Siirry pääsisältöön

Pölkkyjä

Nykyään sitä kulkee aina sisustustutka päällä
ja tekee löytöjä ihan yllätävistä paikoista.
Niinkuin vaikka vanhasta liiteristä 
tai ihan metsän keskeltä.

Kesällä kun poikkesimme maalle,
bongasin läjän pieniä pölkkyjä.
Heti tuli mieleen, että niitä on pakko viedä kotiin,
vaikka en tiennyt mitä niillä tekisin...

Kesän ne ovat olleet terassilla milloin missäkin nurkassa,
kunnes keksin käyttää niitä kynttilöiden alustana.
Toki valvovan silmän alla.

En olisi koskaan uskonut haalivani pölkkyjä olohuoneeseen.
mutta kun tarpeeksi näkee "luonto tulee sisälle"-kuvia,
niin meikäläinenkin alkaa lämpenemään :)




Toisen pölkyn päälle laitoin kirpparilta
 ostetun vanhan Riihimäen lasipurkin.
Ehkäpä laitan siihen risuja tai jotain.
Mutta kauniisti vanha lasi loistaa kynttilänvalossa.



Tauluhyllylle laitoin vanhan peikonpähkinänoksan maljakkoon.
Tuo oksa on sarjassa " mitä mies ei voi ymmärtää"...
Siis ostaa risu kaupasta, kun metsät on pullollaan erilaisia risuja...
Mutta eihän tämmöstä käkkyrää saa Suomen metsistä,
oli perusteluni ;)


Vähän järjestelyä myös kaapin päällä.








Onko teillä tullut luonto sisälle sisustukseen?
Vai olenko ainut pölkkyihin hurahtanut...

Mutta hyvä puoli on se,
että kun kyllästyy,
pölkyt voi heivata pihalle ilman mitään omantunnontuskia,
koska eivät maksaneetkaan mitään ;)


Leppoisaa sunnuntaita!






Kommentit

  1. Et ole ainut Ellen, jolle on luonto sisään hiipinyt, risuja löytyy nytkin sisältä, samoin pihlajanmarjoja ja toisinaan käpyjäkin ja kiviä tietysti!
    Minusta ne ovat kanssa kauniita ja ilmaisia sisustusjuttuja!
    Kauniisti olet kaiken taas asetellut:)
    Ihanaista iltaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Käpyjä on täälläkin kerätty, jotenkin ne on kauniita yksinkertaisella tavallaan. Risuja ja oksia olisi vielä tarkoitus hakea maljakkoon.
      Ihanaa iltaa sinullekin <3

      Poista
  2. Kivat pölkyt ja risut :). Itse en ole vielä pölkkyjä sisälle raahannut, mutta risuja on silloin tällöin ja välillä innostun kivistä. Nyt tietenkin pitää olla pihlajanoksia sisällä ja ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kivetkin on kauniita, niitäkin on tullut raahattua ;) Pihlajanoksia on ollut tarkoitus hakea sisälle, mutta jotenkin se on jäänyt. Taitavat olla jo niin heikossa hapessa, että ei taida keretä minun maljakkoon ;)

      Poista
  3. Ihania juttuja ja voi kuinka ihastuin tuohon "lemonade" juttuun hyllyn päällä. Enemmän pitöis itselläki käydä luonnossa "ostoksilla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni!
      Tuo Lemonade-laatikko on useamman vuoden vanha ja olen tykännyt siitä tosi paljon. Ja säilytyslaatikoitahan ei ole koskaan liikaa ;)

      Poista
  4. Söpöt pölkyt! Olen myös käyttänyt kattauksessa paksusta koivusta sahattuja ohuita kiekkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne N!
      Täytyykin olla vailla sellaisia ohuita kiekkoja, niitähän todellakin voisi käyttää kattaukseen ja vaikka mihin ;)

      Poista
  5. Pikku pölkyt ovat kivoj. Koivuhan on niin trendikäs. Kivan näköistä ja kauniin sävyistä teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Minä olen aina ajatellut, ettei meille ikikuuna päivänä tule koivua. Ja siinä ne koivupölkyt nyt pönöttää ;) Ja tykkään ihan kamalasti!
      Ei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan...

