Siirry pääsisältöön

Helppo diy seinäkoriste ja kukkailottelua

Olen ihaillut noita makramee-seinäkoristeita.
Ja niinpä pakkomielteeksi tuli tehdä sellainen.
En löytänyt sellaista kivaa narua,
mutta kun näin tätä Novita Folk-lankaa, niin tiesin että se on tämä.



Jossain oli kuva tälläisestä letitetystä versiosta.
No, alareunassa olisi skarppaamista että letit olisi samassa pituudessa viistossa.
Niitä on vaan hankala saada samanmittaisiksi, sillä letit ovat kevyitä ja luikertelevat miten sattuu.
Nyt on mietintämyssyssä, että jätänkö tuolla tavalla vai tasaanko lettien päät...
Jos yöunet menee niin sitten asialle on tehtävä jotain ;)
Vielä ainakin olen nukkunut yöni erittäin hyvin :D



Tämän viikon kukkailottelu mennään viime viikon ruusuilla.
Osa ruusuista on säilynyt todella hyvin.
Laitoin ne yksitellen kristallilaseihin kun päästiin kerta tuohon kristallin makuun ;)
Muistin sitten, että minullahan on tuollainen uusvanha puulaatikko,
johon yksittäiset kukat istuu todella hyvin.



Tuntuuko teistä, että sää on ollut keväinen, vaikka vasta ollaan tammikuussa?
Tänään tunsin meidän pihalla, että aurinko jopa lämmitti himpun verran.
Tuntuipa ihanalle ja onhan se aivan mahtavaa että kesää kohti mennään :)


Rentoa viikonloppua!




Kommentit

  1. Ihana seinäkoriste! Siis upea! Ihanasti ruusut pulloissa <3 Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Hei, huomasin tänään päivällä saman: aurinko ihan oikeasti lämmitti! Kun astuin ulos ovesta, tunsin sen heti, ja alkoi hymyilyttää. On kyllä selkeästi keväistä. Ja tiaiset laulavat jo reippaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meidän pihalla oli paljon lintuja auringonpaisteessa lämmittelemässä ;)

      Poista
  3. Kaunis seinä koriste ja kauniit kukkaset. Kyllä nyt on ollut muutama päivä niin kauniin keväistä. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  4. No jos se on kevään merkki, että vesi tippuu räystäiltä ja loska lentää, niin sitten tänään oli kevään ensimmäinen päivä. Jos lisäksi pitäisi olla myös auringon paiste, niin sitten ei...tänään aurinko kietoutui paksuun sumuverhoon....
    Mukavaa kevään odotusta ja ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei vielä loska lentänyt, mutta aurinko paistoi ja linnut lauloivat!
      Tosin loppupäivästä täälläkin oli jotain ihme sumua.
      Ihanaa viikonloppua♡

      Poista
  5. Sitä aina pelkää kylmää kevättä, kun keskellä talvea on näin keväistä.
    Upealta se silti tuntui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kävi mielessä että nyt varmaan tulee vielä takatalvi, kun näin aikaisin rupesi tuntumaan keväältä.

      Poista
  6. Ihana seinäkoriste ja kivasti, erillälailla olet keksinyt kukat laittaa, hyvä idea!
    Mukavaa viikonloppua Ellen ja haleja Ruulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Ru kiittää haleista♡
      Mukavaa viikonloppua Sari♡♡♡

      Poista
  7. Hauska idea! Nyt on ollut ihana auringonpaiste, harmi vain kun vielä joutuu nauttimaan siitä toimistosta käsin! Toivottavasti nyt viikonloppuna sää olisi samanlainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kerrankin minulla oli tuuri aurinkoisena päivänä kun töissä oli lyhyempi päivä ja ehdin nauttimaan ihanasta ilmasta:)
      Toivotaan että näitä keväisiä päiviä riittää ja talvi olisi ohi;)

      Poista
  8. Hieno seinäkoriste!
    Ja nuo ruusut on kauniit noissa pikku maljakoissa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kauniit kuvat!<3 Sun kuvausassari on niin kuvauksellinen!<3 En ole oikein lämmennyt noille seinävaatteille, mutta tuo sinun versiosi on kovastikin mieleeni.:) Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡
      Kuvausassarin lempipaikka on tuossa rahin vieressä ja siinä kun se istuu niin kuvia voi ottaa vaikka kuinka kun sillä ei ole kiirettä mihinkään;)
      Olen mieltänyt nuo seinäkoristeet moderneihin koteihin, joka ei ole yhtään mun tyyliä. Mutta jotenkin tykkään tuosta;)

      Poista
  10. Määki tahon tommoisen, aivan ihana.
    Siis todellakin tuntuu keväiseltä ja ihanaa kun valoisuus lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Yllätyin tänä aamuna, miten valoisaa oli. Viikolla olen mennyt niin aikaisin töihin, ettei juuri ole huomannut milloin alkaa valostumaan.

      Poista
  11. Ihania kaikki ja koirulia myöten! Olen pitkään himoinnut seinäryijyä ja mummi onkin sellaisen tehnyt jokaiselle lapselleen, joten ties vaikka jonain päivänä saisin omankin. :) Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Se olisikin hienoa, että saisi mumminsa tekemän ryijyn seinälleen, siinä olisi paljon tunnearvoa :)
      Ihanaa viikonloppua<3

      Poista
  12. Ompas kiva idea tuo seinäkoriste.
    Ihana koira!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  13. Hieno seinäkoriste :) Kyllä kevät taitaa lähestyä pikku hiljaa sillä aamut ovat valoisampia ja illallakin hämärtyy myöhemmin, eilen illalla juuri havahduin että vielä viiden aikaa ei ole hämärää kuten vielä jokunen viikko sitten oli :) Ihanaa että tulee kevät ja aurinkokin saisi tulla esiin :) Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On todella mukavaa, kun tuota valoisaa aikaa on enemmän! On jotenkin paljon energisempi olokin;)
      Kivaa sunnuntai-iltaa♡

      Poista
  14. Makramee-seinäkoristeita olen minäkin ihaillut pitkin talvea. En vain ole saanut aikaiseksi itse solmuilla sellaista. Ja nuo valkoiset ruusut ovat ihastuttavia! Itse olen ostellut vain valkoisia tulppaaneja viime aikoina, mutta eiköhän ruusun vuorokin tule jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin tulee enemmän ostettua noita tulppaaneja, mutta vaihtelu virkistää;) Ja kun noissa ruusuissakin on kauniita vaaleanpunaisia värejä.

      Poista
  15. Meidän pihan linnut ovat myös sitä mieltä, että kevät on tullut. Aloittivat tänä aamuna konsertin jo kun aurinko oli vasta nousemassa. Kuulosti ihanalta😊 Nuo makramee hommelit kutkuttelee kovasti. Hienon olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo letittämishommeli oli tarpeeksi yksinkertainen minulle ja nopeasti valmistuva, kun pitää saada nopeasti valmista, kärsivällisyydellä meikäläistä ei ole siunattu;)
      Kivaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  16. Ihana seinäkoriste. Hyvä idea, ja helppo tehdä. 😃 minäkin haluan tuollaisen. Ihana koiruudet ja kauniit kukat. Ihanaa viikkoa! 😊 🌸 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin tykkäsin tästä ideasta siksi, kun oli helppo toteuttaa;)
      Ihanaa loppuviikkoa Marianne♡

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.