Siirry pääsisältöön

Pienen pieni lomareissu 1

Viikolla minulla oli pari vapaapäivää ja ne käytettiin hyvin tehokkasti ;)
Koskapa minulla ei ole lomaa koko kesänä,
teimme mieheni kanssa reissun Kuopion Matkukseen ja Ikeaan.
Vähän edes muihin maisemiin kotinurkista, vaikka melkoinen kotihiiri olenkin.

Loppujen lopuksi tein aika vähän ostoksia,  
sisäinen minimalisti oli tainnut herätä henkiin ;)
Toisaalta Ikeasta ei niitä juttuja löytynyt, mitä olin suunnitellut ostavani.

HM-Homesta löysin tuon tyynynpäällisen ja leikkuulaudan.
Siellä oli paljon kivoja juttuja.
Rupesin jo katsomaan kuparisia kynttilänjalkoja "sillä silmällä",
aiemmin kupari on kuulunut melkein inhokkeihin.

Pakollinen torkkupeitto-ostos Ikeasta ;)


  Leikkuulaudassa ihastuin tuohon naruun ;)

 Glitteristä tähtihullulle korvikset ja kaulakoru

Kävimme myös Iittala Outletissa ja Clas Ohlssonilla.
Jälkimmäinen oli kyllä positiivinen yllätys.
Jälkeenpäin on jäänyt harmittamaan pari juttua, kun en niitä ostanut...
Tasapuolisuuden vuoksi kierrettiin myös kaikki mahdolliset urheiluliikkeet ;)

Tässä Ru taisi vihjata, että olisi ollut kiva jos olisitte tuoneet tuliaisia.
Mutta kelpaa mulle tää Ikean kastelekannukin :)

Reissu teki kyllä terää ja kivaa oli päästä pois tutuista ympyröistä,
vaikka kävimmekin vain päiväseltään.

Seuraavassa postauksessa juttua siitä missä kävimme seuraavana päivänä ;)

Ihanan lämmintä viikonloppua,
lämmin ei luita riko, vai miten se menikään ;)


Kommentit

  1. Ooohhh, ihania ostoksia! :-) Kuopiossa ON siis H&M-home, kun olen sitä miettinyt että onko vaiko eikö :-D Ja sama täällä tuon kuparin kanssa.... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :)
      Joo, siellä Matkuksessa ainakin on.
      Pakko varmaan tilata netistä noita kuparijuttuja, kun en älynnyt ostaa...

      Poista
  2. Pitkästä aikaa ehdin tänne blogimaailmaankin! Kyllä lomalla on kiirettä :D
    Ihania ostoksia olet tehnyt ja tuo matto on mun mielestä ihan superhyvä! Kiva kun näytit sen naulakon jalan :) On kaunis ihan tuollaisenaankin kyllä,kun jalka itsessään on niin nätti. Mutta vois ne simpukat tai kivet olla kanssa aika somia :)
    Aurinkoa päiviisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanette :)
      Itselläkin on jäänyt tämä blogimaailma vähemmälle, mutta eiköhän sitä taas syksyllä urakoida kunnolla ;)
      Tuo naulakon jalka on kyllä ihana kiva tuollaisenaankin, kun ei ole niin jouluinen.
      Aurinkoisia päiviä sinnekin <3

      Poista
    2. Kiitos Nanette :)
      Itselläkin on jäänyt tämä blogimaailma vähemmälle, mutta eiköhän sitä taas syksyllä urakoida kunnolla ;)
      Tuo naulakon jalka on kyllä ihana kiva tuollaisenaankin, kun ei ole niin jouluinen.
      Aurinkoisia päiviä sinnekin <3

      Poista
  3. Kivoja ostoksia ja tuo leikkuulauta on jotenkin ihana, sitähän voisi käyttää vaikka ja mihin, eiks vaan?
    Clas Ohlosson on kyl yllättävn kiva paikka, mun pitäisikin käydä siellä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni :)
      Ajattelin, tuo lauta olisi aika kiva tuikkukuppien alunen ;)
      Clasu yllätti minut täysi. Harmi, kun sitä ei ole täällä meilläpäin...

