Siirry pääsisältöön

Ruukkutulppaanit ja diy kukkataulu

 Ruokaostoksilla bongasin ruukkutulppaaneita.
Vaihtelu virkistää ja päätin kokeilla, mitä näistä tulee.









Jotenkin tykkään siitä, että sipulikukissa sipulit saa olla reilusti näkyvillä.
Niinpä otin tulppaanit pois ruukusta,
ja ravistelin enimmät mullat pois juurista.
Vähän narua ympärille
ja tulppaanit asettuivat todella kivasti Partyliten kynttiläsomisteeseen.
Tämä idea sai alkunsa Kukkala-blogin tulppaanitorstaista.

(Näillä kuvilla osallistun Kukkala-blogin #tulppaanitorstaihin )



Ja värikin oli todella poikkeava makuuni,
mutta tykkään todella paljon tuosta tummasta väristä.



Aiemmin tekemästäni kukka-asetelmasta otin talteen pari kukkaa
ja laitoin ne roikkumaan kirjoitusalustaan.
Tämän idean taisin löytää Instasta.







Krysanteemin valkoinen kukka pääsi jatkoajalle pulloon.


Ja eukalyptuksen oksat maljakkoon ja juomalasiin.


Eli kukka-asetelmasta oli iloa pitemmäksi aikaa kuin olin kuvitellut ;)

Sehän on taas Kukkailottelun aika!
Käykäähän kurkkimassa, millaisia kukkailotteluja on tällä viikolla ;)

Tämä viikko on ollut vähän tappinen,
sillä flunssa ei ole vielä hellittänyt.
On kuumeiltu ja lämpöä on ollut joka päivä.
Nyt ainakin tuntuu, että taidetaan olla voiton puolella.

Pitääkin tästä lähteä pienelle happihyppelylle,
sillä tämä sisälläolo alkaa ahdistamaan.
Aurinkokin alkoi paistamaan,
joten sehän on suorastaan synti olla sisällä.

Aurinkoista sunnuntaita!




Kommentit

  1. Ihanan värisiä tulppaaneja oletkin löytänyt.

    VastaaPoista
  2. Miten paljon kaikkea ihanaa pientä päivänpiristystä! <3

    VastaaPoista
  3. Kivan näköiset tulppaanit, hyvä idea!
    Mukavaa sunnuntaita Ellen <3

    VastaaPoista
  4. Niin kauniit kuvat!❤
    Kivaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Ihanat, ihanat!<3 Nuo tummat tulppaanit sipuleineen on niin upeat tuossa lasimaljassa.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡
      Jotenkin tuo väri oli niin kaunis, ei liian punainen makuuni.

      Poista
  6. Kaunista silmänruokaa <3 <3

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne pohjoiseen ;)

    VastaaPoista
  7. Oi miten kaunis ja hei sulla on maailman söpöin apurikin menossa mukana <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.