Siirry pääsisältöön

Muutoksia työhuoneessa

Viikko sitten sain päähäni, että työhuoneemme,
 meillä sitä kutsutaan tietokonehuoneeksi,
 tarvitsee näin kesän kunniaksi "pientä" kasvojenkohotusta.

Ensin ostin sinne maton, todella järkevästi aloitettu muutos...
Mutta matto oli alessa!

Sitten siellä rupesi ahdistamaan kaikki ruskeat huonekalut.

Päähänpinttymänä minulla oli työpöytä, jossa on pukkijalat.
Ehdotus miehelle, joka katseli silmät pyöreinä mitä ihmettä.
 Onneksi on netti, että pystyin näyttämään mitä tarkoitin. 
Ja mieskin tykästyi pukkijalkoihin ;)

No mistä niitä saa? Ikeasta.
Eikun auton keula kohti Kuopion Ikeaa lauantai-aamuna.
Ja kun kerta sinne asti lähdettiin, niin uusi lipastokin hankittiin samalla kertaa.

Ikean kassalla tuli kyllä kylmä hiki, kun pankkikortit ei toimineet.
Mutta onneksi lähellä oli automaatti ja siitä sai sentään käteistä.

Oisko lievästi sanottuna pikkasen kismittänyt, jos korttivian takia ostokset olisi jääneet sinne...

Tässäpä muutamia kuvia uudistuneesta huoneesta







Tässä sitä todellista elämää.
Miehen mailakassi ei mahdu oikein minnekään, 
mutta onneksi se on vähän niinkuin piilossa tuolla nurkassa.

Alunperin tuo ruskea hyllystö oli tarkoitus myydä pois ja ostaa tilalle joku valkoinen kaapisto.
Mutta jotenkin se ei nyt näytäkään isolta ja rumalta möhkäleeltä,
kun muut huonekalut ovat valkoisia.
Itseasiassa se tuo kivasti kontrastia.

Pitää katsoa, että rupeaako tuo hyllystö ahdistamaan...

Sisustusassari Ru änkesi itsensä kuvaan...
Liekö tullut vieroitusoireita, kun ei ole viikkoon päässyt poseeramaan kuvissa ;)





Loppujen lopuksi muutos tuli aika pienillä hankinnoilla.
Pöytälamppu ja metallinen lokerikko lähtivät Ikeasta mukaan ex tempore
ja pöytälevy vaihtui alkuperäisestä,
muuten pysyttiin suunnitelmassa ;)

Tosin nyt hankintalistalla on vielä uusi työtuoli, verhot, hiirimatto....

Pitäisi alkaa pakkailemaan matkalaukkua,
sillä alkuviikosta on tiedossa pientä reissun tynkää ystävän kanssa.


Mukavaa viikonloppua!


Kommentit

  1. Voi kuinka kivalta näyttää tuo teidän työhuone! :) Tuollaisesta pukkijaloilla olevasta pöydästä olen haaveillut, mutta kun ei mahdu mihinkään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli!
      Ei meilläkään olisi mahtunut, mutta vanha pöytä oli jo siinä kunnossa, että sen pystyi hävittämään ilman suurempia omantunnon tuskia ;)

      Poista
  2. Tulipa kaunis työhuone! Mööbleeraus piristää aina js useimmiten lopputulema saa hyvälle mielelle pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nyt huoneessa viihtyy ja toivon mukaan se pysyy myös siistinä ;)

      Poista
  3. Hyältä näyttää! Itse asiassa minulla taitaa olla juuri tuo sama pöytälevy, mutta metallijaloilla. On se Ikea kiva paikka:)

    VastaaPoista
  4. Ihanalta näyttää ja kauniin valoisaa kun työpöytä onkin valkoinen :) Nuo pukkijalat kiehtonut minuakin, pojalle ehkä koulupöydäksi voisi miettiä tuollaista ratkaisua....tilaa kun saisi pöydällä olla :) Ihanaa lauantai iltaa <3

