Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Vielä joulutunnelmia

Joulusta on selvitty kunnialla ja uusivuosi kolkuttelee jo ovella.  Vastahan se vuosi vaihtui, miten se menikin taas niin nopeasti... Tässä vielä muutama kuva joulustamme. Nämä kuvat on otettu aatonaattona, jolloin meillä oli kunnon lumimyräkkä.  Lunta meillä olisi ollut ihan riittävästi omiin tarpeisiin vaikkei tuota tuiskua olisi tullutkaan.  No, olipahan ainakin valkea joulu ;) Aatonaaton päiväkahvit Kukkakaupasta kävin hakemassa eukalyptuksen oksia ja muutaman neilikan.   Samaisesta kukkakaupasta löysin myös minijoulutähden. Tällä viikolla myös  Kukkailotellaan  Mansikkatilan mailla-blogissa. Täytyy kyllä sanoa, etten ole yhtään samaa mieltä kuin eräässä joululaulussa, että oispa joulu ainainen. Vaikka nautin joulusta ja joulun odotuksesta, niin ei makeaa mahan täydeltä. Tänään olenkin jo karsinut rankalla kädellä joulukoristeita pois, tosin joulukuusi saa vielä olla pari päivää. Eikä todellakaan tee mieli ostaa mitään joulu

Joulukattaus

Nyt kun olen innostunut näistä kattauksista, niin ideoin jouluaaton kattausta.  Kattausta onkin hyvä suunnitella ennakkoon, sillä siinä vaihessa kun teen ruokaa, niin pää varmasti tyhjenee kaikista ideoista ja silloin on tärkeää päästä äkkiä syömään. Kattauksesta tuli aika vaalea ripauksella mustaa, tummanharmaata ja kultaa. Pentikillä ihastuin tuohon Hiutale-kaitaliinaan. Myös nuo kauniit huopaiset lasinalustat sekä harmaat lautasliinat olivat kivat. Muuten kaikki ovat vanhoja juttuja. En tiedä teistä, mutta minusta on aivan ihanaa käydä joulunaikaan hipistelemässä pienissä putiikeissa. Niissä on upea jouluinen tunnelma ja tuotteet on laitettu kauniisti esille. Välttämättä ei tule edes ostettua mitään, riittää kun on silmänruokaa. Tähän hätään minulla ei ollut mitään kukkia, vaan hain terassilta sypressinoksia sekä otin yhden krysanteemin kukan Itsenäisyyspäivän  kimpun rippeistä. Nuo krysanteemit olivat todella kestäviä, pari päivää si

Kuusenoksia ja joulukukkia

Juu, tänä vuonna minun ja  huonekuusen suhde oli todella lyhyt. Sitä rakkautta taisi olla vain minun puolelta eikä huonekuusi paljon armoa antanut. Tämä oli todellakin ennätys, sillä aikaisempina vuosina on eletty sentään jo tammikuuta, kunnes huonekuusi on päättänyt jättää minut ja vaihtaa parempaan hoitajaan. No ei auta itku markkinoilla, nyt on siis hyvä syy hankkia uusia joulukukkia.   Tähän asetelmaan pääsivät Itsenäisyyspäivän  kimpun krysanteemit ja takapihan metsiköstä hain kuusenoksia. Nämä pienet kukat kuusenoksineen sopivat hyvin Iittalan pieneen Aalto-maljakkoon. Aiemmin en osannut käyttää tuota pikkuista maljakkoa, mutta nykyään siihen on kiva tehdä pieniä asetelmia. Tälläinen valkoinen timanttiananas, joka on kuorrutettu hopeahileellä, on myös tullut hankittua. Kaikki vihreä-valkoiset kukka-asetelmat, saavat pääni kääntymään ;) Tämän kanssa eletään nyt jännittäviä aikoja, sillä tämä on minulle ihan uusi tuttavuus.  Tällä hetkellä od

