Siirry pääsisältöön

Ihan tavallinen viikonloppu




Pyhäinpäivä oli ja meni kuin mikä tahansa vapaa viikonloppu.
Kaupat kun ovat nykyään aina auki,
niin juhlapyhätkään ei erotu enää 
oikeastaan mitenkään tavallisesta viikonlopusta.

Tietysti kynttilöitä tuli polteltua ja tämän vuoden Blossaakin maisteltiin.












Ystävän kanssa käytiin näin upeissa maisemissa lenkillä.
Oli aivan mahtava ilma, kirpakka pikkupakkanen.
Luontoäiti ei ihan itse ole tehnyt näitä kauniita lumisia näkymiä,
vaan meilläpäin kun on nuo laskettelurinteet,
niin niihin tykitetään lunta ja lähistö saa kaupanpäälle lumiset maisemat ;)

Täytyypä sanoa, että pumpulilumessa tarpominen oli upea kokemus.
Ja tälläiselle rapakuntoiselle todella tehokas treeni.
Onneksi älysin ottaa kamerankin mukaan, niin sain ikuistettua nämä kauniit lumiset puut.
Tosin lopussa ei enää jaksanut kaivaa edes kameraa esille joka puu takia :D


Ihanaa uutta viikkoa!



Kommentit

  1. Mieki ostin tuon Blossan, mutta vielä on korkkaamatta, taisi olla katajanmarjaa ja mustikkaa, eli varmasti makoisan makuista.
    Kylläpä siellä onkin kauniita talvimaisemia, meillä paisteli tänään aurinko :)

    Kaikkea hyvää tulevaan viikkoosi Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin tänään paistoi aurinko ja oli oikein kirkasta. Nyt illemmalla oli todella kylmä viima, kun käytiin koiran kanssa pikku happihyppelyllä.
      Ihanaa viikkoa sinulle Sari♡

      Poista
  2. Kaunista ja todella talvista. Näyttää kylmältä. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Näyttää kylmältä, muttei todellakaan ollut. Sellainen raikas pikkupakkanen;)
      Mukavaa viikkoa myös sinulle :)

      Poista
  3. Tuo vihreä pullo on koristanut keittiön pöydänkulmaa jo pariviikkoa...korkkaamatta.....ehkä enis viikonloppuna aukeaa????
    Ihanat maisemat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä on vielä puolikas pullo jäljellä, varmaan pitää maistella loppuun ens viikonloppuna, että saa kynttilänjalan käyttöön ;)

      Poista
  4. Uusin Blossa on kaunis! Pitää ostaa! 😍
    Kauniissa maisemissa olette saaneet lenkkeillä, mahtavaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekana ajattelin, että tuo pullo on liian vihreä. Mutta kun näin sen livenä, niin väri on todella kaunis.
      Kivaa viikkoa sinulle♡

      Poista
  5. Onpas kauniit maisemat!
    Ihanat kuvat!
    Kivaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Onpa kauniit talviset kuva enemmän lunta kuin meillä täällä. Mukavaa alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivotaan että nuo lumet pysyvät ainakin jonkun aikaa. Ei kyllä haittaisi, vaikka sulaisivat vasta huhtikuulla;)
      Mukavaa viikkoa myös sinulle Ritva♡

      Poista
  7. Ihan mahtavat maisemat. Talvi tuli vähän yllättäin, meillekin. Blossaa maistelin minäkin jo :) Ihanaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytkin täällä on kymmenkunta astetta pakkasta, joten ihan talvelta tuntuu;)
      Ihanaa viikkoa sinullekin♡

      Poista
  8. Oi miten upean lumista teillä on. Meillä on hädintuskin muutamaa hiutaletta enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että joulunakin olisi näin paljon lunta. Jotenkin se ei tunnu yhtään joululta kun on musta maa.

      Poista
  9. Ihanat maisemat! <3 Me kävimme usein Vuokatissa, kun Joona oli pienempi. Aika kului rinteessä, ja aurinkolatu oli myös suosikki pienelle hiihtäjälle. Kylpylässä olisi saanut liottaa itsensä ihan rusinaksi..:D Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kyllä riittää aktiviteetteja, päivät ulkoillen ja urheillen ja illaksi kylpylään;)
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin♡

      Poista
  10. Kaunista talvimaisemaa kuvissasi <3 Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  11. Ihanat talviset maisemat ja kuvat! <3 Onpa siellä päin tosi kaunista! Ulkoilu ja luonto kuvat on parasta puuhaa täällä maalla. Tavallinen viikonloppu on nannaa. Ihanaa viikonloppua Ellen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On se kiva, että meillä on neljä vuodenaikaa, niin maisemat muuttuvat ja taas on uutta kuvattavaa ;)
      Ihanaa viikonloppua sinulle Marianne<3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.