Siirry pääsisältöön

Keskiviikon kukkailottelu

Mansikkatilanmailla-blogissa vietetään Kukkailottelun vuosijuhlaa.
Taina on keksinyt jokaiselle päivälle oman teemansa 
ja keskiviikon teemana on vihreää.


Tämä kuva on keittiön ikkunalta.
Hain terassilta mustan puulaatikon ja  käänsin se ylösalaisin.
Laitoin laatikon päälle muutaman pikkuisen viherkasvin ja nyt ne ovat lähempänä ikkunaa.
Tykkään todella paljon tuosta tummasta fiiliksestä.
Ja sitten kun kyllästyn, puulaatikko on helppo heivata takaisin terassille ;)




Yksi uusi viherkasvikin on.
Rahapuu, jossa on kuulemma setelikääröjä.
Netissä niin kerrottiin ;)


En taida uskaltaa vielä tuulettaa,
mutta peikonlehti on innostunut kasvamaan :)



Loppuun vielä muutama kuva pääsiäisestä.

Tänä vuonna en jotenkin yhtään innostunut koko pääsiäisestä.
Vasta kiirastorstaina etsin höyhenkranssin kaapista 
ja pari höyhenkoristetta peikonpähkinäoksaan roikkumaan.






Kukkia kuitenkin innostuin ostamaan
ja niinkuin kuvista näkyy:  multa ja juuret pitää näkyä.









Terassin pöydälle laitoin myös narskuja,
eivätkä olleet moksiskaan, vaikka yöllä lämpötila laski -8C:een.
Vielä on lisää tiedossa kylmiä öitä, saa nähdä miten käy.
Tosin eivät vieläkään ole aukaisseet kukkia,
ehkäpä kenties vapuksi...



Tälläisiä höpinöitä tänään ;)

Kivaa keskiviikkoa!





Kommentit

  1. Kauniita kuvia!
    Niin ihanalta näyttää, kun viherkasveja on paljon vierekkäin. Kivasti olet ne sommitellut.
    Peikonlehti on upea!
    Tekisi mieli ostaa semmoinen kotiinkin, mutta ei taida olla paikkaa.
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olen itsekin yllättynyt posiivisesti tuosta peikonlehdestä:) Toivotaan, että se tykkää hoidostani vielä pitkään ;)
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle<3

      Poista
  2. Sulla on niin kauniit viherkasvit.<3 Tuo rahapuu..jotain toista lajiketta kuin omani ilmeisesti? Se on varsin vekkuli ulkonäöltään.:)
    Äh, pääsiäinen menee mun mielestä aina ihan liian nopeasti ohi! Voisin juhlia sitä vielä toisen mokoman.;)
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo, tuo rahapuu on jotain eri lajiketta kuin se pyöreälehtinen. Tänä talvena olen vasta törmännyt noihin "setelikääröihin".
      Toisaalta jos pääsiäisenä olisi pitkät vapaat, niin sitten olisi varmaan se pääsiäisfiilis.
      Mutta kun itse olen melkein koko pääsiäisen töissä, niin se ei paljon erotu normaali viikonlopusta.

      Poista
  3. Viherkasvit kruunaavat valkoisen kodin - kaunista ja raikasta.

    VastaaPoista
  4. Ihania kukkailoittelu hetkiä juhlahumuun :) Kivalta näyttää vihreät viherkasvit <3

    VastaaPoista
  5. Mäkin kävin linkkaamassa oman postaukseni tähän tämän päivän Kukkailoitteluun. Viherkasvit ovat lisänneet viime aikoina hurjasti suosiotaan. Itsekin haaveilen niistä ja just peikonlehti olis tosi kiva saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin osallistuit kukkailotteluun!
      Minä olen ihan hurahtanut viherkasveihin. Oikeastaan minulle pitäisi laittaa kielto kauppojen kukkaosastoille ;)
      Kohta noita kasveja on niin paljon, etten tiedä mihin niiden kanssa mahdun...

      Poista
  6. Ihanaa vihreää...ja narsissit todellakin kestää hyvin kylmää <3
    Tänään meillä kotiutui palmu, tosin nököttää eteisen kulmalla, jossa oikeastaan olisikin hyvä paikka. Siitä mies voi huomauttaa kun aina siihen kohti salkkunsa jättää kotiutuessaa ;)
    Niin ja kyllä minä vielä tuon peikonlehdenkin homaan ja sille paikan keksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Palmut on on ihania! Tosin meille ei taida mahtua mihinkään...
      Just mietin, että oikeesti jos tuo peikonlehti kasvaa isoksi, niin minne se meillä mahtuu. Pitää varmaan ottaa varasuunnitelma käyttöön: peikonlehti lähtee äidin huomaan ja itselle uusi kasvamaan pienemmästä lehdestä.

      Poista
  7. Täällä on ollut kamala flunssa päällä,joten pääsiäinen omi ja meni.Mitään ei jaksa tehdä ja sekös ärsyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän.
      Minullakin oli flunssa melkein neljättä viikkoa ja välillä tuntui ettei jaksa mitään. Ja sehän ärsytti!

      Poista
  8. Kauniita kukkasia ja sinun peikko on kyllä hyvän näköinen, itse en ole omaani vaihtanut edes uusiin multiin, pitäsköhän?
    Mukavia loppuviikon päiviä Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3
      Viherpeukalo-äitini sanoi kerran, että kauppojen kukat pitäisi vaihtaa kotona multaan, sillä ne ovat turpeeseen istutettuja. En tiedä, pitääkö paikkaansa. Yleensä kukat on minulla niissä kaupan purkeissa ja mullissa aika kauan ;) Nyt tuli joku ihme innostus laittaa tuo peikonlehti kotona multaan.
      Kivaa loppuviikkoa sinulle<3

      Poista
  9. Kauniin vihreää. :) Me saimme häälahjaksi rahapuun, johon oli kiinnitetty ihan oikeita setelikääröjä. Se oli tosi hauska lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vähänkö hauska idea;) Pitääpä laittaa korvan taa, jos joskus tarvii tuollaista lahjaideaa :)

      Poista
  10. Sulla on kyllä ihania kukkia. Katselin tänään Prismassa viherkasveja mutta mitään mieluisaa en löytänyt. Tuo Peikonlehti himottais hommata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Yllätyin kun löysin tuo peikonlehden ihan lähi S- marketista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.