Siirry pääsisältöön

Vuoden viimeinen viikko

Joulu meni nopsasti ohi tänä vuonna,
sillä olin aaton vapaalla ja joulunpyhät töissä.
Todella erilainen joulu oli siis.
Yleensä olen ollut töissä tapaninpäivänä.

Joulun jälkeinen aika on sitten mennytkin sohvalla maatessa,
sillä sairastuin flunssaan joka sitten nosti kuumeen.
Jouluiset nisset ovat saaneet nähdä, että elämää on joulunkin jälkeen;)
Ovat edelleen näkysällä, 
sillä olen ollut niin puhti pois ja niinpä joulukoristeetkaan ei ole ruvenneet ärsyttämään.
Ja joulukuusta en sitten laittanut, tänä jouluna mentiin muutenkin aika vähillä koristuksilla.

Kilttinä olen vissiin ollut, sillä sain muutaman paketinkin;)


 Tästä ystävältä saadusta kauniista paketista löytyi ihania keittiöjuttuja.


Ajattelin, että teen tuosta keittiöliinasta taulun.
En todellakaan raaski käyttää sitä.
Teksti osui ja upposi ;)


 Hauskaaa tästä tekee sen,
että ostin ystävälleni myös mustia keittiöjuttuja ;)
Taidetaan tuntea toisemme aika hyvin!



Joulupukki oli sittenkin kuullut toiveeni,
ja sain kameraani uuden nahkaisen hihnan.
Juuri sellaisen, mitä olin toivonut.
No ehkä taisin näyttää hihnaa netistä.....

Sitä myös ihmettelen, miten mies oli osannut tilata netistä,
sillä minä olen kuulemma tämän  talon expertti noissa nettitilauksissa ;)
Tai taitaa sitten vaan esittää tyhmää...
Ja enkä missään vaiheessa edes huomannut, että tilausta oli laitettu vetämään...
Joten yllätyin aattona ihan totaalisesti ja olin itsekin jo unohtanut koko kameranhihnan :D







Ostin jouluksi valkoisia tulppaaneita ja laitoin niiden sekaan männynoksia.
Näillä kuvilla osallistun Mansikkatilan mailla-blogin kukkailotteluun.



Äitini toi minulle vielä kukkakimpun, jossa oli punaisen amarylliksen oksa.
Tämäkin oli kaunis ja kestävä kimppu.

Täällä taas vaihteeksi sataa vettä,
mutta ensi viikoksi on luvattu paukkupakkasia.
Eikö sitä ole olemassa mitään välimuotoa noissa lämpötiloissa...


Kivaa vuoden viimeistä perjantaita!







Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo amaryllis on kyllä punaisenakin kaunis. Ensi jouluna on kyllä pakko olla amarylliksiä;)

      Poista
  2. OI mitä ihania lahjoja saitkaan. Ja mahtava toi iso tulppaanikimppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ostin lähikaupasta kaksi kimppua joulun kunniaksi :)
      Lahjat oli kyllä mieluisia;)

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja tunnelmia ja nuo Lakridsit on vaan niin hyviä. Ihan sama flunssameno täälläkin. Ensin kaatui tytär, sitten minä ja lopulta ukkeli. Mutta uutena vuotena uuteen nousuun. <3 Ihanaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Saa nähdä, olenko tässä huushollissa ainut, joka kaatui tuohon flunssaan...
      Kyllä vaan uuteen nousuun uutena vuonna!
      Ihanaa uutta vuotta sinullekin♡♡♡

      Poista
  4. Kurja noita flunssia, tulevat yleensä silloin, kun niitä vähiten kaipaisi.:( Pikaista paranemista!<3

    Ihana lahjapaketti (haluaisinkin tietää, mistä tuo itse paketti ja pakettikortti ovat)ja sisältökin kelpais!:) Mä oikeasti ajattelin askarrella kameran hihnan. Nahka on olemassa, mutta metallihärpäkkeet puuttuu. Josko heti tammikuusta saisin tehtyä, kun asia on roikkunut to do-listalla muistaakseni lokakuusta.:/

    Tykkään todella paljon männynoksa/tulppaanit yhdstelmästä! Laitankin sen tuonne korvan taakse muistiin tulevia Kukkailotteluja varten, kun tulppaaniaikakin on ihan käsillä.:D
    Iloa ja onnea vuoteen 2017 Ellen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡
      Minuakin muuten kiinnostaa mistä tuo paketti on, pitääkin muistaa kysyä lahjanantajalta.
      Arvaa mitä, minäkin tilasin netistä tarvikkeet kameran hihnaa varten. Ja nyt ymmärrän miksi mies oli vähän niinku asiaa vastaan..Mutta kun saan jotain päähäni, niin silloin minua ei estä mikään;) Aion kyllä tehdä tuon hihnan, saa ainakin vaihtelua kameraan.

      Ihanaa uutta vuotta Taina♡♡♡

      Poista
  5. Täälläkin on flunssaa liikkeellä, onneksi olen itse vielä säästynyt siltä!
    Ihania lahjoja olet saanut.