      Poista
  6. Juurikin näin, sisustustutka on päällä kyllä kaikkialla! :'-D Ja luonnosta tosiaan löytyy ihania sisustuselementtejä, pölkkysi hyvänä esimerkkinä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jollakin muulla on myös sisustustutka päällä joka paikassa ;)
      Vaikka joskus sen voisi sammuttaa, ainakin hetkeksi....
      Mutta silloin kaikki ihanat ja oudotkin löydöt jäisi löytämättä!

      Poista
  7. Kauniita kuvia olohuoneesta. Pölkky idea mahtava, syksyyn aikaan sopii kodin sisustukseen luonto teema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne!
      Saa nähdä mitä muita luontojuttuja tulee raahattua sisälle ;)

      Poista
  8. Hienot on kynttilän jalat! Luonnosta voi löytää vaikka mitä kivoja sisustusjuttuja! Itse tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana!
      Kaikkea kivaa löytyy tuolta metsästä, kun pitää silmät auki :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättineulepeitto

*Kaupallinen Blogiyhteistyö*
Olen ihastellut blogeissa noita jättineulepeittoja. Monihan on tehnyt itse peittonsa, niinkuin eimerkiksi Taina.  (Tainan peitto on upea, käykää katsomassa) Nostan kyllä hattua peiton tekijöille, nimittäin ei ole mikään helppo homma.
Minäkin mietin, josko yrittäisin itse tehdä jättineulepeiton. Mutta tulin siihen tulokseen, että hartiani, jotka on muutenkin niin jumissa, tykkäävät varmasti kyttyrää. Saati sitten tenniskyynärpää....

Facebookista bongasin sitten tämän Jättineulepeiton.
Merinofinlandin sivuilla kerrotaan näin:
"Nämä jättineulepeitot tehdään merinovillasta käsityönä Suomessa. Merinovillaa saadaan Euroopassa kasvatetuista merinolampaista. Villan kuidut ovat ohuempia ja pidempiä kuin tavallisen lampaan villassa, joten siksi merinovillasta tehdyt tuotteet ovat erityisen pehmeitä ja soveltuvat myös herkkäihoisille".












*Jättineulepeitosta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan*

Loppujen lopuksi jättineulepeitto päätyi makkariin sängyn päälle…

Mullat vaihdettu ja letterboardin lumoissa

Vihdoin sain vaihdettua mullat viherkasveihin. Tai pari jäi vielä odottamaan ruukkusoraa.  Mutta kuitenkin voin olla rinta rottingilla, sillä yleensä tuo kukkamultien vaihto venyy kesän alkuun.
Tosin eihän meillä kovin montaa kasvia ole hengissä talven jäljiltä, joten ei tämä mikään iso urakka ollut....Hankalampi homma oli etsiä ruukkuja varastosta joka täpösen täynnä kaikkea mahdollista. Ja minullahan on päällä edelleen se kukkaruukkujen ostokielto ;) Jollekin pitäisi myös laittaa polkupyörien ostokielto, tosin varastossa on enää vain yksi pyörä ja sehän on tietysti kukkaruukkujeni edessä...

Tässä myös pari uutta viherkasvia: korallikaktus ja glitterillä koristeltu mehitähti, jonka sain työkaverilta.



Tämä anopinhammas näytti jotenkin niin orvolta tuon pienen aluslautasen kanssa, että jotain oli keksittävä. 

Varastosta löytyi rustiikkinen lautanen ja aiemmin olin ostanut noita valkoisia koristekiviä. Siitäpä tulikin sitten loistava yhdistelmä.



Perjantaina vietettiin ystävän kanssa pi…

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona.


Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan.

Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukauden kuluttua.


Toinen uusi kasvi on…