Siirry pääsisältöön

Pakkanen - siitä suomalaiset tykkää

Vai tykkääkö aikuisten oikeesti?
Autoilu on hankalaa, 
vaatetta pitää laittaa päälle niin paljon että näyttää Michelin-ukolta 
ja kuuma on ennenkuin pääsee edes tuulikaappiin asti.
Jos kaadut noissa tamineissa, et varmasti pääse ylös ja olo on kuin koppakuoriaisella selällään.

Mutta toisaalta onhan siinä oma viehätyksensä ;)

Loppiaisaamuna pakkasmittari näytti täällä -31,6.
Silloin kyllä tuntui, että ihanaa, kun tänään ei ole pakko lähteä mihinkään.






Pakkohan sitä oli ulkoiluttaa kameraa sormien jäätymisen uhallakin.
Omasta pihasta kauemmas en poistunut, sillä käsiä piti käydä lämmittelemässä vähän väliä.

Kauniit oli näkymät, kun lumi välkehti auringonpaisteessa.
Aivan kuin hanki olisi ollut täynnä pieniä timantteja.



Kävimme myös ihailemassa illansuussa Paakin jouluvaloja.
Täältä voit käydä katsomassa lisää kuvia tapahtumasta sekä lukea aivan mahtavasta perinteestä.




Mansikkatilan mailla-blogin kukkailotteluun osallistun näillä tulppaanikuvilla.
Siis en voi vastustaa vaaleanpunaisia tulppaaneja ;)

Onneksi pakkanen on jo laskenut reilusti,
sillä kyllähän pari päivää kovaa pakkasta riittää.
Tai muuten sitä tulee ihan mökkihöperöksi,
kun ulkonakäynnit ovat vain pikapyrähdyksiä koiran kanssa.



Rentoa Sunnuntaita!




Kommentit

  1. Hui miten kova pakkanen siellä oli!
    En ole talvi ihminen ollenkaan.
    Kyllä odotan kovin jo kevättä.
    Upeat kuvat olet ottanut! Ihana tuo muumimuki!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Pakkasta voi olla vähän, mutta jos alkaa olla -30, se ei ole enää kivaa. Varsinkin jos sitä kestää monta päivää.
      Täälläkin odotetaan kevättä ja aurinkoa;)

      Poista
  2. Onpa mainioita kuvia! Tykkään myös tosi paljon vaaleanpunaisista tulppaaneista, ne ovat niin heleän kauniita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Valkoisetkin on kauniita, mutta jos on tarjolla vaaleanpunaisia, ne varmasti lähtevät matkaan;)

      Poista
  3. Aivan ihanat kuvat! Pakkanen on ihan yes, kunhan se pysyy alle -10, pari pakkasastetta olisi täydellistä. <3 Kivaa uutta viikkoa ja huokaisen, sillä onneksi pakkanen laski. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kohtuus kaikessa, pakkasessakin;) Tänään olikin mukavan lupsakka keli:)
      Kivaa viikkoa myös sinulle♡

      Poista
  4. Hauska tuo Pikku Myy muki ja kiva idea kuvata sitä ulkona :)
    Täälläkin oli viime viikolla kovat pakkaset, eikä ulkona käyty kuin vain pakosta. Nyt on ihanan lauhaa,
    koiruuskin tykkää. Vaaleanpunaset tulppaanit on minunkin mieleen, tänään niitä yritin täältä meidän kaupoista metsästää, mutteihan niitä ollut, toivottavasti viikolla löytyy.

