Siirry pääsisältöön

Täytetyt feta-jauheliha-paprikat


Näin lomalla kun on kerrankin sitä aikaa,
niin ajattelin kokeilla jotain uutta minkä voisi ottaa käyttöön ihan normaaliarkenakin.
En ole koskaan tehnyt täytettyjä paprikoita,
vaikka monesti olen aikonut.

Näiden täytettyjen paprikoiden ohjeen löysin täältä.


 Eli näihin tarvitaan:

4 paprikaa
400g jauhelihaa
paseerattua tomaattia
1 punasipuli
1 prk Creme Bonjour Cuisine
fetajuustoa  esim. Apetina feta snack
juustoraastetta

Itse laitoin vielä jauhelihan sekaan pizzamaustetta ja keitin myös riisiä.





Ja sitten uuniin: 200C ja 40 min.

Kirjoitin tämän ohjeen tänne blogiin siksi, 
että se olisi edes jossain tallessa.
Minulla kun on niin hatara pää,
etten seuraavalla kerralla varmasti muista mistä ohjeen löysin.

Täytetyt paprikat oli kyllä hyviä,
mutta niiden valmistamiseen meni aikaa.
Eli tämä taitaa olla vapaapäivien ruokaa.
Tosin voihan sitä jauhelihat ruskistaa ja riisit keittää jo edellisenä päivänä.

Oletteko muuten tehneet täytettyjä paprikoita ja mitä täytteitä olette laittaneet?





On olleet ihan hyvät lomakelit ja on ollut kiva ulkoilla.
Ja mikä parasta, pari seuraavaakin päivää pitäisi paistaa aurinko :)
Kyllähän se on ihan eri lomafiilis auringossa kuin räntäsateessa.
Tosin ne pakolliset siivoukset on jääneet tekemättä,
kun aurinko paistelee.
Mutta hei, enimmät villakoirat on imuroitu ;)

Flunssakin taitaa olla selätetty,
mutta en uskalla vielä hyppiä riemusta ;)



Lomalla on myös rankkaa,
mutta onneksi voi aina ottaa pikkupäikkärit :)



Kivaa keskiviikkoa!






Kommentit

  1. Ai että! Herkullinen ohje!
    Näitä pitää jossain kohtaa tehdä. Olen vuosia sitten viimeksi tehnyt täytettyjä paprikoita.

    Voit toista, kun on ihan väsy.❤ Ihanat kuvat!
    Hyvää loman jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olivat ihan syötäviä ;)
      Aurinkoista loppuviikkoa sinulle<3

      Poista
  2. Varmasti herkkua. Meillä täytteinä on esim. tomaattia, fetaa, tonnikalaa, pestoa..

    VastaaPoista
  3. En ole tehnyt täytettyjä paprikoita,mutta nyt tämä ohje vaikuttaa niin hyvälle,että voisin kokeilla!Herkullisen näköiset!

    VastaaPoista
  4. Toinen suloisuus siellä <3 Rakastan täytettyjä paprikoita, mutta miehen maha ei kestä paprikaa, sniif. Näyttää meinaan todella herkulliselta.

    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu:(
      Saa nähdä, rupeaako minulla tuo paprika närästämään. Sitäkin on tapahtunut....
      Ihanaa viikkoa♡

      Poista
  5. Mulla on aikalailla samanlainen ohje. Jauhelihan maustan tacomausteella ja juustoraasteen alle laitan nokareen ranskankermaa. Nami

    VastaaPoista
  6. Siitä onkin pitkä aika, kun noita olen tehnyt, meillä kaikki tykkäävät ja täytteitä voi helposti vaihdella mielan mukaan.
    Mukavaa , kun aurinko paistelee lomallasi, äläkä vain tuhlaakaan aikaa siivoukseen, vaan nauti ihanista ilmoista! ;)
    Ruu on niin söpö <3
    Mukavaa loman jatkoa Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Niinhän se on, ettei siivottava ikinä lopu kun aina tulee uutta siivottavaa.
      Ihanaa loppuviikkoa♡

      Poista
  7. Mikäs sen mukavampaa kuin juoksennella maalla, jossa riittää lääniä. Ja sehän se vasta väsyttää;)

    VastaaPoista
  8. Joskus olen itsekin noita tehnyt, samoin täytettyä kesäkurpitsaa, mutta kappas, tuo miesväki on niin lihansyöjöporukkaa, että ovat jääneet kokeiluiksi. Itse tykkäsin ja tykkäisin!

