Siirry pääsisältöön

Keittiössä nyt


Innostuin tekemään keittiönpöydälle syksyisen asetelman.
Valkoinen calluna betoniseen suojaruukkuun, poronsarvet ja kynttilä seuraksi mustalle tarjottimelle.
Väriltäänhän tämä ei ole kovin syksyinen, mutta tuo calluna on se "syksyinen" osuus.
jos ymmärrätte mitä tarkoitan :)

Poronsarvet löytyivat kesällä rompetorilta, ja ne kuuluvat siihen kategoriaan, mikä aiheutti kummallista silmien pyörittämistä täällä asuvalta kaksilahkeiselta :D
Alunperin ajattelin, että maalaan sarvet mustiksi tai valkoisiksi.
Mutta tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen niiden luonnolliseen lookkiin.








 Kynttilänjalka syntyi lasisesta juomapullosta sekä kynttilänpidikkeestä
Tuli muutes ihan kiva yhdistelmä!
Tykkään tälläisista helposti tehtävistä ja "ettei mitään uutta tarvitse ostaa"-jutuista. 
Ja vielä se, että kerrankin ihan ite on oivaltunut jotain ;)









Tälläinen on tämän viikon Kukkailottelu.



Innostuin myös pitkästä aikaa kuvailemaan keittiön tasoja.
Suurempia muutoksia ei ole tainnut tapahtua sitten viime kerran.
Välillä sitä haluaa vähemmän tavaraa tasoille, 
ja sitten taas sitä pitää lisätä.
Ei osaa päättää, kumpi parempi...
Siivoamisen kannalta parempi, mitä vähemmän tavaraa.
Mutta toisaalta, on kiva pitää esillä kauniita kuppeja ja kippoja.









Tänä iltana ajattelin vetää kunnon sokerihumalat lauantain kunniaksi ;)
Karkkipussi odottaa jo hotkijaansa.
Ja jos tuo ei riitä, niin kaapista löytyy kyllä vielä suklaata palan painikkeeksi.


Makeeta viikonloppua!






Kommentit

  1. Kauniilta näyttää. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  2. Näyttää ihanalta, tuo on aina viehättävää kun yhdistää erilaisia tuikkuja! Ja hassua, että nyt alkaa olla jo ihan täydellinen aika polttaa kynttilöitä, vieläkin yritetään täällä toipua siitä että kesä meni jo :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tykkään yhdistellä erilaisia ja eripari kynttilänjalkoja, niistä tulee kivoja ja yllättäviä yhdistelmiä;)

      Poista
  3. Ihana asetelma <3
    Niin se on meilläkin, että välillä tavaraa pois ja sitten taas lisää...
    Hyvää viikonloppua Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Tuohan se vaihtelua tuo kippojen ja kuppien eestaas siirtely;)
      Hyvää viikonloppua♡♡♡

      Poista
  4. Voi miten onkin kaunista ja tunnelmallista!😍 Ihana idea tuo kynttilänjalka! Viikonloppusi kuulosti tosiaan herkulliselta:) Mukavaa sunnuntaipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sokerihumala yllätti aika aikaisessa vaiheessa, joten karkkia jäi seuraavallekin karkkipäivälle ;)
      Mukavaa sunnuntaita<3

      Poista
  5. TUo betoniruukku on kaunis.
    Hassua, meillä tuo mies-henkilö ei pahemmin ihmettele mitään mun sisustusjuttuja. Viimeksi kunkysyin jotain, niin sanoi, että tee kuten parhaaksi näet, koska sinulla ( minullasiis) on parempi sisustuksellinen näkemys ;)
    Sain siis vapaat kädet kaiken suhteen :D
    Keittiön tasot pidän mahdollisimman vähällä tavaralla..pelkät kodinkoneet on jo ihan tareeksi siirreltäviä, kun siivoilee :)

    Mukavaa sunnuntain jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä mies ensin ihmettelee, mutta sitten ei edes huomaa koko asiaa :D Paitsi jos sohva ja telkkari olisi siirretty ;)
      Mukavaa sunnuntaita Satu<3

      Poista
  6. Kaunista!
    Minäkin välillä lisäilen tavaraa ja sitten taas laitan osan tavaroista kaappiin.
    Se on kivaa vaihtelua. Pienet muutokset piristää.
    Mukavaa sunnuntaita!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tavaroiden vaihtelulla saa kivaa muutosta helpolla ja halvalla.
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin<3

      Poista
  7. Toi kokonaisuus on ihana ja noi poronsarvet piste iin päälle. Ja ihanaa teidän keittiössä muutenkin.

    VastaaPoista
  8. Tosi tunnelmallisia kuvia! Ja tyylikkään näköinen keittiö :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.