    Ihanaa pyhä iltaa sinne ja haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Jotenkin tuosta Pikku Myyn hiihtotyylistä tulee meikäläisen hiihtotaidot mieleen;) Siksi varmaan tykkään eniten tuosta talvisesta sesonkimukista.
      Täälläkin päästiin tänään kunnon lenkille;)
      Halit myös sinulle blogiystävä♡♡♡

      Poista
  5. Oli kyllä melkoiset pakkaset! Onnea mennään kohti kevättä. Tulppaanit ovat minulle jo merkki tulevasta keväästä 😊 Ihanaa alkavaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli melkoisen raikas talvisää;)
      Ihanaa viikkoa sinulle♡

      Poista
  6. Ihanan kauniit kuvat. Huippu idea viedä muumimuki ulos. :) Ihana Pikku Myy muki.
    Onpa siellä ollut kova pakkanen, meillä oli - 26,3 Loppias päivänä.
    Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivottavasti oli vuoden kylmin päivä;)
      Ihanaa viikkoa sinulle♡

      Poista
  7. Onneksi pakkaset hiukan hellitti,oli kyllä aika raaka hengittää kylmää ilmaa,kun pakkasten aikaa yritti pienellä lenkillä käydä.Toisaalta pakkanen antaa luvan myös laiskotteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pakkaspäivä oli hyvä laiskotteluun! Tosin pyykkiä tuli pestyä ja imuroitua, mutta jäljelle jääneen ajan käytin tehokkaasti laiskotteluun;)

      Poista
  8. Voi oi ja ah, miten kaunista!<3 KAIKKI!:D Kas, alkoi myös tehdä mieli vaaleanpunaisia tulppaaneita!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡
      On siinä naapurit varmaan ihmetelleet, kun meikäläinen kyykkii kameran kanssa kolmenkympin pakkasessa:D

      Poista
  9. Hyi mikä pakkanen...semmonen 5 astetta olis ehkä sopiva.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanan tuikitavallinen viikonloppu

Jostakusta viikonloppuni voi kuulostaa todella tylsältä. Nykyään kuitenkin nautin kaikista eniten näistä tavallisista ja ehkäpä jopa tylsistäkin viikonlopuista. Tiedossa vain peruskotihommia: pyykkäystä, imurointia sekä paikkojen järjestelyä. Välillä blogien lukemista ja kameraan tarttumista. Kohokohtana viikonlopussa voi olla pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, hyvä ruoka tai se, kun saunan jälkeen pääsee nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Todella arkisia asioita, mutta silti niin luksusta, omalla tavallaan. Harmi, että ilma on niin kylmä, ettei pääse hiihtämään. Juu-u, kuulitte ihan oikein että minua harmittaa...Ihmistä, joka on suorastaan inhonnut hiihtämistä. Viime sunnuntaina kävin testaamassa ostamiani suksia ja todellakin tykästyin tuohon lajiin. Alkuviikosta löytyi sitten sellaisia lihaksia, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan.... Aurinkokin näyttäytyi hivenen ja olihan se ihana näky pitkästä aikaa. Muutenkin päivät ovat tuntuneet paljon valoisimmilta ...

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä pari...

Kolme silmäterää

Tänä talvena olen tehnyt ennätyksen viherkasvien tappajana. Vain kolme kasvia on voimissaan sekä pari yksilöä elämän ja kuoleman rajamailla. Jotenkin olen onnistunut tappamaan nekin easy care-kasvit, vaikka niidenhän piti olla todella helppohoitoisia. Silmäteräni nro 1. anopinkieli Se onkin kasvanut kohisten ja toivotaan, että lisääntyvä valo pitää sen hengissä. Silmäteräni nro 2. korallikaktus. Tämäkin kasvoi todella paljon  kesäisellä terassilla.   Silmäteräni nro 3. anopinhammas. Se suurempi versio tästä alkoi kellastumaan ja tiputtamaan lehtiä. Se oli niin surkean näköinen, ettei siinä ollut edes mitään pelastettavaa. Tämän vuoden ekat tulppaanitkin on ostettu. Ja värihän on tuttu ja turvallinen ;) Pitkästä aikaa kolmen päivän vapaa. Tarkoitus oli käydä tänään hiihtämässä, mutta pakkasta on ollut parikymmentä astetta, joten  olen käynyt kävelylenkillä assarin kanssa ja sukset saavat odottaa parempia hiihtokelejä. Toisaalta pikkusiivoil...