Siirry pääsisältöön

Syksyn kirppislöytö

Viikonloppuna piipahdettiin läheisessä kaupungissa.
Käytiin myös pikaisesti torilla markkinoilla,
lettukahvien verran :)

Nekin olisi jääneet juomatta ellei olisi ollut niin mahtava sää.
Jotenkin minusta tuntuu, että markkinoiden aikaan on aina huono ja kylmä sää.
Siksi en ole innostunut koko touhusta ja enkä tykkää myyjien pakkomyymisestä.
Tosin joukkoon mahtuu kivojakin myyjiä.

Koskapa tuonne asti kun lähdettiin,
niin piti myös päästä kirpparilla käymään.

Ja tuo vanha vaaka oli pakko ostaa...

Heti piti sommitella siihen jotakin ;)
Aiemmin kesällä meinasin ostaa samanlaisen,
mutta se oli heikommassa hapessa ja kalliimpi.
Joten tämä oli hyvä löytö!

Keittöpöydälläkin tapahtui sitten liikettä,
Kaikki sisustajathan sen tietää,
millaisen ketjureaktion uusi löytö saa aikaan ;)


Tässä lopullinen tulos,
Kukkala-blogin Sannan idea: lankaköynnöksen oksia maljakkoon.
Ja eikun terassin lankaköynnöksestä kävin hakemassa pari oksaa lasipulloihin.

Kurkistetaanpa terassille, kun siellä on vielä elämää ;)

Tämä puksipuu on yllättänyt positiivisesti.
Laiskuuttani en istuttanut sitä mitenkään vaan se on yhä kaupan ruukussa.
Ja toisaalta ajattelin, ettei se muutenkaan taida olla pitkäaikainen ilo.
Mutta toisin kävi!
Varmaan talvehtisi, jos olisi kellari.

Olen päättänyt, että teen lyhyempiä postauksia ja useammin.
Saan tuhrattua aikaa näihin juttuihin tuntitolkulla,
kun teen sitä täydellistä postausta.

Vanhemmiten sitä on tullut liiankin tarkaksi ja nyt olen päättänyt
bloggailla rennommalla otteella.

Saa nähdä, oppiiko vanha koira uusia temppuja ;)
Tämä vanha koira taitaa vaan olla liiaksi kaavoihinsa kangistunut pilkunviilaaja...

Miten on,
tykkäättekö lukea lyhyempiä postauksia useammin
vai pitempiä harvemmin?


Kommentit

  1. Siis mullakin on tollanen äidin vanha vaaka ja se on IHANA, vuodenvaihtelujen myötä se vaihtelee paikkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että tuo vaaka on todella monikäyttöinen ja mahdollisuuksia on monia :)

      Poista
  2. Kauniita juttuja! Tuo puksipuu on kyllä ihastuttava, ehkä minäkin ensi kesäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!
      Minäkin taidan haluta myös ensi kesäksi. Oli helppohoitoinen, piti vain muistaa kastella ja pitää se kosteana ;)

      Poista
  3. Ihania kuvia ja mikä löytö =)
    aiemmin löysin itsekin samanlaisen vaakan ja niin onnessani siitä.
    Itse teen tilanteen mukaan joko pidempiä tai lyhkäsiä postauksia. Kumpikin käy ja rennolla otteella voi tätäkin harrastaa :)
    Kivaa tiistai-iltaa Ellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika S!
      Tuo onkin hyvä pointti, että tekee postauksen tilanteen mukaan.
      Kivaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  4. Noi vanhat vaa't on niin ihania että vaikka kaikesta vanhasta olenkin luopumassa niin tuollaisen voisin ottaa kotiani kaunistamaan.
    Lyhyemmät postaukset on itselleni mieluisempia niin jaksaa ja ehtii lukeakin paremmin. Pitkissä postauksissa tahtoo mennä rivien yli pomppimiseksi että ehtii lukea mahd monta blogia illassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen huomannut, että kun lukee paljon blogeja, niin lyhyemmät postaukset tulee luettua paremmin. Aika kun on kuitenkin rajallista ja haluaa seurata monia kivoja blogeja ;)

      Poista
  5. Hyvä löytö tuo vaaka ja joo, tiedän kyllä millasen muutoksen yksiki juttu saattaa kotiin aiheuttaa, tavaran kuljetukseksi sitä kutsuttakoon:)
    Puksipuu on hieno, luulin, että se on tekokukka, kun niin tasasesti kasvanu!
    Sinun postauksista tykkään Ellen aina, olivatpa ne pitkiä tai lyhyitä, mutta tee vain niin, kuin itse tykkäät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3
      Joo, taitaa olla kaikkein parasta kun tekee postauksen fiiliksen mukaan, olipa se sitten lyhyt tai pitkä. Ja eihän sitä aina ole aineksia pitkään juttuun ;)
      Ihanaa viikonjatkoa Sari<3

