Siirry pääsisältöön

Oi ihana toukokuu

"Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu. 
Oon turhaan odottanut tuulta lempeää."

Aikakone taisi aikoinaan laulaa näin.
Minäkin voisin laulaa noin, jos sitä lauluääntä olisi  suotu;)

Toppavaatteet on edelleen käytössä ja 
ei puhettakaan että lähtisi lenkille ilman pipoa ja hanskoja,
 saatikka sitten ilman pitkiä kalsareita.
Melkein joka aamu, paitsi tänä aamuna,
auton tuulilasi on ollut umpijäässä.

Tänään on kyllä paistanut aurinko,
mutta tuuli oli jäätävän kylmä.

.
Mutta toisaalta tälläisena keväänä,
voi iloita tälläisistä pienistä asioista.
Kuten: 
- melkein kaikki lumet on sulaneet ja pieniä kasoja on vain siellä täällä
- vaikka onkin ollut kylmä päivä, niin räntää ei ole satanut
- illat on valoisia
- bongasin pari leskenlehteä pyörätien reunalta
- ensi viikolla pitäisi hiukan lämmetä, jopa yöllä saattaa olla plusasteita :)
- voi hyvällä omalla tunnolla jättää haravoimisen ja ikkunanpesun tuonnemmaksi ;)
- säärikarvat saavat rehottaa vallattomina, kun ei ole shortsikelejä :D
Että näin...


On viikonloppu ja Kukkailottelun aika!

Jotenkin kesäkukka-innostukseni on täysin hyytynyt.
Kaupassa olisi ollut aivan upeita valkoisia hortensioita,
mutta tällä kertaa järjen ääni voitti ja kukat jäi kauppaan.

Orvokkiamppeleissani on vain multa kopissut aamulla,
kun pakkanen on puraissut niitä.
Mutta päivällä kun sulavat,
niin ovat entistä ehompia ja täysissä voimissaan.
Mutta se on varmaa, että sitten kun kelit lämpenee,
niin varmasti minut löytää puutarhalta kukkia hypistelemästä ;)



Viime viikolla kävin pitkästä aikaa Pentikillä,
kun siellä oli ystävämyynti.
Ajatuksena oli löytää joku kiva ja värikäs maljakko.
Ja löytyihän sieltä, Kaiku-maljakko.
Mutta värivalintani oli taas tuttu ja turvallinen,
olisiko tuo väri harmaa...


Ja sitten ihastuin tähän roikkuvaan kynttilätelineeseen.
Minulla olikin jo lasi valmiina,
jolle tuo teline on suunniteltu.
Tuohon käy kivasti myös kukkaset :)





Sisustusassarin työnkuva muuttuu näin keväisin kisamaskotiksi ;)
Mertarannan ääni on edelleen pelottava...


Mukavaa viikonloppua!






Kommentit

  1. Kai tälle on vähän pakko nauraa, että toukokuussa (ja kohta puolivälissä!) sataa melkein päivittäin lunta. Melkein joka vuosi on äitienpäivän potretti otettu ulkona, joskus jopa t-paidassa, onkohan tällä kertaa vielä toppatakki?
    Aurinkoista viikonloppua kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Eipä silti, minäkin olen ollut toppatakissa vielä juhannuksena. Ehkä parempi että on kylmä toukokuu, niin juhannuksen voisi viettää kesähepenissä;)
      Aurinkoista viikonloppua sinullekin:)

      Poista
  2. Onpas kivan näköinen tuo roikkuva tuikkujuttu! :) ja tosiaan käy myös kukille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja vaihtelua tuohon saa, kun ostaa jonkun värillisen lasin. Vihreitä ainakin oli ;)

      Poista
  3. Ihana maskotti! Kesä taitaa olla peruttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maskotti kiittää♡
      Niin minustakin tuntuu, ettei kesää taida tulla näillä korkeuksilla...

