Siirry pääsisältöön

Tarjottimen "valkoiset" tulppaanit

Yhtenä viikonloppuna löysin valkoisia tulppaaneja. Tai siis luulin niin. Kun tulppaanit aukesivat täyteen kukkaansa, niin nehän olivat hempeän keltaisen värisiä. Ensijärkytyksestä kun selvisin, niin kauniilta tuokin väri näyttää vaikkei valkoinen olekaan.


Tässä luulin vielä tulppaaneja valkoisiksi. 










Pari kertaa aiemmin olen ostanut tulppaaneja, ja ne eivät ole auenneet. Ovat kuivuneet nupulle.
Osaatteko sanoa mistä moinen johtuu, onko vika minussa vai tulppaaneissa?
Ensin olen leikannut tulppaaneihin uudet imupinnat. Sitten olen laittanut tulppaanit kääreineen kylmään veteen n. puoleksi tunniksi. Sen jälkeen kääreet pois ja maljakkoon.

Nämä tulppaanit yllättivät myös toisenkin kerran, kun aukesivat kunnolla ja kestivät melkein viikonpäivät :)

Mansikkatilan mailla blogissa on tällä viikolla Kukkailottelua.


Myös muutakin keltaista väriä on nähty näillä korkeuksilla, nimittäin aurinkoa. 
Miten tuo keltainen pallukka taivaalla antaakin niin paljon energiaa ja positiivista mieltä. Ja kun sääennustetta katsoin, niin tuota valoilmiötä on luvattu useammalle päivälle. Siis aivan mahtavaa!

Minulla onkin vapaa viikonloppu ja eikä ole sen suurempia suunnitelmia. Mukavaa vaihteeksi, kun voi vaan olla höllötellä ja nauttia joutilaisuudesta. Kameraa voisi tietysti ulkoiluttaa ja yrittää taltioida kauniita talvimaisemia, mutta tuostakaan asiasta en aio ottaa stressiä. Jos ei huvita, niin sitten ei huvita.

Rentoa viikonloppua<3



Kommentit

  1. Hihi, kuinka ollakaan, mulle kävi sama juttu! :D Nupulla tulppaanit näytti vihertävän valkoisilta, mutta avauduttuaan ne olivatkin aivan heleän pastellisen keltaisia. No, kauniita ja piristäviä yhtä kaikki. <3 Mukavaa viikonloppua! :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä, näyttivät ihan vihertävän valkoisilta. No, onneksi en ollut ainut joka meni lankaan ;) Todellakin piristävä väri!
      Mukavaa viikonloppua<3

      Poista
  2. Nuo ovatkin hyviä tulppaaneja. Minulla oli noita pari viikkoa sitten ja kestivät kauan ja aukesivat kauniisti. Olivat ensin kermanvärisiä ja kellastuivat vanhetessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kestäviä ja aukesivat todella isoiksi. Olipa hyvä ostos ;)

      Poista
  3. Jotkut tulppaanit kyllä kestävät tosi pitkään! Ihana kuulla että siellä on saatu auringosta nauttia, on se kyllä sellainen energian lähde:) Mukavaa lauantaita ja ihanaa vapaata♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Toivottavasti sattuu useamminkin näitä kestäviä tulppaaneita!
      Mukavaa lauantai-iltaa<3<3<3

      Poista
  4. Kauniita tulpaaneja. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Noi on itseasiassa tosi ihanan värisiä mut mie tykkäänkin keltaisesta. Mullakin on monesti käynyt niin ettei tulppaanit olekaan auenneet. En osaa sanoa siihen syytä. Ihanaa lauantaita❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni💗
      Minustakin tämä hempeä keltainen oli kaunis väri, kirkkaan keltaisista en niinkään välitä.
      Ihanaa viikonloppua💕💕💕

      Poista
  6. Voi olla, että ovat saaneet siipeensä jossain vaiheessa kuljetusta. Kuivuminen kuulostaa siltä, ettei kukat saa imettyä kunnolla vettä, eli onko päässyt ilmaa varsiin....Joskus olen kuullut, että pitäisi leikata imupinta juoksevan veden alla ja laittaa heti jääkylmään veteen ja vettä vain muutama sentti. Imupinta pitäisi leikata uudestaan ja vesi vaihtaa joka toinen päivä ja jos vielä pitää kukat vedottomassa paikassa kaukana hedelmistä ja patterista sekä laittaa yöksi viileään, niin sanotaan, että kestävät kauemmin ja kukkivat pidempään. Itsellänikin joskus marketin tulput kuivuneet nupulleen, mutta kukkakaupasta ostetut ei...Oisko myös laji ja laatu kysymys...
    Mutta kauniita ne silti on <3 ja värisävy voi muuttua monesti kukinnan aikana.
    Ihania hetkiä viikonloppuusia ja olen hieman kade tuosta auringosta...meilläpäin ei pahemmin ole näkynyt....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu<3
      Niin, voihan se olla että kuljetuksen aikana on tapahtunut jotain tai sitten vaan erilainen lajike. Ihan samalla lailla tein näille keltaisille tulppaaneille ja tosiaankin aukesivat noin suuriksi.
      Toisaalta oli hauska seurata, miten väri muuttui näissä yksilöissä. Mutta ostan näitä kyllä toisenkin kerran, jos vaan sattuu kohdalle.
      Ihanaista sunnuntaipäivää sinulle<3<3<3

