perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappu oli ja meni


Vappu on sitten tällä erää ohi ja juhannusta odotellessa ;)
Ei kyllä ilmat olleet mitenkään keväiset, mutta omaa vapun juhlintaani ne ei häirinneet.
Tai voiko tuota edes juhlinnaksi sanoa: 
sauna, hyvää ruokaa, pari siideriä ja hyvissä ajoin ennen puoltayötä treffit nukkumatin kanssa ;)


Viikkohan meni näin:
Tiistai-iltana oli aivan mahtava ilma ja kävimme metsälenkillä assarin kanssa.
Innostuin ottamaan kameran mukaan ja otimme "muutamat" kuvat.
Assarini oli jotensakin niin vauhdikkaalla päällä että varmaan 30:sta kuvasta onnistui vain muutama.

Tiistai-iltana näytti siis tältä



Torstai-aamuna 30.4  näytti tältä

Keskiviikkoiltana alkoi kauhea lumimyräkkä ja lunta satoi virallisten tietojen mukaan 27 cm.
Naapuri oli mitannut auton päältä lunta ja sitä oli ollut 40 senttiä.

Arvatkaa vaan, oliko kiva kaivaa auto tuollaisen lumimäärän alta,
että pääsee töihin....

Taisi siinä muutama kirosanakin päästä,
kun yritin huitoa lunta auton katolta tällä koko 160cm:n varrella...


Mitään ihmeempiä vappukoristuksia ei tullut laiteltua,
kimppu ruusuja ja yksi rulla serpentiiviä aaltovadilla.






Yksi ruusu pääsi pikkuamppeliin



Mites teidän vappu meni?
Onko grillikausi avattu?

Mukavaa viikonloppua!





38 kommenttia:

  1. Kamalaa tuota lunta! Yöks! Suliko se edes heti pois?
    Vappu meni espanjalaisen menun ja suomalaisen saunan merkeissä. Tänään olen sitten jatkanut wc remppaa ja nyt odotamme leffasaliin pääsyä. Kingsman alkaa kohta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappuaattona iltapäivällä onneksi alkoi jo sulamaan, mutta vieläkin lunta riittää joissakin paikoissa...

      Poista
  2. Härre gyyd mikä määrä lunta. Täällä Oulussakin pelolla odoteltiin lunta mutta toistaiseksi saimme nauttia aurinkoisesta vapusta.
    Kauniin värisiä ruusuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni!
      Minäkin ihastuin noiden ruusujen väriin.
      Tänään on ollut hieman lämpimämpää ja eikä ole satanut mitään :)

      Poista
  3. Onpa monen sään kuvia! Tänne ei lumisade sitten silti ehtinyt, onneksi. Ihania ruusuja! Kauniita todella :) Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo lumenmäärä yllätti kyllä täysin.
      Mukavaa iltaa sinnekin :)

      Poista
  4. Voi miten kamalasti lunta. No nyt oli ihan varmana viimeiset tänä keväänä! Onneksi sait nautittua vapusta. Kauniit ruusut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Onneksi tuo lumi alkaa olla muisto vain ja toivotaan että oli todellakin tämän kevään viimeiset ;)

      Poista
  5. Ei voi kyllä tykätä tuollaisesta määrästä lunta huhti-toukokuun vaihteessa, ei edes pohjoisessa!
    Täällä oli tänään säiden puolesta ihan paras päivä. Syötiinkin vihdoin koko porukalla kesähuoneessa ja hieman tuli pihallakin rapsuteltua. Toukokuu. Siinä on jotain! Nimittäin lupaus siitä, että ihan kohta on kesä.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan voi tykätä ;)
      Mutta jospa ne oli viimeiset lumet tänä keväänä!
      Pihan kerkesin haravoida ennen tuota lumentuloa, nyt vaan ootellaan että lämpenisi kunnolla :)

      Poista
  6. Kauniin väriset ruusut, ja luntakin siellä vielä on. Aurinkoisia Toukokuun päiviä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä sinnekin :)

      Poista
  7. Siellä on kyllä ollut mielenkiintoinen takatalvi! :-O Onneksi sulavat pian pois :-)
    Hyvin on rauhallisesti vappua vietetty, oma grilli odottaa vielä pressun alla.. :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli todella mielenkiintoinen!
      Talvellakaan ei tullut noin paljon lunta kerralla...
      Meidänkin grilli on vielä talviunilla, mutta eiköhän se kohta pääse tositoimiin ;)

      Poista
  8. Ihania vappukuvia ja fiilistä <3 Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti tuo jäisi kevään viimeiseksi lumeksi. Kauniin näköiset ruusut.

