Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Ensimmäisenä adventtina

Tälläiset adventtikynttilät tänä vuonna. Jossakin näin kuvan, että kynttilöihin oli laitettu metallirenkaat. Siitäpä sitten ajatus lähti. Kun ei ollut renkaita, niin washiteipistä raidat ;)
Toki teipit pitää poistaa kun kynttilät lyhenee
ja muutenkin pitää olla tarkkana,
koskaan kun ei tiedä mitä sattuu.

Ja olen niin ihastunut noihin isoihin puuhelmiin <3

Viherkasvitkin sai kyytiä eri paikalle. Ja vielä ovat hengissä!
Tänne on tullut talvi. Lunta on tullut parin päivän ajan järjettömästi. Kun kaivoin autoa lumikinoksesta kolmannen kerran vuorokauden sisään, niin jotenkin alkoi tuntui, että nyt olisi tätä lunta riittävästi ;) Mutta parempi näin, se pimeys ja loska oli ihan järkyttävää.
Ajattelin tehdä vielä lisää noita eväspussitähtiä olohuoneen ikkunaan
ja pari muutakin juttua on mielessä.
Saa nähdä, saanko tehtyä vai jääkö ensi jouluun..
Siis olen ollut niin saamaton,
etten ole vielä hankkinut yhtään joululahjaa,
saati edes ajatusta suonut koko asialle.
Pitäisi edes ruveta suunni…

Arvonnan voittaja ja jouluaskartelua

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, teitä oli paljon!
Ihanaa oli, että myös niin moni anonyymi jätti kommentin :)
Kiitokset siis kaikista kommenteista ja kannustuksista sekä postausideoista <3
Onni suosi Anna S:ää.
Lähetän sinulle sähköpostia, jotta paketti saadaan postiin.



Näin joulun alla minua puraisee aina askartelukärpänen. Happystarhome-blogissa oli tehty kaunis paperitähti eväspusseista. (Ohje löytyy tuolta Elinan blogista)

Joten pitihän tuota kokeilla, kun näytti helpolta. Tähden tekeminen oli todellakin helppoa, Meillä oli vain vihreää kuumaliimaa,  mutta se ei onneksi näy kauempaa.
Pillihimmelinkin tekoa kokeilin.
No, yhden timantin sain tehtyä ja sitten allekirjoittaneella loppui mielenkiinto.
Ei tainnut tulla himmeliä täksi jouluksi ;)



Tämä kuva taitaa olla parin viikon takaa, jolloin lunta siis oli. Tällä hetkellä on suurinpiirtein kaikki lumet sulaneet.
Todella ankeaa, märkää ja pimeää.


No, oli tässä lumien sulamisessa jotain positiivistakin,
takapihalta oli helpp…

Vähän sitä joulua ja arvonta

Lumiset maisemat ovat saaneet aikaan joulufiiliksen. Joten tämän vuoden jouluhulluttelut on siis virallisesti aloitettu eilen. Ripustelin valoja ja joululehtiäkin on selailin. Tänään olisi tarkoitus laittaa lisää valoja, ja ehkäpä jotain jouluista askarteluakin...
Huonekuusikin tuli ostettua ja jännätään taas niinkuin joka vuosi, että onko sitä enää jouluna... Tuo Pentikin maljakko on muuten siitä kätevä, että se käy suojaruukustakin. Täydet pointsit myyjälle, joka oli myynyt se miehelleni ;) Sillä alunperin halusin saman sarjan maljakkoa, mutta erimallia joululahjaksi.


 Innostuin taas leikkimään kameralla,
nuo lumiset näkymät saa mielikuvituksen laukkaamaan.
Ja eikös sitä sanotakin, että lapsi on terve kun se leikkii  ;)
En tiedä päteekö tuo sanonta reilusti yli nelikymppisiin...

 ( Noilla kuvilla osallistun Mansikkatilan mailla -blogin Kukkailotteluun. )

Ja sitten arvontaan!
Bloggausta on takana 3 vuotta.
Ajattelin alussa, että jos vähän aikaa katsoisi tätä juttua.
Ja olin niin onne…

Ihan tavallinen viikonloppu

Pyhäinpäivä oli ja meni kuin mikä tahansa vapaa viikonloppu. Kaupat kun ovat nykyään aina auki, niin juhlapyhätkään ei erotu enää  oikeastaan mitenkään tavallisesta viikonlopusta.
Tietysti kynttilöitä tuli polteltua ja tämän vuoden Blossaakin maisteltiin.











Ystävän kanssa käytiin näin upeissa maisemissa lenkillä. Oli aivan mahtava ilma, kirpakka pikkupakkanen.
Luontoäiti ei ihan itse ole tehnyt näitä kauniita lumisia näkymiä,
vaan meilläpäin kun on nuo laskettelurinteet,
niin niihin tykitetään lunta ja lähistö saa kaupanpäälle lumiset maisemat ;)

Täytyypä sanoa, että pumpulilumessa tarpominen oli upea kokemus.
Ja tälläiselle rapakuntoiselle todella tehokas treeni.
Onneksi älysin ottaa kamerankin mukaan, niin sain ikuistettua nämä kauniit lumiset puut.
Tosin lopussa ei enää jaksanut kaivaa edes kameraa esille joka puu takia :D


Ihanaa uutta viikkoa!