      Poista
  6. Ihania juttuja, tuo vaaka on ihana, Mukavia syyspäiviä:)

    VastaaPoista
  7. Ihania asetelmia. En osaa sanoa, jos pakko olisi valita kallistuisin ehkä lyhyisiin postauksiin. Toisaalta taas kuvia saa olla paljonkin. Vaikea kysymys, ehkä vaan fiiliksellä tehty on tärkeintä. Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa!
      Kyllä se fiiliksellä tehty on kaikkein aidointa ja mitä sitä väkisin vääntämään pitkää juttua, jos pää on tyhjä ;)
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  8. Kiva puksipuu! Mulle käy pitkät ja lyhyet!

    VastaaPoista
  9. Mukava vaakalöytö :) Lumipalloefektihan siitä lähtee kun kotiinsa jotakin uutta tuo niin huomaa useinkin että moni muukin kohta kodissa muuttuu :) Sinun postauksiasi ja kuviasi on aina yhtä ihana lukea ja katsella oli ne sitten pitkiä tai lyhyitä joten minusta jatkat itsellesi sopivaan tahtiin ja malliin niin se on just hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Kyllä lähti lumipallo vyörymään oikein kunnolla ;)
      Kyllähän tätä bloggailua on tehtävä miten itsestä tuntuu ettei mene pakkopullaksi vaan että se pysyy kivana harrastuksena :)

      Poista
  10. Tiedän tuon sisustusinnostuksen ja lumipallon... :D

    Itsekin olen miettinyt omien postausten kirjoituksia ja määrää. Toisinaan sitä asiaa vaan tulee ja toisinaan ei millään. Ehkä vähän riippuu aiheestakin, mutta yhdyn tuohon Nannin kommenttiin, että ehkä ne lyhyemmät on nopeammin luettavissa. Täytyy itsekin paneutua siihen. :)

    Mukavaa syksyn odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyemmät postaukset on helpompi ja nopeampi lukea, sillä itselläkin on paljon luettavia blogeja.
      Mutta ajattelin tehdä postaukset jatkossa fiiliksen mukaan ;)
      Ihanaa syksyä sinullekin :)

      Poista
  11. Marja-Liisa eli Delladuchesse18. syyskuuta 2015 klo 13.19

    Hei pitkästä aikaan blogisi puolella! Toivottavasti ihana assarisi on kunnossa, collieiden vatsat ovat usein herkänlaisia. Olit löytänyt oikean vaaka-aarteen! Meillä myös on hieman hurahdettu vaakoihin ja pari on löytänyt tiensä meille. Meillä alkaa kanervakausi häämöttää, kesäkukat ovat rupsahtaneet jo melkoisesti. Orvokit törröttävät kuivina ruukuissaan, pelargoniat sentään ovat hengissä ja hortensiat jopa kukoistavat. Viime ajat ovat olleet Sissi-vauvan hoitoa. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assarin vatsa on nyt onneksi kunnossa :) Joo, collien vatsat on herkkiä ja välillä on melkoista taiteilua pitää se kunnossa....
      Minä olen nyt niin hurahtanut noihin vanhoihin vaakoihin ja Riihimäen lasipurkkeihin.
      Huomenna ajattelin hankkia muutaman kanervan ja callunan, kesäkukat alkaa näyttää tosi huonoilta.
      Ihana on teillä tuo Sissi-vauva ja arvaa vaan, pukkaako pentukuumetta;)
      Kivaa syksyä sinnekin <3

      Poista
  12. Marja-Liisa Nikander/ Delladuchesse20. syyskuuta 2015 klo 13.21

    Hienoa, että vatsa on kunnossa 😊. Pentukuume on petollista, se voi päivässä nousta kriittiseen pisteeseen. Niin meillä kävi, mutta tuo sheltin pieni koko - en varma, onko se ollenkaan käytännöllistä😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräällä tutullani on muuten sheltti joka on kasvanut melkein collien kokoiseksi. Moni luuleekin sitä collieksi ;)

      Poista
  13. Oi jes, lankaköynnökset <3 Ne tekee sitten juuria aikansa vedessä oltuaan. Saa näppärästi uudet kasvit, jos versoja on riittävästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vaan tuo lankaköynnös ei menesty sisällä tai siis en osaa hoitaa sitä ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.