lauantai 27. joulukuuta 2014

Lunta tulvillaan

Tänä vuonna on tainnut olla valkea joulu suurimmassa osassa maata.

Kävimme äitini luona maalla ja oli pakko laittaa kamera töihin.
Suorastaan pääsi urakkahommiin ;)








Kuvaamisen lisäksi on syöty suolaista ja makeaa,
suklaata ja kaikkea muuta hyvää.

Tein näitä suolaisia joulutorttuja,
joiden ohjeen löysin Nainen talossa -blogista.

Ruohosipulituorejuustoa, kinkkukuutioita ja kirsikkatomaatteja.
Alkuperäisessä ohjeessa oli myös persiljaa, mutta minä unohdin sen kauppaan.

Näitä pitää tehdä useammin,
muotoahan voi muuttaa jos ei halua tehdä tähtitorttuja kesäkuussa ;)



Joulupukki toi ulkoisen kovalevyn,
jolle voin tallentaa valokuvia.
Taisi pukilla olla tiedossa, 
että olen tarkka näiden teknistenkin vempaimien ulkönäöstä.
Ja että mikä se rouvan lempiväri on ;)


Nyt alan henkisesti valmistautua huomiseen bodypumppiin
ja ajatella muutakin kuin syömistä.
Paitsi pitäiskö syödä vielä pari konvehtia, ettei varmasti iske energiapula....


Leppoisaa viikonloppua!






38 kommenttia:

  1. Kylläpä oletkin kuvaillut upeita lumisia maisemia, sielläpäin näyttää olevan enemmän lunta kuin meillä!
    Kivoja joulupuuhia olet puuhaillut:)
    Täällä syötiin tänään muuta kuin jouluruokaa...
    Ja suklaarasiat piilotin hyvään talteen!
    Leppoisaa lauantaita Ellen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuo lumi alkaisi riittää ;)
      Minun pitäisi myös piilottaa nuo suklaat, ettei koko ajan tekisi niitä mieli... Vai olisiko sittenkin parempi syödä kaikki pois, niin sitten ne olisi pois mielestä...
      Kivaa lauantai-iltaa Sari <3

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ja olipa pukki tuonut hyvin lahjan ja vielä noin nätin! :) Reipas olet kun menet jo nyt bodypumppiin, lähden tästä koiran kanssa lenkille, etten ihan hometu tänne sohvan pohjalle.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Onneksi minulla on reipas ystävä, joka houkutteli minutkin jumppaan ;)
      Lenkki pakkassäässä ei kyllä tekisi pahaa täälläkään! Tosin meidän karvainen assari on väsynyt reissuamisesta, taidan joutua lähtemään yksin reippailemaan...

      Poista
  3. Kauniit kuvat! Noin paljon lunta! Minunkin piti noita suolaisia torttuja tehdä, mutta unohdin totaalisesti! Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita!
      Kannattaa kokeilla noita suolaisia versioita, olivat huippuhyviä ;)

      Poista
  4. Upeita lumisia kuvia täällä ei ihan noin paljon lunta ole kyllä vain täälläkin on popsittu noita makeita. Mukavaa viikonvaihdetta:)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia <3 Ja kyllähän pukin täytyy olla tietoinen lahjansaajan esteettisestä vaativuudesta.. :'-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3
      Ainakin olisi joku muu kuin pukki varmaankin saanut kuulla rumasta vempaimesta ;)
      Täytyy kyllä sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt :)

      Poista
  6. Meilläkin on poikkeuksellisesti varsinainen talven ihmemaa :) Aivan ihania kuviat olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllähän se tuntuu eritavalla jouluiselta kun on lunta ja vähän pakkasta :)

      Poista
  7. ihana luminen maisema <3 minun piti myös eilen lähteä kävelylle kamera mukana kun on niin kauniita lumisia puita joka puolella,jospa tänään jo ehtisi tuumasta toimeen :) herkullinen idea tuo suolainen torttu.......leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Maalla on kiva kulkea kameran kanssa, kun siellä ei ole muita ihmettelemässä kuvaamista ;) Tosin sormet meni aika äkkiä kohmeeseen...
      Kivaa sunnuntaita :)

      Poista
  8. OI mitä kuvia ja toi toiseksi ylin kuva, aivan kuin kortista, IHANA.
    Pitäisiköhän itselläkin uhmata pakkasta ja lähteä kameran kanssa ulos.
    Toi ohje pitää kyllä ottaa talteen ja testaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni<3
      Tänään on vielä kylmempää, mutta olisi saanut kauniita kuvia kun vähän aurinko paistoi. Ja eihän minulla tietenkään just silloin ollut kameraa mukana...