      Poista
  7. Ihanasti olet asetellut kimpun tarjottimelle eri maljakoihin, sekä kauniit kuvat. Minulle kävi myös samanmoisesti, tulppaanit vain kuivuivat nuppuun, harmillista.
    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina<3
      Taitaa olla yleinen vika noissa tulppaaneissa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä ne ovat kokeneet matkan varrella kauppaan.
      Ihanaa sunnuntaita<3<3<3

      Poista
  8. Täällä myös tulppaanien aukeamisongelmia, joskus olen ostanut samanvärisiä kuin nuo sinun ja ne ovat auenneet. Kauniita ovat ja hyviä kuvia olet räpsinyt.
    Täälläkin viikonloppu vapaa ja tänään suunnataan Ikeaan ja lasten luo :)

    Aurinkoista sunnuntaita Ellen <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3
      Kuulostaa oikein mukavalta tuo teidän sunnuntai :)
      Aurinkoista sunnuntaita<3<3<3

      Poista
  9. Niin kivasti olet tulppaanit asetellut tarjottimelle eri astioihin. Kaunista!
    Jotkut tulppaanit kestävät selvästi kauemmin kuin toiset.
    Vielä en ole tänä vuonna tulppaaneja ostanut, vaan neilikat ovat nyt jotenkin niin ihastuttaneet ja kestoltaan ovat niin pitkäikäisiä.
    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3
      Minäkin tykkään neilikoista, kun kestävät pitkään ja niissäkin on paljon kauniita värisävyjä.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa<3<3<3

      Poista
  10. Upeilta näyttävät! Tuttua on sekä värinvaihdos, sekä joskus myös tuo kukkien kuivuminen ennen kukintaa. Oikeastaan on ihan hauska juttu minusta, että tulppaanit ovat usein kukinnan lopulla ihan erivärisiä kuin alkujaan. Lopputulos on vähän niin kuin yllätys.;)

    Aurinkoa viikkoosi Ellen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina<3
      Onhan se kiva seurata miten muuttavat väriään ja mikä on se lopputulos ;) Jännitystä elämään :D
      Ihanaa viikkoa sinulle <3<3<3

      Poista
  11. Tulppaanit ovat lempikukkiani ja minusta kaikenvärisinä kauniita! Sun #kukkailottelua muuttui sitten kukkaylläriksi, niinkö.

    Isoäidin konsti oli tuoda vähän lunta tulppaanimaljakkoon. Mene tiedä sitten, mistä moinen kuivahtaminen on johtunut.

    Kiva, että sait nauttia vapaapäivistä.

    Ananasaika-blogin kukkailottelua sävyttää kaksi viiksivallua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri tuli yllätyksenä, mutta kaunis väri on tuokin ;) Yleensä minulle kun tarttuu kaupasta mukaan valkoiset tai vaaleanpunaiset tulppaanit. Vaihtelu virkistää!
      Minäkin haen joskus lunta pihalta maljakkoon, mutta tämäkään konsti ei tepsinyt kuivahtamiseen.
      Kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  12. En osaa muuten sanoa ollenkaan. Tulppaanit rakastavat kylmää, eli voisiko olla, että ovat olleet liian lämpimässä? Laitan aina jääkylmää vettä vaihtaen, niin pidentää kestoa. Ihan jopa yöksi voisi laittaa halutessaan jääkaappiin, niin tuplaantuisi elo. Täällä nyt samanlaiset ystäviltä saatuna oransseina ja odottelen, kun ne oikein aukeaa.

    Ihanaa uutta viikkoa Milli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3
      Ehkä tulppaaneille olisi hyväksi, jos olisivat ainakin yön viileässä. Taitaa olla noilla tulppaaneilla ihan oma sielunelämä ;)
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle<3<3<3

      Poista
  13. Kauniit kuvat ja upeat tulppaanit.❤️
    Minulla on ollut joskus samanvärisiä tulppaaneja.
    On myös osunut joksus kohdalle huonoja tulppaaneja,
    jotka on kuivunut nuppuvaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täytyy sanoa, että viime viikolta ostin taas tulppaaneita, ja ne taas aukesivat kunnolla. Vaikken tehnyt mitään eri tavalla.
      Kivaa loppuviikkoa<3

      Poista
  14. Onpa kauniit tulppaanit! :) Ihana hempeä väri.

    VastaaPoista
  15. Ihanasti olet laittanut kauniit tulppaanit esille!

    VastaaPoista
  16. Tuollaista tarjotinta haaveilemme olohuoneen pöydälle. On se upea!
    Hyvää ystävänpäivää! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.