    VastaaPoista
  10. Kivoja vapputunnelmia. Tuo lumitilanne on aivan hämmästyttävä. Täälläkin nautiskeltu ihan naposteltavan ja pienen puuhastelun merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne!
      Eipä kyllä olisi uskonut, että lunta voi tulla noin paljon yhdessä vuorokaudessa.

      Poista
  11. Hyi kamala mikä määrä lunta!!! Y Ä K !! Täällä on tullut vettä vaan onneksi ja pari päivää oli jopa melkein sateettomia...
    Tosi kaunis tuo amppeli! Kiva idea ja varmaan suht helppo toteuttaa,eli sopis mullekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanette!
      Jos minäkin osasin tehdä tuon amppelin, niin osaat sinäkin ;) Ja eikä ees mennyt hermot!
      Onneksi nuo lumet suli jo eilen :)

      Poista
  12. Seuraavan kerran lunta sitten juhannuksena?! :D :D
    Ihanat ruusukuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!
      Niin minäkin luulin...Mutta arvaa mitä, tänä aamuna maa oli taas valkeana :(

      Poista
  13. Voi kammo tuota lumen määrää! Sulaisi jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että sitä on ihan ihmeissään jos pariin päivään ei sada räntää ja ilmat alkaa lämpenemään ;)

      Poista
  14. Onpa kauniita kuvia ruusuista! Vappu päättyi munkkiähkyyn, kuten joka ikinen vappu aiemminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ähkyä oli havaittavissa näilläkin nurkilla ;)

      Poista
  15. Hurjaa että teillä päin tullut noin paljon lunta! Pitäisi olla kevät, mutta kevät ei näyttäyde edes täällä... Hööh, no kevättä odotellessa. Grillattiin kyllä talvimonot jalassa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää täällä on ollut ja räntää satanut melkein joka päivä! Mutta olisko tämä viikko lämpimämpi niinkuin on luvattu ;)
      Gillaushan onnistuu vaikka toppatakki päällä jos niikseen tulee ;)

      Poista
  16. Marja-Liisa - Delladuchesse3. toukokuuta 2015 klo 22.17

    Täällä etelässä ei onneksi lunta ole enää näkynyt, mutta sadetta tuli enemmän kuin tarpeeksi eilen. Ehkäpä siitä syystä onkin tänään muutama koivu jo hiirenkorvilla, muutenkin joka paikka vihertää. Viinimarjapensaissakin on jo pienet lehdet. Sinulla näyttää olevan vappukoristeissa samanlainen linja kuin täällä. En erityisemmin lämpene serpentiineille, jotka ovat vuodesta toiseen samanlaisia. Niinpä laiton niitä vain tarjottimelle kynttilanjalkojen juurelle. Rapsutuksia ihanalle Assarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ole vielä tietoakaan hiirenkorvista, mutta yritän ajatella positiivisesti ja toivoa että tällä viikolla edes vähän lämpenee :)
      Minäkään en ole oikein lämmennyt serpentiiveille, jotenkin ne ei ole minun juttu.
      Assari kiittää rapsutuksista <3

      Poista
  17. Kauniita ruusuja! Ja ihana assari!! :)

    Mun blogissani on haaste sulle--> käys kattoon http://marionellan.blogspot.fi/2015/05/haastetta-pukkaa-tassapa-siis.html

    VastaaPoista
  18. Vappu oli ja meni oikein mukavasti kotona oleskellen rennosti. Kivaa tätä viikkoa ♥

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)