      Poista
  4. Ai että, kaikkea kivaa! Nuo tähtikorut ovat oikein söpöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)
      Heti kun näin nuo korut, niin se oli menoa ;)

      Poista
  5. Ihania ostoksia.Aurinkoista pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  6. Ikeassa olisikin kiva käydä. Nyt on aivan ihanat kelit ja ei oikein koneellakaan malttaisi olla. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ettei huvita istua koneella näin kesäisellä ilmalla! Mutta syksyllä sitten joutaa ;)
      Ihanaa alkavaa viikkoa :)

      Poista
  7. Kivan minireissun teitte. Se on kyllä kiva, että H&M:lle on tullut Homellekin myymälöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinkin pieni reissu kyllä piristi normiarkea ;) Tämä oli toinen kerta kun pääsin käymään Hm-home-myymälässä, niitä saisi olla enemmänkin :)

      Poista
  8. Kivoja ostoksia ja mukavaa, kun pääsit jossain pyörähtämään:)
    Aurinkoista viikonalkua sinne<3

    VastaaPoista
  9. Kivoja löytöjä. Pienet piipahdukset kesällä tuovat vaihtelua arkeen. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne :) Jotenkin kesällä on helpompi tehdä noita pikkureissuja.
      Aurinkoista viikon jatkoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanan tuikitavallinen viikonloppu

Jostakusta viikonloppuni voi kuulostaa todella tylsältä. Nykyään kuitenkin nautin kaikista eniten näistä tavallisista ja ehkäpä jopa tylsistäkin viikonlopuista. Tiedossa vain peruskotihommia: pyykkäystä, imurointia sekä paikkojen järjestelyä. Välillä blogien lukemista ja kameraan tarttumista. Kohokohtana viikonlopussa voi olla pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, hyvä ruoka tai se, kun saunan jälkeen pääsee nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Todella arkisia asioita, mutta silti niin luksusta, omalla tavallaan. Harmi, että ilma on niin kylmä, ettei pääse hiihtämään. Juu-u, kuulitte ihan oikein että minua harmittaa...Ihmistä, joka on suorastaan inhonnut hiihtämistä. Viime sunnuntaina kävin testaamassa ostamiani suksia ja todellakin tykästyin tuohon lajiin. Alkuviikosta löytyi sitten sellaisia lihaksia, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan.... Aurinkokin näyttäytyi hivenen ja olihan se ihana näky pitkästä aikaa. Muutenkin päivät ovat tuntuneet paljon valoisimmilta ...

Vähän sitä joulua ja arvonta

Lumiset maisemat ovat saaneet aikaan joulufiiliksen. Joten tämän vuoden jouluhulluttelut on siis virallisesti aloitettu eilen. Ripustelin valoja ja joululehtiäkin on selailin. Tänään olisi tarkoitus laittaa lisää valoja, ja ehkäpä jotain jouluista askarteluakin... Huonekuusikin tuli ostettua ja jännätään taas niinkuin joka vuosi, että onko sitä enää jouluna... Tuo Pentikin maljakko on muuten siitä kätevä, että se käy suojaruukustakin. Täydet pointsit myyjälle, joka oli myynyt se miehelleni ;) Sillä alunperin halusin saman sarjan maljakkoa, mutta erimallia joululahjaksi.  Innostuin taas leikkimään kameralla, nuo lumiset näkymät saa mielikuvituksen laukkaamaan. Ja eikös sitä sanotakin, että lapsi on terve kun se leikkii  ;) En tiedä päteekö tuo sanonta reilusti yli nelikymppisiin...  ( Noilla kuvilla osallistun  Mansikkatilan mailla -blogin  Kukkailotteluun. ) Ja sitten arvontaan! Bloggausta on takana 3 vuo...

Muutoksia työhuoneessa

Viikko sitten sain päähäni, että työhuoneemme,  meillä sitä kutsutaan tietokonehuoneeksi,  tarvitsee näin kesän kunniaksi "pientä" kasvojenkohotusta. Ensin ostin sinne maton, todella järkevästi aloitettu muutos... Mutta matto oli alessa! Sitten siellä rupesi ahdistamaan kaikki ruskeat huonekalut. Päähänpinttymänä minulla oli työpöytä, jossa on pukkijalat. Ehdotus miehelle, joka katseli silmät pyöreinä mitä ihmettä.  Onneksi on netti, että pystyin näyttämään mitä tarkoitin.  Ja mieskin tykästyi pukkijalkoihin ;) No mistä niitä saa? Ikeasta. Eikun auton keula kohti Kuopion Ikeaa lauantai-aamuna. Ja kun kerta sinne asti lähdettiin, niin uusi lipastokin hankittiin samalla kertaa. Ikean kassalla tuli kyllä kylmä hiki, kun pankkikortit ei toimineet. Mutta onneksi lähellä oli automaatti ja siitä sai sentään käteistä. Oisko lievästi sanottuna pikkasen kismittänyt, jos korttivian takia ostokset olisi jääneet sinne... Tässäpä muut...