Siirry pääsisältöön

Ihanan tuikitavallinen viikonloppu

Jostakusta viikonloppuni voi kuulostaa todella tylsältä. Nykyään kuitenkin nautin kaikista eniten näistä tavallisista ja ehkäpä jopa tylsistäkin viikonlopuista. Tiedossa vain peruskotihommia: pyykkäystä, imurointia sekä paikkojen järjestelyä. Välillä blogien lukemista ja kameraan tarttumista.

Kohokohtana viikonlopussa voi olla pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, hyvä ruoka tai se, kun saunan jälkeen pääsee nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Todella arkisia asioita, mutta silti niin luksusta, omalla tavallaan.


Harmi, että ilma on niin kylmä, ettei pääse hiihtämään. Juu-u, kuulitte ihan oikein että minua harmittaa...Ihmistä, joka on suorastaan inhonnut hiihtämistä. Viime sunnuntaina kävin testaamassa ostamiani suksia ja todellakin tykästyin tuohon lajiin. Alkuviikosta löytyi sitten sellaisia lihaksia, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan....



Aurinkokin näyttäytyi hivenen ja olihan se ihana näky pitkästä aikaa. Muutenkin päivät ovat tuntuneet paljon valoisimmilta kuin pari viikkoa sitten.

En tiedä, että nauttiiko sisustusassari emännän vapaapäivistä. Sillä jokaista askelta on seurattava sekä on oltava hyvin kartalla mitä tapahtuu. Varsinkin siivouspäivät on rankkoja ja yleensä kesken siivouksen on jo otettava pienet palauttavat päikkärit.

Täällä jatketaan rauhallisen sunnuntain merkeissä. Pidetään pakkaspäivää sisällä ja päivällä käydään sitten reippailemassa ja ihastelemassa talvista maisemaa.

Leppoisaa sunnuntaita<3


Kommentit

  1. Ihan tavallinen on just parasta. Jopa siivoaminen tai pyykkääminen on mukavaa ja rentouttavaa, kun niitä voi tehdä kaikessa rauhassa ja silloin, kun siltä tuntuu.

    Ja ehkä kaikkein parasta tavisviikonlopuissa on se, ettei tarvi välittää, miltä peilikuva näyttää tai mitä on päällä :). Hiihtolenkille kun on viisaampaakin lähteä jo valmiiksi räjähtäneenä kuin tukka pestynä ja kammattuna. Itse ainakin olen sen sortin hikitukka ladulta palatessa, että se on uusintakierros suihkussa tiedossa jokatapauksessa, vaikka just olis käynyt.

    Leppoisaa loppuiltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka<3

      Joo, kiire ei saa olla, kun noita hommia tekee. Silloin tulee vain äkäiseksi ;)

      On todella rentouttavaa olla ihan "luonnonkauniina" ja niissä kaikkein mukavimmissa rönttövaatteissa. Muistan, kun kerran mies kysyi, että meinaanko tehdä hiuksilleni jotain...oltiin lähdössä kauppaan. Olin varmaan kamala näky, sillä yleensä mies ei edes huomaa eikä huomauttele ulkonäöstäni :D Tai sitten on jo niin tottunut meikäläisen "hehkeään" olemukseen ;)

      Kivaa iltaa <3

      Poista
  2. Kuulostaa just hyvälle!<3 Samoista, pienistä, asioista nautitaan.:) Tänä viikonloppuna on ulkoiltu, ja just vaihdoin lakanat meille, niin saunan jälkeen voi pujahtaa puhtaisiin lakanoihin. SE on luksusta!:)) Kiireettömyys ja aikatauluttomuus, ne on viikonloppujen ilo!<3

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡

      Viikko menee niin aikataulujen mukaan, joten viikonloppu ilman sen kummempia aikatauluja ja menoja tuntuu niin luksukselta. Tosin välillä pitää olla viikonloppunakin jotain menoja, ettei tuu ihan mökkihöperöksi. Mutta noiden menojen jälkeen sitä taas arvostaa kotia ja kiireettömyyttä.

      Kivaa uutta viikkoa♡♡♡

      Poista
  3. Juuri oikeanlainen viikonloppu siellä!
    Täälläkin on menty vähän samalla kaavalla.

    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3

      Eipä olisi nuorena huimana uskonut, että rauhalliset viikonloput kotitöineen on parhaita ;)

      Kivaa viikkoa<3<3<3

      Poista
  4. Ei kuulosta yhtään tylsältä.
    Tavalliset asiat viikonloppuna on just parasta!
    Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja miten noista tavallista asioista voi nauttia, ihan parasta.
      Kivaa viikkoa<3

      Poista
  5. Kuullostaa niin hyvälle! Kotoilu on kyllä mukavaa.
    Hiihtämisestä tykkäisin kanssa, mutta selkä ei vielä lämpene lajille.
    Näissä maisemissa olisi kyllä ihana hiihdelle nyt.
    Rapsutukset Assarille!
    Mukavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja assari lähettää myös kiitokset<3
      Kotoilu on kivaa ja sohvatyynyjen pöyhiminen on niin rentouttavaa.
      Loppuviikosta taitaa hieman tuo sää lauhtua, joten ehkä pääsee hiihtelemään...
      Kivaa viikkoa<3

      Poista
  6. Ei kuulosta ollenkaan tylsältä! Parhaita on just ne tavalliset viikonloput, jolloin mitään ei ole pakko, vaan voi olla vaan ihan mielensä mukaan <3
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Juuri niin, omaan tahtiin ja olla tekemättä mitään jos ei huvita.

      Kivaa viikkoa<3

      Poista
  7. Ne tavalliset viikonloput ovatkin juuri parhautta. Minä nautin olostani kotona ja siellä touhuamisesta. Mikäs sen parempaa! Blogissani on arvonta alkanut, käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona on mukava olla ja se vain korostuu jos viikolla on kiirettä.
      Tulenpa käymään blogissasi ;)

      Poista
  8. Tavalliset viikonloput ovat parhaita munkin mielestä... Hyvää yötä ❤️

    VastaaPoista
  9. Tavalliset viikonloput on parhaita. On kiva kun saa tehtyä kotihommia ja huilattua sopivassa suhteessa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolme silmäterää

Tänä talvena olen tehnyt ennätyksen viherkasvien tappajana. Vain kolme kasvia on voimissaan sekä pari yksilöä elämän ja kuoleman rajamailla. Jotenkin olen onnistunut tappamaan nekin easy care-kasvit, vaikka niidenhän piti olla todella helppohoitoisia. Silmäteräni nro 1. anopinkieli Se onkin kasvanut kohisten ja toivotaan, että lisääntyvä valo pitää sen hengissä. Silmäteräni nro 2. korallikaktus. Tämäkin kasvoi todella paljon  kesäisellä terassilla.   Silmäteräni nro 3. anopinhammas. Se suurempi versio tästä alkoi kellastumaan ja tiputtamaan lehtiä. Se oli niin surkean näköinen, ettei siinä ollut edes mitään pelastettavaa. Tämän vuoden ekat tulppaanitkin on ostettu. Ja värihän on tuttu ja turvallinen ;) Pitkästä aikaa kolmen päivän vapaa. Tarkoitus oli käydä tänään hiihtämässä, mutta pakkasta on ollut parikymmentä astetta, joten  olen käynyt kävelylenkillä assarin kanssa ja sukset saavat odottaa parempia hiihtokelejä. Toisaalta pikkusiivoilukaan sisätilo

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud