Siirry pääsisältöön

Still green ja kuumeilua

Vaikka olenkin expertti kukkien ja yleensä kaikkien kasvien tappamisessa
niin joku poikkeuskin löytyy.
Tämä mehikasvi oli kasvanut valtavasti talven aikana
vaikka olen unohtanut sen tyystin.
Jotakin kuivia lehtiä on tuossa juurella.
En ole uskaltanut koskea niihin, jos vaikka ottaa nokkiinsa ;)
Se on siis saanut olla rauhassa ja enkä ole kastellut sitä kertaakaan
sitten viime syksyn.



Terassilla tämä puksipuu on myös vielä vihreä,
mutta luulen että se on mennyttä kun terassikausi alkaa.


Muutama kuva pääsiäiseltä. 
Kelit oli aivan mahtavat ja kevät pääsi vauhtiin kunnolla.





Blogin ulkoasukin rupesi ärsyttämään.
Halusin selkeämpää ilmettä ja isompia kuvia.
Ei tullut ihan semmoista kuin ajattelin,
eihän sitä koskaan ole tyytyväinen omiin tuotoksiin...
Mutta katellaan tätä jonkun aikaa ja yritetään paremmalla
ajalla uudelleen.
Tuli taas todistettua,
että aikaa tähän hommaan saa tuhrattua tuntitolkulla
ja aina pitäisi ottaa varmuuskopio
ennenkuin tekee mitään.
Arvatkaa vaan, olinko ottanut...?

Muuten, kadonneet ohransiemenetkin löytyi viimeisenä pääsiäispäivänä.
Todella hyvä ajoitus, niinkuin yleensä ;)
Oli todella helpossa paikassa.
Ihan jumpparepussa...
Käyn kaupassa joskus tuolla repulla, ja niinhän ne siemenet oli jääneet sinne...

Vihdoin alkoi talvilomani ja täytyy myöntää,
että matkakuumetta pukkaa :)
Täytyykin puhaltaa pölyt matkalaukun päältä ja ruveta suunnittelemaan pakkausta ;)

Ihanaa viikonloppua!


Kommentit

  1. Mun yksi ja ainoa viherkasvi raukka huutelee jo apuaaaa ja on sen näköinen että pian se ostaa menolipun parempaan kotiin. Olen ihan surkea sisäkukkien hoitaja vaikka ne onkin ihania. Pihalle ku pääseen möyrimään kukkapenkkiä niin aaah mitä puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla pysyy parhaiten hengissä ne kukat joita tarvitsee kastella todella harvoin. Mutta sekään ei ole 100% varmaa...

      Poista
  2. Kuulostaa niin tutulta tuo jumppareppuepisodi;)
    Ihana turkki koiruliinilla.

    VastaaPoista
  3. Onpa terhakka mehikasvi! Tuo puksipuu on hieno. Ihanaa matkaa, minne sitten menetkin ♡

    VastaaPoista
  4. Puksipuu on hieno. :) Mehikasvi innostui kasvamaan. Ihana assari, mitkä ulkokuvat!
    Aurinkoista lauantai päivää! <3

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ❤️ Minä istutin kääpiö auringonkukkia ja jihuu ne ovat alkaneet kasvamaan, olen niin huono noissa kasvatuspuuhissa mutta tää sai hymyn huulille ja pieni toivon ripe josko kuitenkin osaisin ;) Leppoisaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sinullahan kasvatuspuuhat on alkaneet hyvin! Tuollaiset mini auringonkukat olisikin kiva istuttaa ruukkuun. Pitääpä katsella, löytyykö täältä meidän kaupoista noita siemeniä ;)
      Leppoisaa sunnuntaita sinullekin <3

      Poista
  6. Kauniit kuvat ja ihana koira <3 Minä tappelin oman blogin ulkoasun suhteen ja luovutin hetkekesi. Täytyy yrittää taistella toisella kertaa uudelleen. Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minunkin täytyy jatkaa tätä taistelua myöhemmin ;)
      Ihanaa viikonloppua<3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanan tuikitavallinen viikonloppu

Jostakusta viikonloppuni voi kuulostaa todella tylsältä. Nykyään kuitenkin nautin kaikista eniten näistä tavallisista ja ehkäpä jopa tylsistäkin viikonlopuista. Tiedossa vain peruskotihommia: pyykkäystä, imurointia sekä paikkojen järjestelyä. Välillä blogien lukemista ja kameraan tarttumista. Kohokohtana viikonlopussa voi olla pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, hyvä ruoka tai se, kun saunan jälkeen pääsee nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Todella arkisia asioita, mutta silti niin luksusta, omalla tavallaan. Harmi, että ilma on niin kylmä, ettei pääse hiihtämään. Juu-u, kuulitte ihan oikein että minua harmittaa...Ihmistä, joka on suorastaan inhonnut hiihtämistä. Viime sunnuntaina kävin testaamassa ostamiani suksia ja todellakin tykästyin tuohon lajiin. Alkuviikosta löytyi sitten sellaisia lihaksia, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan.... Aurinkokin näyttäytyi hivenen ja olihan se ihana näky pitkästä aikaa. Muutenkin päivät ovat tuntuneet paljon valoisimmilta ...

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä pari...

Virkattu tyynynpäällinen

En ole yhtään neuloja-tyyppi, mutta virkkaamisesta tykkään.  Varmaan johtuu myös siitä, että minulla ainakin tulee virkkaamalla nopeammin valmista.  Olen virkannut ontelokuteesta koreja.  Näin jossakin virkatun tyynynpäällisen ja siitä sitten innostuin. Kuvasin tyynyn sängyn päällä, koska mies on tehnyt olohuoneen sohvasta ja tyynyistä melkoisen kisakatsomon. Kerrankin tyynyjen määrästä ei  tullut sanomista ;) Joten sohva ei ollut kovinkaan kuvauksellinen.... Toisaalta ihan hyvä kun kisat loppuu, niin pääsee normaaliin päiväjärjestykseen ;) Näillä näkymin tyyny menee olohuoneen sohvalle kisojen loputtua. Haaveissa olisi virkattu rahi, mutta se on jo sen verran isompi projekti, että täytyy harkita tarkkaan.  Joillekin minun projekteille on tapana käydä niin, että alkuun innostun  ja innostus lopppuu lyhyeen, enkä jaksa tehdä loppuun asti.  Näin on käyny monelle villapaidan alulle... Siksi tuo neulominen ei ole minun ...