Siirry pääsisältöön

Tunnustuksia Blogger Recognition Award



Sain syyskuun puolella jo tämän tunnustuksen Aikulta  Aikun askareet-blogista.
Taisin jo unohtaa sen, kunnes Taina Mansikkatilan mailla-blogista myös muisti minua tunnustuksella.
Myös Marita Villejä lupiineja-blogista , Sari My sweet home-blogista ja  Nanni Suortuva-blogista muistivat minua.
Kiitos Aikku, Taina, Marita ,Sari ja Nanni <3

Tässä säännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.


Bloggaamisen aloitin kolme vuotta sitten.
Olin jäänyt työttömäksi ja piti keksiä jotain tekemistä päivien ratoksi.
Olin lukenut paljon blogeja ja pääasiassa sisustusaiheisia.
Ja itsellekin kun sisustaminen on intohimo ja elämäntapa, 
niin blogin aihe oli selvä.

Nimen keksiminen oli vaikeampaa,
halusin että se jotenkin minulle tärkeä.
Meillä oli aiemmin kissa, jonka nimi oli Milli.
Ja toisaalta kotimmekin on vähän kuin millin kokoinen.
Joten blogin nimeksi tuli sitten Milli`s Little Home.



Aluksi otin kuvia kännykällä,
mutta nälkä kasvaa syödessä ja halusin parempia kuvia.
Onneksi joulupukki oli kuullut toiveeni ja sainkin minijärkkärin.
Olenkin innostunut valokuvauksesta täysillä ja viikossa tuleekin otettua jopa satoja kuvia.
Vain murto-osa kuvista päätyy blogiin tai Instaan.
Jotkut kuvat on vain omaksi iloksi.
Mutta kertaakaan tuon kameran hankkiminen ei ole harmittanut!

Bloggaustahti on mitä on,
mutta tämä on kuitenkin niin monipuolinen ja rakas harrastus,

Bloggaus on tuonut myös ihania blogiystäviä :)


Tässä muutamia vinkkejä aloittelevalle bloggaajalle:
Bloggaa sinulle tutusta asiasta, 
intohimosta, harrastuksesta, juttu minkä koet omaksesi.
Käy kommentoimassa muiden blogeissa, niin lukijat löytävät blogiisi.
Jos joku jättää blogiisi kommentin, on kohteliasta vastata siihen.
Ole oma itsesi.



Tässä kohtaa taidan rikkoa tunnustuksen sääntöjä,
enkä lähetä tätä eteenpäin.
Tämän tunnuksen on tainnut saada moni blogi ja useampaankin kertaan.

Toki mielelläni lähetän tämän tunnustuksen näille ihanille naisille,
jotka minua muistivat <3




Saatiin muuten lunta parina päivänä!
Nyt onkin sitten satanut vettä ja kaikki lumi on mennyttä :(
Onneksi otin edes muutaman kuvan muistoksi tuosta talvimaisemasta.


Kivaa viikonloppua!






Kommentit

  1. Kiva oli lukea miten sinun blogi sai alkunsa!
    Ja mistä nimi tulee!😀
    Ja hyvät ohjeet aloittelijalle!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta kertaa on ollut mielessä, että pitäisi tehdä postaus blogin synnystä. Mutta nyt sekin tuli tehtyä ;)
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle<3

      Poista
  2. Ja tunnustus löytyi myös minun blogistani sinulle 😍

    VastaaPoista
  3. Kiva oli kuulla blogin nimen tarinasta;)
    Sinä olet Ellen minun blogiystävä♥
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      On ollut ihana tutustua myös sinuun blogiystäväni💗
      Mukavaa viikonloppua myös sinne!

      Poista
  4. KIva oli lukea tarinasi! Sinulla on kauniita kuvia blogissa ja instassa <3

    VastaaPoista
  5. Kiva oli lukea mistä kaikki lähti. Sinulla onkin niin ihania kuvia ja totta, kuvien suhteen nälkä kasvaa syödessä ja minijärkkäri olisi mieluisa lahja. Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3
      Nyt kun on kamera, niin siihen pitäisi saada vaikka mitä lisävarustetta ;)
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin <3

      Poista
  6. Mukavaa oli lukea vastauksiasi ❤️ Mukavaa sunnuntai iltaa 💕

    VastaaPoista
  7. Olipa kivaa lukea sinun teksti, oli hyvä. :) Sinulla on aina kauniita kuvia. Ihanaa alkavaa viikkoa ja tulevaa marraskuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne♡
      Tunnelmallista marraskuuta sinulle♡♡♡

      Poista
  8. Tosi kauniit kuvat. Mukava lukea kaikinpuolin. Ihanaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  9. Hyviä vinkkejä bloggaamiseen ja hauska kuulla mistä blogisi nimi on tullut. :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.