Siirry pääsisältöön

Kukkailottelua ja metsän eläimiä

Tarkoitus oli viikko sitten kun loma alkoi,
hakea ihan kukkakaupasta viikonlopun kukat.
Mutta flunssa vei kaikki voimat ja kukat jäi hakematta.

No, tällä viikolla flunssa alkaa olla voitettu ja 
pääsin sinne kukkakauppaan.





Olisin halunnut jaloleinikkejä, mutta niitä ei ollut.
Olisi ollut kiva kokeilla jotain uutta, sillä minulla ei ole ollut niitä koskaan.
Mutta pinkit neilikat ja herkkä harsokukka vanhassa Riihimäen lasipurkissa toimii aina ;)
Joukkoon vielä pari vihreää oksaa.

Tässäpä siis tämän viikon Kukkailottelua.





Yhtenä aurinkoisena lomapäivänä lähdettiin ulkoilemaan järven jäälle.
Kolme tuntia hurahti kuin siivillä ja kahvi ja eväät maistuivat syntisen hyviltä ulkoilmassa ;)



Kerrankin oli kamera mukana ja oikea linssi paikoillaan,
kun pari peuraa ilmestyi viihdyttämään hiihtäjiä.
Niilläkin taisi olla kevättä rinnassa,
sen verran iloisesti pomppivat jäällä ;)





Tämä kuva on otettu meidän keittiön ikkunasta,
kun rusakko käy aina säikyttelemässä meikäläistä aamukahvin aikaan.
Tosin nyt oli ilta,
liekö kellojen siirto sotkenut rusakko-parankin päivärytmin...


Teimme myös reissun Ikeaan,
sillä minulla oli pari juttua mitä halusin makkariin.
Nyt makkarissa käy pyörremyrsky,
kun kaikki on väärässä paikassa, tiedättehän te...

Loppuloma meneekin kaappeja siivotessa ja kirppistavaroita hinnoiteltaessa,
sillä varasin viikoksi kirppispaikan.


Mukavaa viikonloppua!





Kommentit

  1. Hyviä kuvia metsän väestä ja Ruukin näyttää nauttivan <3
    Täällä flunssa nyt, en haista, enkä maista mitään, mutta silti haluttaa syödä herkkuja ja suklaata, hassua?? :)
    Kauniit kukat löysit.

    Ihanaista lauantai iltaa sinulle Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä Ru:lla oli paljon nuuskimista kun noita peuroja oli lähettyvillä;) Oli reppana tosi väsynyt tuon reissun jälkeen ja melkoinen puhina kävi nukkuessa, liekö peuroja nähnyt...
      Minullakin tekee joskus flunssassa mieli herkkuja, vaikkei mitään maistakaan. On se ihmeellistä:D
      Paranemista Sari ja ihanaa iltaa♡

      Poista
  2. Ihanat, voimaannuttavat kukkaset ja ihastuttavia luontokuvia. Onneksi olet selättänyt flunssan. Mukavaa sunnuntai päivää

    VastaaPoista
  3. Kaunis kukkakimppu hyviä kuvia metsän eläimistä. Mukavaa pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  4. Oi mitä kuvia ja tilanteita. Tuossa omat kotiräpsyt kalpenee mennen tullen sun ihanien luontokuvien rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni<3
      Mutta tässä nälkä kasvaa syödessä, olisi kiva vielä päästä kuvaamaan noita peuroja ja saada parempia kuvia;)

      Poista
  5. Voi mikä riemu tuolla koirulilla <3...Kauniit maisemat, mutta eikös nuo ole poroja? Meilläpäin peurat näyttää ainakin toisennäköisiltä :) Ihana Ipanan kaveri teillä siellä <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu<3
      Minäkin olin varma että nuo on poroja, mutta kaikki muut sanoivat niitä peuroiksi...En tiedä, mitä ne sitten ovat...Peuran ja poron risteytys? Mutta metsäkauriita eivät ainakaan, ne minä tunnistan. Ja niitäkin on muuten tuolla.
      Noita Ipanan kavereita vilistää illalla täällä ihan isolla porukalla ;)
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Ihania kuvia! <3 Neilikat <3.
    Meillä täällä näkyy usein metsäkauriita ja juuri tämän päivän paikasllislehdessäkin on juttua kuinka niiden määrä on lisääntynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Tuollakin on metsäkauriita, mutta niitä ei valitettavasti nähty. Voi vitsi, kun pääsisi joskus niitä kuvaamaan ;)

      Poista
  7. Oi, mitä kuvia! Ihanat kukkaset ja nuo luontokuvat...Pääsisipä tuonne ulkoilemaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina<3
      Varmasti jos olisi lähtenyt varta vasten noita peuroja kuvaamaan, niin eihän niitä olisi näkynyt.
      Tuohon lähilammelle oli tullut 4 joutsenta ja nyt on pakko pitää kamera mukana että josko niistä saisi kuvia.
      Mutta eihän ne varmasti silloin siellä ole, kun olen kameran kanssa liikenteessä ;)

      Poista
  8. Ihanat kuvat!
    Kauniit kukkaset!
    Minustakin nuo näyttää poroilta!
    Minulla on kirppispöytä ollut jo kolme viikkoa. Vielä yksi viikko ja otan tavarat pois.
    Ihanaa sunnuntaita!💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Eka varasin viikoksi kirppispaikan, mutta tulin siihen tulokseen että kyllä tuota roinaa riittää kahdeksikin viikoksi...Jospa ne menis hyvin kaupaksi, ettei tarvisi enää takasin kuljetella.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa<3

      Poista
  9. Oi, mitä kuvia. Mukavasti kukkia ja luonnon talvista kauneutta. Kohta lumet alkavat olla tältä talvelta ohi, kun kevät tulee ryminällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vaikka täällä ei niin megalämmintä ole ollutkaan, niin kummasti nuo lumipenkat on madaltuneet. Toivottavasti lumet saavat tällä viikolla kyytiä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.