      Poista
  4. Täällä iloitsen niistä hetkistä kun aurinko ihan hetkeksi näyttää itsensä - lumen määrä ei saa kiitoksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todellakin ilon hetki, kun aurinko näyttäytyy vähänkin;)

      Poista
  5. Täälläkin on melkein täysi talvi vielä, huoh.
    Voi miten ihanat kuvat Ellen ja tuo muumi muki on hauska :)
    Ruu <3

    Ihanaa viikonloppua säästä huolimatta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Niin, teilläpäin taitaa olla vieläkin talvisempaa;)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin♡♡♡

      Poista
  6. Sun assari on koulutettu paremmin kuin meidän. Meillä pitää olla salamaakin nopeampi, että ehtii ottamaan kuvan.
    No kisoja en tälläkään kertaa ole katsonut yhtään ja kun mies avaa telkkarin ja tuo möly alkaa, niin suunistan ulos lenkille tai pihalle hommiin tai sulkeudeun työhuoneeseeni...Ei ole mun juttu ollut ikinä!

    Pihatyöt on jo tehty, mutta kukkasia enole vielä uskaltanut hankkia. Lunta on taivaalta leijjunut harva se päivä, mutta ei onneksi jää maahan vaan sulaa samantien pois.

    Mukavaa viikonloppua ja äitienpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo, meilläkin pitää olla nopea kuvatessa ja joskus pitää ottaa sarjakuvauksella, niin tulee ainakin yksi onnistunut otos;)
      Mies meillä hoitaa tuon kiekon katsomisen, minä katson silloin kun huvittaa;) Touhuan aina välillä muuta ja välillä käyn katsomassa miten Suomi pärjää. Taidan olla huonon onnen tuoja, sillä kun minä katson, niin Suomi ei saa maaleja. Mutta kun poistun töllön äärestä, niin johan rupeaa maaleja tulemaan:D
      Mukavaa viikonloppua ja ihanaa äitienpäivää sinulle♡♡♡

      Poista
  7. Ihanan suloinen maskotti. :) Meilläkin Wimma koira pelkää jääkiekkopeliä, etenkin Mertarannan ääntä. Wimma pieni istuu saunan lauteiden alla kisojen ajan. Onneksi meiltä on kaikki lumet sulanut, silti joka päivä on satanut lunta maahan. Onneksi ne sulaa nopeasti pois. Järvestä on lähtenyt jäät. Kevät on alkanut, mutta hitaasti ja kylmästä. Toivon lämmintä! Olet löytänyt ihanat ostokset. Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Voi Wimma parkaa! Onneksi kisat ovat vain kerran vuodessa;)
      Tänäkin aamuna sateli räntää, mutta nyt paistaa aurinko:) Jospa se kohta alkaisi edes vähän lämpiämään.
      Ihanaa viikonloppua Marianne♡♡♡

      Poista
  8. Oletko nähnyt Pekka Poudan sääennnustetta ;) Jopa hänellä meni täysin pokka lähetyksessä noiden säiden suhteen mutta ensi viikolla jo taas lämpenee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen nähnyt:D
      Saa nähdä, lämpeääkö todellakin aikuisten oikeesti;)
      Kivaa viikonloppua♡

      Poista
  9. Suloisia maljakoita!
    Ja assarilla hienot korvat! =D Jotenkin tulee meidän Bunny mieleen... =D
    Kaunista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Assari kiittää myös<3 Kyllähän tuo ihan Bunnysta menee:D
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Kyllä se näyttää siltä että kesää ei tänä vuonna tulekkaan. Toppavaatteet ei täällä pohjoisessa ole yhtään liikaa. Ihanaa äitienpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on toivo mennyttä kesän suhteen.
      Kivaa viikon jatkoa!

      Poista
  11. Kauniita kuvia. Onneksi kevät näyttäisi viimein tulevan ja lumelle saa antaa hyvästit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täällä on hiukan lämmennyt ja kyllä nuo lumet näyttää sulavan, vaikka välillä tuntuikin turhauttavalta.

      Poista
  12. Itse olen jo heittänyt toivoni kaivoon, ei se kesä tule ikinä :(
    Pentikillä ei olekaan tullut aikoihin Marimekko hurahdukseni jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käyn nykyään todella harvoin Pentikillä. Kaikkea kun on, niin parempi pysyä sieltä poissa;)

      Poista
  13. Todella kaunis tuo roukkuva kynttiläteline. :) Saa tosiaan olla toppatakit ja pipot vielä käytössä... ei oikein tiedä mitä tässä ajattelisi, mutta säärikarvoja ei tarvi kyllä ajella, se on mahtavaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tänään ei enää toppatakkia tarvi, mutta pipoa ja hanskoja vielä tarvitaan. Ja näyttäisi että niitä tarvitaan jatkossakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.