    Kivaa perjantaita ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Tuntuu olevan todella paljon olevan tuota sitkeää flunssaa liikkeellä. Toivottavasti ei tulekaan sinuun!
      Kivaa perjantaita myös sulle♡

      Poista
  6. Ihanasti mies yllätti sinut. Kauniita kuvia. Mukavaa alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Todellakin yllätti;)
      Mukavaa Uutta Vuotta sinullekin♡

      Poista
  7. Harmi tuo flunssa! Toivattavasti olet jo parantumaan päin. Ihana tuo kimppu! Kivoja lahjoja olet saanut. Ihanaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vähän parempana on tuo flunssa, onneksi.
      Ihanaa Uutta Vuotta sinullekin♡

      Poista
  8. Ihania paketteja, ja vielä suloisempi sisältö!
    Vuoden viimeinen perjantai tosiaan - oikein upeaa Uutta Vuotta ja kaikkea jännittävää vuodelle 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ajatella, seuraava perjantai onkin ensivuonna;)
      Onnellista Uutta Vuotta 2017!

      Poista
  9. Voihan flunssa! Toivotaan, että 2017 pyyhkii sen pois ja pääset aloittamaan vuoden iloisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että flunssa häipyy vanhan vuoden mukana;)
      Hyvää Uutta Vuotta sinulle♡

      Poista
  10. Ihana lahja!
    Ja kauniit kukkaset!
    Ensi vuonna voisin myös ostaa Amarylliksen.
    Ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kukat piristävät kummasti ja tänään ostin taas tulppaanikimpun;)
      Ihanaa Uutta Vuotta myös sinulle♡

      Poista
  11. Voi sinua, toivottavasti flunssa on voiton puolella.
    Ihania lahjoja olet saanut. :) Keittiöliina on sinun tyylinen, tee ihmeestä siitä taulu. Suloinen kuva. <3
    Kauniit kukkakimput.
    Ihanaa ja hyvää uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Kyllä tuo keittiöliina pitää jättää koristeeksi;)
      Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta♡

      Poista
  12. Kivoja lahjoja olet saanut <3 Tänne päin on luvattu myös kovia pakkasia harmistus kun ei lumisadetta :( Hyvää uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täällä on kyllä lunta ihan riittävästi, ja kaipaisin vain pikkupakkasta;)
      Hyvää Uutta Vuotta♡

      Poista
  13. Kiva paketti ja ihana sisältö. :) Kauniita kimppujakin olet saanut ja tehnyt, oksa tulppaanien kanssa saa kimppuun ihan eri fiiliksen. Ihanan värinen amaryllis. Hyvää uutta vuotta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Yleensä tulee laitettua tulppaanikimppu vain maljakkoon, mutta miten nuo männynoksat tekevät siitä ihan erilaisen. Pitäisi useammin käyttää mielikuvitusta;)
      Hyvää Uutta Vuotta♡

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanan tuikitavallinen viikonloppu

Jostakusta viikonloppuni voi kuulostaa todella tylsältä. Nykyään kuitenkin nautin kaikista eniten näistä tavallisista ja ehkäpä jopa tylsistäkin viikonlopuista. Tiedossa vain peruskotihommia: pyykkäystä, imurointia sekä paikkojen järjestelyä. Välillä blogien lukemista ja kameraan tarttumista. Kohokohtana viikonlopussa voi olla pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, hyvä ruoka tai se, kun saunan jälkeen pääsee nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Todella arkisia asioita, mutta silti niin luksusta, omalla tavallaan. Harmi, että ilma on niin kylmä, ettei pääse hiihtämään. Juu-u, kuulitte ihan oikein että minua harmittaa...Ihmistä, joka on suorastaan inhonnut hiihtämistä. Viime sunnuntaina kävin testaamassa ostamiani suksia ja todellakin tykästyin tuohon lajiin. Alkuviikosta löytyi sitten sellaisia lihaksia, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan.... Aurinkokin näyttäytyi hivenen ja olihan se ihana näky pitkästä aikaa. Muutenkin päivät ovat tuntuneet paljon valoisimmilta ...

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä pari...

Kolme silmäterää

Tänä talvena olen tehnyt ennätyksen viherkasvien tappajana. Vain kolme kasvia on voimissaan sekä pari yksilöä elämän ja kuoleman rajamailla. Jotenkin olen onnistunut tappamaan nekin easy care-kasvit, vaikka niidenhän piti olla todella helppohoitoisia. Silmäteräni nro 1. anopinkieli Se onkin kasvanut kohisten ja toivotaan, että lisääntyvä valo pitää sen hengissä. Silmäteräni nro 2. korallikaktus. Tämäkin kasvoi todella paljon  kesäisellä terassilla.   Silmäteräni nro 3. anopinhammas. Se suurempi versio tästä alkoi kellastumaan ja tiputtamaan lehtiä. Se oli niin surkean näköinen, ettei siinä ollut edes mitään pelastettavaa. Tämän vuoden ekat tulppaanitkin on ostettu. Ja värihän on tuttu ja turvallinen ;) Pitkästä aikaa kolmen päivän vapaa. Tarkoitus oli käydä tänään hiihtämässä, mutta pakkasta on ollut parikymmentä astetta, joten  olen käynyt kävelylenkillä assarin kanssa ja sukset saavat odottaa parempia hiihtokelejä. Toisaalta pikkusiivoil...