    Ihanat lomapuuhat teillä siellä!:) Nauttikaa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina<3
      Onneksi nuo paprikat upposi myös miehelle, ja taisi olla ihan tyytyväinen vaihteluun ;)
      Tänään on ollut vielä upeampi ilma ja tuolla järvenjäällä menikin useampi tunti kävellessä.

      Poista
  9. Nam, kiitti ohjeesta. Nuita voisi viikonloppuna testata. Olen tehnyt yleensä ihan tylsiä paprikoita...Ihanaa loppuvikkoa <3

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa hyvältä, joskus olen tehnyt täytettyjä paprikoita, siitä on kyllä aikaa. :) Ihanat iloiset kuvat koiruudesta. <3 Mukavaa tulevaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Kyllähän se on parasta tuon karvakuonon mielestä kun saa juoksennella vapaana maalla;)
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Mäkin kirjoitan ohjeita blogiin, jotta itse löytäisin ne myöhemmin. Olen tehnyt samantyyppisiä paprikoita ja ne on tosi hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ottaa tämä ohjeiden kirjoittaminen tavaksi, niin täältä ne sitten löytyvät.
      Yllättävän hyviä olivat ;)

      Poista
  12. Nam mitä herkkuja täällä onkaan :) Mä joskus tein tosi usein näitä täytettyjä juttuja ja nyt ne on jäänyt kokonaan unholaan mutta taidankin ensi viikolla tehdä kun pitäis koittaa syödä vähän kevyemmin iltaisin :)Mukavaa alkanutta huhtikuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä oli kyllä hyviä ;)
      Mukavaa huhtikuuta sinullekin<3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanan tuikitavallinen viikonloppu

Jostakusta viikonloppuni voi kuulostaa todella tylsältä. Nykyään kuitenkin nautin kaikista eniten näistä tavallisista ja ehkäpä jopa tylsistäkin viikonlopuista. Tiedossa vain peruskotihommia: pyykkäystä, imurointia sekä paikkojen järjestelyä. Välillä blogien lukemista ja kameraan tarttumista. Kohokohtana viikonlopussa voi olla pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, hyvä ruoka tai se, kun saunan jälkeen pääsee nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Todella arkisia asioita, mutta silti niin luksusta, omalla tavallaan. Harmi, että ilma on niin kylmä, ettei pääse hiihtämään. Juu-u, kuulitte ihan oikein että minua harmittaa...Ihmistä, joka on suorastaan inhonnut hiihtämistä. Viime sunnuntaina kävin testaamassa ostamiani suksia ja todellakin tykästyin tuohon lajiin. Alkuviikosta löytyi sitten sellaisia lihaksia, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan.... Aurinkokin näyttäytyi hivenen ja olihan se ihana näky pitkästä aikaa. Muutenkin päivät ovat tuntuneet paljon valoisimmilta ...

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä pari...

Kolme silmäterää

Tänä talvena olen tehnyt ennätyksen viherkasvien tappajana. Vain kolme kasvia on voimissaan sekä pari yksilöä elämän ja kuoleman rajamailla. Jotenkin olen onnistunut tappamaan nekin easy care-kasvit, vaikka niidenhän piti olla todella helppohoitoisia. Silmäteräni nro 1. anopinkieli Se onkin kasvanut kohisten ja toivotaan, että lisääntyvä valo pitää sen hengissä. Silmäteräni nro 2. korallikaktus. Tämäkin kasvoi todella paljon  kesäisellä terassilla.   Silmäteräni nro 3. anopinhammas. Se suurempi versio tästä alkoi kellastumaan ja tiputtamaan lehtiä. Se oli niin surkean näköinen, ettei siinä ollut edes mitään pelastettavaa. Tämän vuoden ekat tulppaanitkin on ostettu. Ja värihän on tuttu ja turvallinen ;) Pitkästä aikaa kolmen päivän vapaa. Tarkoitus oli käydä tänään hiihtämässä, mutta pakkasta on ollut parikymmentä astetta, joten  olen käynyt kävelylenkillä assarin kanssa ja sukset saavat odottaa parempia hiihtokelejä. Toisaalta pikkusiivoil...