keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Syyskuun kuulumisia

Tänään onkin hyvää aikaa päivittää blogia,
sillä sisustusassarini Ru vetää sikeitä eläinlääkärireissun jälkimainingeissa.

Onneksi ei ollut mitään vakavaa, 
mutta kokeita tehtiin aikaisemmin  ja tänään otettiin röntgen- ja ultrakuvat kaiken varalta.

Ru:lla on ollut mahavaivoja jo pitemmän aikaa,
mutta taitavat johtua vain onneksi mahahapoista.

Nyt on itselläkin rauhallinen mieli,
kun on tutkittu kunnolla :)

Sitten mielessä pyörii myös uusi keittiö,
sillä on tarkoitus tehdä pientä pintaremonttia keittiössä.

Arvatkaa vaan, onko välillä menneet yöunet tuonkin asian takia...
Sitä on pohtinut, 
että teinkö sittenkään oikeat valinnat ja 
tietysti se keittö näyttäää sitten kamalalta ja jaksanko katsoa sitä loppuelämäni...
Joo, ei tulisi minusta omakotitalon rakentajaa...

Kynttiläkausikin on sitten avattu.
Nuo Iittalan Kastehelmet on tämän hetken lemppareita<3



 Anopinhammas on vielä terassilla,
mutta ilmojen viilennettyä on tarkoitus ottaa se sisälle.

Viherkasvit vaan lisääntyy sisällä...


Tämän pikkutaulun löysin kirpparilta.



Ilmat on viilenneet mutta kesäkukat on vielä voimissaan.
Itseasiassa ne voivat paremmin kuin kesä-heinäkuussa.

Terassille pitäisi suunnitella syksyistä lookkia,
mutta kanervat ja callunat saa vielä olla kaupassa.
Sitten kun kesäkukat rupsahtavat,
hankitaan syksyisempiä kukkia.


Tunnelmallista syyskuuta!



32 kommenttia:

  1. Hui, ennätti jo sisuskaluissa pyörähtää, kun luin eläinlääkärissäkäynnistä. Onneksi ei mitään vakavaa!
    Ihanan tunnelmallisia kuvia kotoasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä itseäkin jännitti tämä päivä, mutta onneksi mitään vakavaa ei löytynyt :)
      Muutamat yöt meni pyöriessä ja miettiessä syntyjä syviä, nyt voi huokaista helpotuksesta!

      Poista
    2. Paljonkos teidän kaunottarella onkaan ikää? Meillä napsahti 5v nyt kesällä.

      Poista
    3. Tässä kuussa tulee 7 vuotta täyteen. Eli ei ihan nuorikko enää ;)

      Poista
  2. Ihanaa, ettei Ruulla ollut mitäään vakavampaa, haleja ja rapsutuksia ihanalle <3
    Kauniita kuvia ja varmasti hiukan stressaavaakin miettiä keittiöjuttuja, vaihtoehtoja kun on niin monenlaisia!!!

    Tunnelmallisia syyskuun päiviä Ellen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja Ru kiittää rapsutuksista <3
      Noissa keittiön materiaaleissa on ihan liikaa vaihtoehtoja, vaikka aika pitkälle tiesin mitä haluan.
      Ihanaista syyskuuta Sari<3

      Poista
  3. Voi mikä päivä...paranemisia sinne. Ihanan tunnelmallisia kuvia, syksy on ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
  4. Onneksi Ru on kunnossa, siis ei mitään vakavampaa löytynyt. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3
      Tämä ilta on mennytkin potilaalla täysin tokkurassa. Mutta eiköhän tämä tästä :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin se mieli muuttuu. Työkaverin kanssa vuosia sitten puhuttiin ettei ikinä tule kotiin Kastehelmi-sarjaa, sitä kun oli aina ja jokapaikassa kun oltiin lapsia.
      Ja nyt tekisi mieli haalia lisää ;)

      Poista
    2. Kaunis ja ajaton sarja! Eilen ihastuin kaupassa Kastehelmi purkkiin <3 Niin kaunis!

      Poista
    3. Minä en ole vielä nähnyt purkkia livenä. Mutta luulen että kun näen, niin sehän taitaa olla pakko saada ;)

      Poista
  6. Oi mitä ihania tunnelmakuvia <3 Kastehelmet on <3

    VastaaPoista
  7. Ihania tunnelmallisia kuvia! Onneksi teidän Ruulla ei olut mitään vakavampaa <3 Hyvin se keittiöremppa menee, älä huoli! Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ärsyttää vaan odottaa sitä valmista keittiötä näillä hermoilla ;)
      Kivaa loppuviikkoa myös sinulle<3

      Poista
  8. Kiitos samoin, onneksi assarilla ei ollut mitään vakavampaa. :)

    VastaaPoista
  9. Kynttilöitä on täällä polteltu pitkin kylmää kesää. Olen itse Partyliten kynttilöiden suurkuluttaja ja varsinkin niissä nuo kynttiläpurkit, jotka palavat useita kymmeniä tunteja. Värejä ja tuoksuja on paljon mistä valita. Kauniita sisustuskuvia sinulla täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku!
      Partyliten kynttilät ovatkin kauniita ja palavat myös kauniisti :)

      Poista
  10. Kiva uutinen että Ruu voi hyvin <3 Olet varmasti tehnyt juuri oikeita valintoja keittiöösi <3 Ihanaa nähdä kuvia sitten :) Minäkin tässä havahduin viime viikonloppuna että pikku hiljaa tuo syksy tehnyt tuloaan ja pitäisi ulos alkaa miettimään kesäkukkien tilalle jotakin kivaa mutta mitä ....Mukavaa alkanutta syyskuuta ja iloista loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Callunoita ja hopealankaa täytyy ainakin ostaa...eiköhän niillä saa jo kivasti syksyistä ilmettä ;)
      Aika on täysin pysähtynyt keittiön suhteen tai sitten olen niin malttamaton.
      Kivaa viikonloppua sinulle<3

      Poista
  11. Kiva kuulla, että Ruu voi hyvin. <3 Kyllä teidän keittiö rempasta tulee upea, älä lannistu. Pienen hetken kaaosta,ja palkintona upea muutos. :) Vaaleanpunainen kastehelmi on aivan ihana. Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne<3
      Minä en ole mikään hyvä kaaoksen kestämisessä, se vähän pelottaakin ;) Mutta periaatteessa keittiön muutos pitäisi olla valmis parissa päivässa...Toivottavasti!
      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  12. Onneksi kaikki hyvin.Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  13. Ihanaa tunnelmaa kera kynttilöiden ja pallovalojen. Kelpaa ottaa syksyä vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!
      Toivottavasti syksy tuntuu kivemmalta kun tunnelmoi kynttilöiden kera ;)

      Poista

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)