    VastaaPoista
  5. Kaunis työhuone! Itsekin haaveilin pukkijalkaisesta työpöydästä vierashuoneeseen, mutta meille täytyy löytää niin pieni työpöytä, että pukkijalkojen kanssa ei jalat enää mahtuisi pöydän alle :) Ikeaan täytyisi kyllä päästä.... Tulee aina vaan kalliita niistä reissuista, kun täältä Kainuusta asti lähtee Kuopioon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Saisi kyllä olla lähempänä tuo Ikea, siksipä sitten pitääkin kerralla hamstrata;)
      Mutta hyvä kun on netti, niin sieltä voi vähän katsella ennakkoon!

      Poista
  6. Noi pukkijalat on huoneen ehdoton kohokohta vaikka toki koko huone on kiva mutta ne vain on ihan TOP 1. tai ehkä kaksi ja Ru on nro.1 <3

    VastaaPoista
  7. Oikein kiva muutos! Vastaavanlainen työpöytä mietinnässä täälläkin, vaikka periaatteessa en koko työpöytää edes tarvisi kun kone nököttää aina vaan keittiössä! :'-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!
      Minäkään en olisi halunnut koko työpöytää, mutta mies tarvitsee sitä.
      Tuohon pöytään olen niiiiiin ihastunut;)

      Poista
  8. Tulipas nättiä. Ihana Assari! Rapsuja. Kivaa matkaa!

    VastaaPoista
  9. Kiva muutos! Kylmä hiki itselläkin joskus siellä Ikean kassalla. matkaa kun on lähimpään Ikeaan niin julmetusti, et ei ois kyllä kiva jättää saalista kassalle! Kummasti ne vanhatkin huonekalut aina raikastuu kun jotain uutta tulee, ei kaikkea kerralla vaihtoon.. ajan kanssa sitten jos alkaa ahdistaan :).
    Ihanaa kesää ja koirulille terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      En kyllä olisi uskonut miten tuo ruskea kaapisto ei enää näytä niin ruskealta kun muut jutut on vaaleita.
      Ihanaa kesää sinullekin ja kerrotaan terkut ;)

      Poista
  10. Kyllä tuollaisessa työhuoneessa viihtyy. Pöytä on todella ihana noilla pukkijaloilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!
      Nuo jalat on kyllä parasta tuossa pöydässä ;)

      Poista
  11. No tulipas huoneesta kiva! Raikas ja avara,kauniit värit! Eli kyllä kannatti Ikean-reissu :) Niin ja tuo mattohan kruunaa kaiken!
    Mukavaa matkaa toivottelen ja muutenkin ihanaa loman jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanette!
      Huoneesta tuli ihanan valoisa ja täällä viihtyy eri tavalla kuin ennen ;)

      Poista
  12. Ihanan näköinen työhuone. Mie tuota samaa mattoa kävin ihasteleen viime viikolla :) Mukavaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
  13. Upea tuli huoneesta Ellen, irteä ja raikas!!!
    Assarille haleja<3 ja sulle kanssa:)

    VastaaPoista
  14. Työhuoneesta tuli upea! :) Matto on ihana ja kaunis. Työpöydällä upeat jalat, tollasen miekin haluan!!! :) Ihana assari, täältä rapsutukset. Hyvää juhannusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne!
      Nuo jalat on kyllä se juttu, johon ihastuin ;)
      Assari kiittää rapsutuksista :)
      Hyvää Juhannusta sinullekin <3

      Poista
  15. Ymmärrän tuon pukkijalkahommelin täysin ja kivaa että mieskin ymmärsi. Tulipa todella kiva! Pukkijalkapöytä voisi olla meillekin kiva. :)

    Se on niin kun nainen saa jotain päähänsä sisutuksen saralla, heti on tapahduttava. <3

    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Minä ainakin olen semmoinen, että on tapahduttava mielellään heti eikä viidestoista päivä ;)
      Mutta onneksi mies nykyään taitaa tietää sen...
      Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.