäkukkia ja kaikkea muuta terassin kaunistukseksi.

Orvokkeja ja muratteja haen varmasti lähipäivinä,
mikäli ei ole tiedossa karmeaa takatalvea.

Riikan tuliaisista sen verran,
että Stockmannilta löytyi tälläinen Calvin Kleinin suunnittelema vesipullo.
Siinä oli vissyä ja kustansi 3 - 4 euroa.
Joten niinpä toin tyhjän vesipullon kotiin koristeeksi.


Viikolla ostin nipun tulppaaneita,
että saisin edes vähän toppuuteltua tuota kesäkukkien hankintaa.
Onneksi nuo Kevätmessut on sen verran kaukana,
sillä voin vaan kuvitella mitä ne saisi meikäläisessä aikaan.
Olen ihastellut Kevätmessujen antia blogeissa
ja todennut, että olisin niiiin täpinöissäni tuolla ;)




Ennen lomaa löysin tällaisen sitruspuun.
Tarkoitus olisi laittaa tämä terassille,
mikäli ei kuole ennen kesää.



Joko te olette ihan täpinöissä keväästä, kesäkukkista, puutarhasta ja pihanlaittamisesta?
Minulla ainakin tämä alkaa joka vuosi aikaisemmin
ja kohta varmaan jo tammikuussa olen kevätpöhinöissä ;)

Aurinkoista viikonloppua!



Kommentit

  1. Me ollaan tänään tehty pihahommia ja pakko myöntää, että terassin laittaminen houkuttaisi kyllä :) Tosin en taida vielä uskaltaa, kun sitä ei tiedä näillä leveyksillä, että sataako öisin vielä lunta :D Toi sitruspuu on ihan ylisöpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Täällä on kyllä se vaara, että lunta voi sataa ja pakkastakin on öisin. Järkevää olisi jättää kukkien hankinta myöhemmäksi, mutta aina tuo järki ei voita ;)

      Poista
  2. Tänään on harava heilunut meilläkin,kovin märkää vielä on.Kaunis tuo sun sitruspuu.Tuommoisen vois itsellekin ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykästyin tuohon sitruspuuhun ja oli niin ihanan paljon noita hedelmiä. Siis vielä on..saa nähdä miten niiden käy;)

      Poista
  3. Pirtsakka tuo sitruspuu! Täällä ei ihan vielä kevätä, kun vielä niin paljon lunta!
    Mutta heti lumien lähdettyä varmasti kyllä iskee kevät villitys:)

    Kivaa iltaa sulle Ellen sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lumet on huvenneet ihan silmissä, vähäsen on vielä etupihalla eikä vielä pääse haravoimaan.
      Kivaa iltaa sinullekin Sari♡

      Poista
  4. Sitruspuu olis kyllä ihana. Mistä oot sen löytäny?
    Voss pullosta tulee mieleen "Oikeesti aikuiset" leffa 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin puun ihan Tokmannilta.
      Tuota leffaa en ole nähnyt, mutta nyt on varmasti pakko nähdä se;)

      Poista
  5. Täytyypä lähteä Tokmannille ku anopilla oli tosi ihana liina sieltä. Nyt on sit kaks ostosta eli hyvä syy käydä.

    VastaaPoista
  6. Täälläkin aurinko on paistellut, mutta nyt sataa vettä kaatamalla. Terassille minäkin kiikutin autotallissa talvehtineen muratin ja rohkeasti jätin sen jo ulos...saa nähdä miten käy. Eikö olekkin ihana tuo sitruspuu? Kiikutin kotiin samanlaisen viimeviikolla ja voi miten ihana tuoksu siitä tuli, kun istutin sitä uuteen ruukkuun! Minun sitruspuu pääsee mökille, jos selviää hegissä siihen asti kun mökille muutetaan!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ihana tuo sitruspuu! Toivotaan että osaan hoitaa sitä niin, että se pääsisi kesäksi terassille ;)
      Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  7. Sitrukselle aurinkoa ja kuivahtamista kastelujen välillä!
    Kevätpöhinät on hyvä aloittaa ajoissa!

    Lempeitä aurinkopäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hoito-ohjeista!
      Ehkäpä nyt sitruspuu säilyy hengissä kesään saakka;)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  8. Ihana sitruspuu! Katsoin meidän Tokmannilla niitä, mutta en vielä niitä ostanut. Nyt kyllä taidan minäkin kyllä käydä ostaa ton :) Ihana ilma oli täälläkin eilen. Ihanaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kun ihan tavan kaupoista löytyy vähän harvinaisempia kasveja. Nyt vaan jännätään miten tuon sitruspuun kanssa loppupeleissä käy ;)
      Ihanaa viikkoa sinullekin♡

      Poista
  9. Tyylikäs vesipullo, eikä ole hinnalla pilattu. Oi kun olisikin oma piha mitä laittaa, mutta täällä on tyydyttävä parvekkeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihastuin eka tuohon pulloon ja sitten vasta rupesin tavaamaan että mitä se sisältää ;)
      Meidän piha on aika pieni, mutta sekin on jotain. Mutta toisaalta on vähemmän nurmikon leikkuuta ja lumitöitä :D

      Poista
  10. Kaunis sitruunapuu :) Minun käsi onneksi parantunut ja ensi viikonloppuna pääsenkin tekemään taas pihahommia ja laittelemaan terassia käyttökuntoon :) Mukavaa keskiviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukava, että kätesi on paranemaan päin :) Käsipuolena on hankala olla.
      Kivaa keskiviikko-iltaa<3

      Poista
  11. Söpöinen sitruunapuu!
    Mulla on tuo vesipullo töissä. Tuleepa hörpittyä päivänmittaan kun on fiini pullo pöydällä. :)
    Iloisia kevätpäiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin suunnittelin vieväni pullon töihin, mutta en uskalla kun se on lasinen.
      No, nautin siitä kotona;)
      Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle:)

      Poista
  12. Ihana tuo sitruspuu! Tänään kaupassa katselin sitä enkä uskaltanut ostaa, kun olen välillä vähän tumpelo kasvien kanssa..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin jännään tuon kanssa että selviääkö kesään asti ja pääseekö se terassille nauttimaan kesäpäivistä ;)

      Poista
  13. Sitruspuu on ihana! Täällä tänään aurinkoa ja räntäsadetta, merkillinen on kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täällä välillä paistaa aurinko ja sataa yhtäaikaa räntää tai rakeita, todella merkillinen sää ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.