Joulunpunaista ja lämpimiä hankintoja

Niinkuin tiedättekin, punainen ei kuulu lempiväreihini. Eikä sitä edes jouluna kovin paljon löydy meiltä. Mutta silti aina näin ennen joulua, tulee pakottava tarve kaivaa esille Greengaten punaiset astiat. Näistä on sitten muutaman kerran hörpittävä glögit tai kahvit. Yleensä parin kerran jälkeen joulunpunaisen mittani tulee täyteen ja astiat saavat levätä kaapissa taas seuraavaan jouluun. Ja jottei tästä tulisi liian punavoittoista postausta, niin tässä kuva uusista lapasistani. En todellakaan ole opetellut neulomaan lapasia, jos luulitte niin. Vaan ostin nämä paikalliselta mummelilta, joka oli myymässä käsitöitään kaupan aulassa. Onneksi on olemassa näitä ihania mummeleita, jotka osaavat neuloa näin kauniita lapasia, niin tämänkään uusavuttoman käsiä ei palele ;) Toinen lämmittävä hankinta ovat nämä lampaannahkaiset tohvelit Lidlistä. Enpä olisi uskonut, että minäkin hankin tälläiset. Liekö tämä niitä vanhuuden oireita... Tohvelit ov

Sinivalkoisia tunnelmia

Tässä vielä Itsenäisyyspäivän sinivalkoisia tunnelmia. Meillä ei juhlittu mitenkään erityisemmin Itsenäisyyspäivää, vaan minulle se oli sinänsä juhlapäivä kun oli vapaata juhlapyhänä. Nykyäänhän vapaa juhlapyhä ei ole mikään itsestäänselvyys. Harmi, sillä minusta ainakin tuntuu, että juhlapyhät ovat täysin menettäneet merkityksensä. Päivällä kahviteltiin äitini, hänen miesystävänsä ja appivanhempien kanssa. Illalla tietysti seurattiin Linnanjuhlia ja pukuloistoa. Itsenäisyyspäivän kimpun ostin lähimarketista ja minusta se sopi täydellisesti Arabian Esteri-kannuun. Keittiön pöydälle tein  suomalaisista brändeistä asetelman: Finlaysonia, Iittalaa ja Arabiaa.  Eikä näin suklaanystävänä sovi unohtaa Fazerin sinivalkoisia konvehteja ;)  Tällä viikolla alkoi jälleen Mansikkatilan mailla-blogin  Kukkailottelu . Joulu se vaan lähenee ja tänään olisi tarkoitus kirjoitella joulukortit ja hankkia pari pakettia. Joulukortit ja -merkit on

Huonekuusi ja diy ruukunsuojus

Huonekuusi tuli taas ostettua.  Vaikka joka vuosi päätän, etten hanki enää moista, kun en osaa sitä hoitaa. Pääasia että yleensä se on kuitenkin selvinnyt joulun yli ja tammikuun puolella sitten suutahtaa jostakin... En tiedä, kastelenko liikaa vai liian vähän... Tämä on sitten todellakin joulupuu tai joulukukka ;) Laitoin huonekuusen suojaruukkuun ja sujautin ruukkuineen päivineen vanhaan pipooni. Pipo oli venähtänyt eikä pysynyt enää päässäni. Pipossa on kivaa neuletta ja värikin on juuri sopiva. Tuunasin myös nuo ledikynttilät nahkanauhalla, ja niihinkin tuli kiva vivahde. En tiedä, voiko näitä oikein edes tuunauksiksi sanoa,  kun olivat niin helpot toteuttaa... Mutta tälläiselle hätähousulle juuri sopivat ;) Tällä viikolla muuten   Kukkailotellaan  jälleen:) Ottaisin muuten vinkkejä vastaan ilmaisesta ja helppokäyttöisestä kuvankäsittelyohjelmasta. Millä itse muokkaatte kuvia blogiin? Blogin ulkoasuakin olen muokannut