      Poista
  9. Tällainen tärkeä tilannetiedoitus blogini lukijalle:
    http://millislittlehome.blogspot.fi/ :)

    Minusta on ihanaa nyt kun on lunta!
    On niin valoisaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se tuntuu talvelta kun on lunta :)

      Poista
    2. Voi ei, minä olen laittanut tuohon väärän linkin! :D Tuota kommenttia kirjoittaessani kopioin juuri sinun blogisi osoitteen, että sain lisättyä lukulistalleni ja näköjään sitten vahingossa kopioin tuohonkin! :D

      Linkki joka minun PITI jakaa on tämä:
      http://karvapuusti.blogspot.fi/2014/12/blogin-nimimuutos_12.html
      Tuo siis kannattaa lukea, koska olet blogini rekisteröitynyt lukija! :)

      Hihih, vieläkin naurattaa tämä moka.. :D

      Poista
  10. Ihania kuvia! Ja nuo tortut, Nam! Torttutaikinaa olis pakkasessa, pitääkö kokeilla.. ;)

    VastaaPoista
  11. Oi miten ihania kuvia ja tunnelmia. Js joulutortut eivät minuun makuun, mutta nup sinun joulutorttuset söisin suihini kaikki. :)

    Sain kunnian olla sadas lukija ja kiitos sinä toinen suklaahöperö että löysit minun blogin.

    Iloista uutta vuotta ja kuullaan blogeissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Minäkään en ole normi joulutorttujen suuri ystävä, pari menee joulunaikaan ja se on ihan tarpeeksi. Mutta minusta tuli noiden suolaisten torttujen fani ;)
      Ihanaa, että jäit lukijaksi ja sinulla on kiva blogi <3
      Hyvää uutta vuotta ja törmäillään :)

      Poista
  12. Tulinpa vastavierailulle tänne ja liityin jäseneksi! Kauniit talviset kuvat. Onnellista Uutta Vuotta vielä tätäkin kautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ja tervetuloa lukijaksi <3
      Minusta on kiva löytää uusia blogeja ;)
      Hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos Marika V!
      Samoin sinne Hyvää Uutta Vuotta :)

      Poista
  14. Wonderful winter pictures!!! So beautiful!!! Also have snow in my garden and love it.
    Happy happy happy New Year
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks :)
      Today is raining, so I hope that we have winter also tomorrow.
      Happy New Year <3

      Poista
  15. Ihania lumisia kuvia. ♥ Täällä on maa ihan musta. :/ Tänään ajattelin ottaa joulukoristeet ja valot pois ja se ei ainakaan auta asiaa. Kiitos ohjeesta, pitää testailla. :) Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina!
      Eilen täällä satoi vettä, mutta onneksi tänään on jo pakkasta, ettei kaikki lumet sula.
      Meillä on vielä joulukuusi, mutta huomenna se saa lähdöt ;)
      Ihanaa Uutta Vuotta sinullekin <3

      Poista
  16. Aivan ihania kuvia! Talvi on lumisena niiiiin ihana! Mutta liian kylmä ei tartte olla ;)
    Pitääkin kokeilla tuollaisia suolaisia torttuja! Ihankun tässä ei olisi syönyt tarpeeksi :D
    Onnea alkaneelle vuodelle ja kivaa tammikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanette!
      Joo, pakkasta riittäisi korkeintaan 5 astetta :)
      Syöminen on jäänyt niin päälle. Onneksi huomenna on jo loppiainen ja pääsee normiarkeen ;)
      Ihanaa alkanutta vuotta sinulle <3

      Poista

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)