lauantai 8. lokakuuta 2016

Helppo kinkkupasta



Ajattelin jakaa teille tämän helpon ja nopean kinkkupastan ohjeen.
Meillä ainakin ruuan pitää valmistua nopeasti töiden jälkeen,
ellei edelliseltä päivältä ole jäänyt mitään syötävää.
Teenkin yleensä ruokaa isomman satsin,
jottei tarvi joka päivä kokkailla.

1 prk Creme Bonjour valkosipuli ja yrtit
1 prk ruokakermaa
kinkkusuikaleita

Raaka-aineiden määrät aina vaihtelee,
joten siksi nuo määrät puuttuu.

Laita kasariin tilkka öljyä ja kuumenna kinkkusuikaleet siinä.
Sitten joukkoon Creme Bonjour ja ruokakerma.
Sitten vaan haudutellaan ehkä n. 5 minuuttia ja kastike on valmis.
On muuten hyvää keitetyn pastan kanssa:)






Keväällä hankkimastani Tomtatosta eli tomaattiperunasta saatiin yllättävän paljon tomaatteja
ja jokunen perunakin.
Tomaatit tuli syötyä ja ne oli todella maittavia,
mutta perunoita ei tullut maistettua.




On olleet aivan mahtavat ilmat lokakuuksi.
Vielä on jopa kahviteltu terassilla.
Koko lokakuu voitaisiin mennä näin ja marraskuulla voisi alkaa pikkupakkaset.
Sitä räntää ja loskaa en kaipaa ollenkaan.

Parit kesäkukat jaksaa vielä kukkia eikä ne ole pistäneet pahaksi pikkuisesta pakkasestakaan.

Blogin päivittämisessäkin on ollut omat haasteensa,
kun tietokone ei silloin ole yhteistyöhaluinen, kun itsellä olisi aikaa ja inspiraatiota.
Mutta tuonne Instan puolelle tulee melkein joka päivä laitettua jotain.
Kun on niin helppoa ja nopeaa,
ettei se tarvi kuin pienen hetken.
Nykyään tv-ohjelmien mainoskatkot menevätkin Instassa pyörien ;)
Ja Instassa on niin paljon ihania tilejä, joita seurata.


Tunnelmallista lauantai-iltaa!




18 kommenttia:

  1. Nopeam ja herkullisen ruoan ohje on aina tervetullutta. Tuota haluan ehdottomasti testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata!
      Nopeus on valttia arkiruuissa;)

      Poista
  2. Kuulostaakin herkulliselta kastikkeelta!
    Ja varmasti ihanaa pastan kanssa.
    Arkena tosiaan haluaa nopsaa ruokaa.

    Kivat nuo lamput puussa! Onko ne aurinkokenno valot?
    Mukavaa lauantai-iltaa sinne!❤️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Arkena pitää olla helppoa ja nopeaa ruokaa kun tulee nälkäisenä kotiin.
      Joo, nuo lamput on aurinkokennovalot.
      Mukavaa lauantai-iltaa myös sinulle♡

      Poista
  3. Nopea ja herkullisen näköinen ohje. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  4. Nopea ja helppo on taikasanat meillä. :D Ihanaa la-iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo taikasanat toimii myös meillä;)
      Ihanaa iltaa myös sinulle♡

      Poista
  5. Ihanat nuo puussa olevat lamput, mistä ne ovat? Arkena pitää olla helppoa, nopeaa, täyttävää ja tietty hyvää safkaa :) Tämä on todella sitä <3 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Lamput on Tokmannilta.
      Arkena sitä aina niin kiire ja nälkäisenä ei jaksa tehdä monimutkaisia ruokia, niin helpot ja nopeat on se juttu;)

      Poista
  6. Täytyypä laittaa korvan taakse tämä ohje! Ja saattaisi toimia myös pekonin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii varmasti myös pekonin kanssa, sitä pitääkin kokeilla;)

      Poista
  7. Kiitos, helposta ja varmasti herkullisesta ohjeesta, täytynee kokeilla ja aineksetkin muistaa kyllä ilman kauppalistaakin ;)
    Mieki ihastelin nuita lamppuja, kauniita ovat!

    Mukavaa viikonloppu Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Tuo on siitä hyvä ohje, ettei kauppalappua tarvita. Ellei sitten ole ole totaalinen dementia;) Tosin minulle sekin voi iskeä varsinkin kun menee työpäivän jälkeen kaupppaan...
      Ihanaa viikonloppua sinulle♡

      Poista
  8. Nam, herkullien ohje, itsekin kokeiltava. :) Kauniit lamput puussa, onko ne aurinkokennovalot? Ihanaa syksyä sinulle! :9 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo,ovat aurinkokennovalot.
      Ihanaa syksyä myös sinulle Marianne♡

      Poista
  9. Kiitos vinkistä. Täytyypä testata. Työpäivän jälkeen todella nopeus on yksi valttitekijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa;)
      Nopea ja maukas ruoka helpottaa arkea kummasti!

      Poista

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)