Siirry pääsisältöön

Arvonnan voittaja ja jouluaskartelua



Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille,
teitä oli paljon!

Ihanaa oli, että myös niin moni anonyymi jätti kommentin :)

Kiitokset siis kaikista kommenteista ja kannustuksista
sekä postausideoista <3

Onni suosi Anna S:ää.
Lähetän sinulle sähköpostia, jotta paketti saadaan postiin.




Näin joulun alla minua puraisee aina askartelukärpänen.
Happystarhome-blogissa oli tehty kaunis paperitähti eväspusseista.
(Ohje löytyy tuolta Elinan blogista)

Joten pitihän tuota kokeilla, kun näytti helpolta.
Tähden tekeminen oli todellakin helppoa,
Meillä oli vain vihreää kuumaliimaa, 
mutta se ei onneksi näy kauempaa.

Pillihimmelinkin tekoa kokeilin.
No, yhden timantin sain tehtyä ja sitten allekirjoittaneella loppui mielenkiinto.
Ei tainnut tulla himmeliä täksi jouluksi ;)



Tämä kuva taitaa olla parin viikon takaa, jolloin lunta siis oli.
Tällä hetkellä on suurinpiirtein kaikki lumet sulaneet.
Todella ankeaa, märkää ja pimeää.


No, oli tässä lumien sulamisessa jotain positiivistakin,
takapihalta oli helppo hakea havuja maljakkoon.

Jotenkin aika on taas lipsahtanut nopeaan
ja hoksasin että sunnuntainahan on jo ensimmäinen adventti.
Eikä taaskaan adventtikynttilöitä valmiina...
Taidankin ruveta etsimään Pinterestistä ideoita ;)


Mukavaa loppuviikkoa!



Kommentit

  1. Meillä joulunlaitto on vielä ihan vaiheessa eli ei adventtikynttilää eikä mitään muutakaan jouluista. Tai nooh hain pikkuriikkisen kuusen maljakkoon.
    Vaan olenko ainoa jonka mielestä bloggeri meni aivan surkeaksi päivityksen myötä??? Kaipaan entistä mallia.,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ainakaan vielä tykkää tästä uudesta Bloggerista:(
      Eihän tätä osaa edes käyttää...

      Poista
  2. Minäkin olen ihaillut noita pillijuttuja, mutta katselen vain toisten kauniita töitä. Mulla on ollut sellaisia ompelujuttuharrastuksia nyt sekä olen kutonut myös pieniä lapasia vähän isompiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kyllä opetella lapasien ja sukkien neulomista. Onnistuisiko paremmin näin vanhempana, nuorempana meni hermot heti kantapään kohdalla;)

      Poista
  3. Upea tuo ensimmäinen kuva!<3 Tuli ja lumi.<3
    Mäkin oon vielä ihan joulujuttuja,vain kynttilöitä (joita olen polttanut elokuusta saakka) ja jouluisempia kukkia. Adventtikynttilikkö on varastossa, ja eilen meinasin sen hakea, mutta enpä sitä saanut aikaiseksi.:D Mulla on pari uutta paperitähteä, jotka ostin Habtaresta. Silloin tuskin maltoin odottaa niiden ripustamista, odottavat siis edelleen vaatehuoneessa.:P

    Mä muuten kans kokeilin tuota timamtin tekoa, parillakin eri ohjeella, mutta en musta taida olla himmelin tekijäksi!;D Ihan ärsyttävää puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡
      Ei tule minustakaan himmelin tekijää, pysyn helpommissa ja nopeasti tehtävissä jutuissa;)
      Tämä ankea keli on latistanut joulufiilistä, lumi auttaisi kummasti!

      Poista
  4. joulu on vielä varastossa, tosin pieni kuusentaimi on ollut maljakossa jo kuukauden. Jotain vihreää keittiöön <3
    Ehkä viikonloppuna voisin jotain saada aikaiseksi...ehkä...
    Kyllä loksahti leuka alas, kun bloggerin tänään avasin.....pääsi pieni manauskin, kun en löydä mitään enkä mistään.....:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä joulun suhteen, yhtään lahjaa en ole vielä hankkinut. Sitä vaan ajattelee, että onhan tässä aikaa...
      Ensin en löytänyt bloggerissa lukulistaa ja luulin että kaikki seuraamani blogit on hävinnyt. Mutta löytihän ne, onneksi!

      Poista
  5. Askartelu on ihanaa, kun vaan aikaa löytyy sille. Minä olen ostanut kohta kaikki lahjat ja jouluruokia olen ostanut pakastimeen, menu on jo valmiina tehty. Nyt vain pikkujuttuja leipomista enää. Sitten saa alkaa nautiskelemaan. Tulispa lunta jo! Mukavaa päivää ❤💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hyvä mallilla jouluvalmistelut!
      Pitää yrittää itsekin tsempata;)
      Mukavaa päivää sinullekin♡

      Poista
  6. Onnea voittajalle. Kauniita kuvia:)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut voittajalle <3 Kivaa että kokeilit tähteä, ja on todellakin helppo tehdä :) En minäkään ihan heti uskonut kun työkaverini siitä kertoi ja näytti :) Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä ideasta!
      Pitää varmaan tehdä vielä muutama lisää;) Tämä oli todella hyvä tälläiselle heti-kaikki-mulle-heti :D
      Mukavaa loppuviikkoa myös sknulle♡

      Poista
  8. Onnea voittajalle ja olet ollut ahkerana ja ihania juttuja askarrellut. Kurjaa on, miten koiran kanssa tulee taas likaa ja hiekkaa sisälle. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilisen ja tämän päivän aikana lunta on tullut reilusti. Jopa niin paljon, että aamulla autoa kaivaessa lumikinoksen alta, toivoin että tänä talvena sataisi enää lunta;) Nyt kyllä riittäisi vähäksi aikaa..
      Mukavaa viikonloppua sinullekin♡

      Poista
  9. Kivoja askarteluja ja tervehdys minultakin pitkästä aikaa! :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis tuo tähti, pitäisi kokeilla. Täällä on ripotellut vähän lunta, toivoisin lisää, se toisi vähän valoa tullessaan. Kivaa ekaa adventtia sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täällä on nyt tullutkin lunta ja on ihanan valoisaa:)
      Kivaa adventtia sinullekin♡

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.