tiistai 3. tammikuuta 2017

Uuden vuoden mietteitä

Vuosi on taas vaihtunut rauhallisesti näillä kulmilla,
niinkuin yleensä.
Tänä uutena vuotena tuli peräti valvottua ja nähtyä muutama rakettikin.
Mutta kyllä tuo valvominen tällä iällä alkaa olla vaikeata.


Tänä vuonna lupaan olla armollisempi itseäni kohtaan
ja potkaista sen sisäisen perfektionistin niin pitkälle kuin pippuri kasvaa ja
paluulippua tälle hepulle ei anneta.
Ei aina tarvitse pyrkiä täydellisyyteen, 
vaan vähempikin riittää.
Pääasia että itsellä on hyvä olla.
Ja tekee niitä asioita, joista on iloa itselle.

Tänä vuonna karkoitan myös negatiiviset ajatukset,
jotka nakuttavat päässäni ja yrittävät tehdä elämästäni vaikeampaa.
Positiivinen elämänasenne kannattaa aina,
vaikka joskus sitä on vaikea muistaa.


Lupaan olla stressaamatta tulevista.
Miksihän sitä muuten pitää murehtia etukäteen,
kun koskaan ei tiedä mitä huomisesta tulee.
Mutta jos on saanut jännittäjä-geenin äidinmaidossa,
niin siitä on aika vaikea päästä eroon.






Sitten voisin myös luvata, että yritän pitää kunnostani parempaa huolta.
En kuitenkaan aio rehkiä viikon jokaisena päivänä verenmaku suussa,
vaan niin että kuntoilemaan on mukava lähteä ja
että liikkumisesta tulee hyvä olo.

Eli tänä vuonna panostan omaan hyvinvointiini ja jaksamiseen.
positiivisella asenteella :)
" Do things what makes you happy"

Millaisia lupauksia tai ajatuksia teillä on tälle alkaneelle vuodelle?




22 kommenttia:

  1. Ihania tärkeitä lupauksia ❤ Minä teen pientä ruokaremontin ja lisään vähän liikuntaa. Ihanaa uutta vuotta 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitäisi syödä enemmän kasviksia...
      Ihanaa Uutta Vuotta♡

      Poista
  2. Hyviä ja tärkeitä asioita olet ajatellut tekeväsi Ellen, täälläkin ollaan samoilla linjoilla.
    Itsestä on tärkeää pitää huolta, kumpa saisin itseni joskua lenkkipolulle?

    Mukavaa tiistaita Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, että jääkö vaan ajatuksen tasolle, mutta yritetään;) Se on kumma, että toisista tulee huolehdittua paremmin kuin itsestään.
      Mukavaa tiistai-iltaa ja onnea uudelle vuodelle Sari♡

      Poista
  3. Tosi hyvät lupaukset! Kirjoitin uudenvuodenlupauksista blogiini vuodenvaihteen aikaan, mutta en ole tehnyt mitään varsinaista lupausta tälle vuodelle: http://viikarivartti.blogspot.fi/2016/12/lupausten-aika.html.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin huolettaa, mahdanko pitää lupaukset...Yleensä onnistun lipsumaan niistä.

      Poista
  4. Lupasin etten lupaa mitään, eli samalla kaavalla mennään kuin monta monituista vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on mennyt monta vuotta ilman lupauksia, mutta nyt iski joku viiraus;)

      Poista
  5. Hyviä asioita olet miettinyt tälle vuodelle. Mukavaa alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  6. Hyviä mietteitä. Hyvää alkanutta vuotta 2017.♥

    VastaaPoista
  7. Kauniit nuo vaaleanpunaiset tulppaanit!
    Minä en tehnyt mitään uuden vuoden lupauksia.
    Mutta Koitan olla herkuttelematta tammikuun...ja tietysti lenkillä täytyy käydä enemmän.
    Positiivisella asenteella!
    Hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo väri on ihan lemppari tulppaaneissa.
      Positiivisella asenteella pääsee jo pitkälle;)
      Pirtsakkaa pakkaspäivää sinulle♡

      Poista
  8. Samoja ajatuksia myös täällä. Vaikka tänään ekana työpäivänä tuntui, että voi ei, mitä taas on tulossa. Ei vain yksi ihminen voi tehdä neljän ihmisen töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokapaikassa säästetään nykyään ja aina vain tehdään pienemmällä porukalla hommat. Mutta jossakin menee se raja, ei yksi ihminen kaikkeen ennätä.
      Hyvää Uutta Vuotta sinulle♡

      Poista
  9. Hyviä lupauksia tälle vuodelle <3 Minäkin lupasin että tänä vuonna keksityn itseeni ja omaan hyvinvointiini ja sitten perheeseen ja parisuhteeseen ja opettelen olemaan armollisempi itselleni enkä aina pingota kuten viime vuonna tunnuin joka hetki tekevän :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kyllä riittää työsarkaa tuossa, etten olisi niin täydellisyyteen pyrkivä. Oma hyvinnointi on tärkeää, mutta monesti se pääsee ainakin minulla unohtumaan.
      Kivaa keskiviikkoa<3

      Poista
  10. Ihana teksti, ja mikä ihanuus Tulppaanien kanssa. Kaunis ru. 😃 💖 Minun lupaukset liikuntaa, oppia virkkaamaan ja vietän vielä enemmän aikaan lasten kanssa. Ihanaa loppiaista! 😊 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne!
      Hyviä lupauksia sinullakin;)
      Ihanaa loppiasta myös sinulle♡

      Poista
  11. Hyviä lupauksia ja kauniita kuvia :) Saman ole todennut että näin yli neelikymppisenä ei jaksa enää vavoa kuten nuorenpana. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jos pysyy valveilla yli 22.30, niin se on jo hyvä saavutus meikäläiselle ;)
      Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)