Siirry pääsisältöön

Syksyn merkit kotona


Näin syksyisin, ainakin minulle iskee kamala pesänrakennusvietti.
Kodista haluaa tehdä lämpöisen ja viihtyisän sopen,
jossa on hyvä kuunnella sateen ropinaa ja nauttia pimeistä illoista
sekä olla vaan villasukat jalassa pehmeässä sohvannurkassa.
Siis hyggeillä ihan täysillä ;)

Syksyinen  sisustusintoni johtuu varmaan siitä, 
että kesällä vietämme enemmän aikaa pihalla enkä silloin kiinnitä huomiota sisätiloihin.
Tuolloin pyörii mielessä vain ja ainoastaan kesäinen terassi ja kesäkukat ;)


Joka syksy torkkupeitot lisääntyy ja koristetyynyt vaihtuu tummempiin.
Syksyllä  tulee myös pakottava tarve kaivaa taljat esille,
 kun kesän kynnyksellä ne alkoivat ahdistaa sekä tuntumaan liian raskailta kesäisessä kodissa.




Eikä sovi unohtaa kynttilöitä, niitä pitää polttaa urakalla.
Kaapista löytyy jos vaikka minkälaista kynttilää ja tuikkua.
Ja niitä todellakin riittää,
 useammankin päivän ajaksi, jos syysmyrsky vaikka katkaisee sähköt ;)
Näkeepähän ainakin lukea ja kyllähän nuo kynttilät lämmittävätkin kun niitä laittaa tarpeeksi palamaan :D










Tänä syksynä olkkarissamme on tummemmat värisävyt kuin yleensä.
Rahillakin on ollut aiemmin valkoinen talja, mutta tällä kertaa tuo tummempi tuntui kodikkaammalta.
Mutta jos kyllästys iskee tummiin tekstiileihin, ne on helppo vaihtaa.






Ensimmäiset tunnelmavalotkin on viritetty.
Facebookissa on ollut tämän syksyn hittinä tälläiset pullovalot, jotka minunkin piti saada.


Teen juonti lisääntyy meillä syksyisin.
 Olemme oikeita kahvikissoja, mutta syksyllä tulee varmaan juotua koko vuoden teekiintiö.
Kupillinen kuumaa teetä kuuluu vaan jotenkin kylmiin ja synkkiin iltoihin.

Miten ihana onkaan juoda kupillinen teetä,
kun on tarponut sisustusassarin kanssa kylmässä ja tuulisessa syyssäässä.
 Jääkylmät vesipisarat ovat tunkeutuneet kasvoille, vaikka olen vetänyt hupun tiukasti kiinni ja olen näyttänyt enemmän pankkiryöstäjältä kuin viattomalta koiranulkoiluttajalta.


Ja mitä syksy olisikaan ilman uutta muumimukia!


Ja se ikuisuusprojekti, ainakin kaksi vuotta sitten aloitettu kaulaliina on taas kaivettu esille.
Onko tämä se syksy, että saan kietaista valmiin kaulahuivin kaulaani ja olla ylpeä siitä,
että vihdoinkin sain sen valmiiksi...


Tälläisiä syksyn merkkejä meiltä löytyy tänä syksynä.
Miten syksy näkyy teillä?


Tämä postaus aloitti Blogisisarusten TERVETULOA SYKSY-teemapostaukset.
Käy lukemassa huomenna blogissa  Kahden talon väkeä uusi syksyinen postaus.
Lisää syksy-aiheisia postauksia löytyy  myös blogeista:  Oranssia ja Kivempi blogi,
sekä Instagrammista #tervetuloasyksy.


Kivaa syksyistä viikkoa<3




Kommentit

  1. Näyttää kyllä juurikin pehmeältä, rauhalliselta ja lämpimältä pesältä! Ihanat kuvat. :) Mä myös olen kaivanut kynttilät esille ja otan kaiken ilon irti pimenevistä illoista - ja myös ekat tunnelmavalot ovat jo päässeet käyttöön. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Olisi nuo pimeät illat aika ankeita, jos ei olisi kynttilöitä tunnelmaa luomassa. Onneksi jotain positiivista tässäkin asiassa ;)

      Poista
  2. Oi, miten ihanan harmonisia kuvia, ei lainkaan tylsää harmaata, vaan kodikasta harmaata. :) Tykkäsin erityisesti kaulaliinatekeleestäsi. Se näyttää juuri sellaiselta, minkä mielellään kietaisisi kaulaansa. Lisäksi tuo muumimuki on aivan ihastuttava, samoin kuin sohvatyynysi. Hmm... täytyyköhän sittenkin miettiä uusiksi sohvatyynyjen värivalikoimaa - minulla kun tänä syksynä iski vähän värikkäämpi innostus päälle (siitä lisää myöhemmin). :) Ihanaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Kaulaliinan tekele on tehty heijastinlangasta. Jospa todellakin saan sen kohta valmiiksi ;)
      Minulla iskee välillä värien kaipuu, mutta silti pysyn tutuissa ja turvallisissa väreissä. Kyllästyn todella nopeaan värikkäisiin yksityiskohtiin.
      Ihanaa syksyä myös sinulle<3

      Poista
  3. Ihanat tunnelmakuvat sieltä!
    Kynttilöitä poltellaan täälläkin, ihanaa lämpöä luovat.
    Mullekin teestä on tullut oikein mieli juoma tänä syksynä, mukavaa hörppiä ja hyggeillä :)
    Ihanat nuo sarvet, tarttis minunki löytää jostain.

    Mukavaa maanantaita Ellen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Minä olen tykästynyt tuohon muumiteehen, sitä on nyt juotu enemmänkin;)
      Minua jäi harmittamaan kun noita sarvia olisi ollut enemmänkin ja otin vain yhdet...
      Mukavaa maanantaita sinulle Sari♡♡♡

      Poista
  4. Niin kaunista!❤️
    Ihanat nuo poronsarvet. Sopii hyvin asetelmaan.
    Olen myös alkanut teetä juomaan enempi.
    Hyvää maanantai päivää sinne!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo, sarvihulluus on iskenyt tänne :D Pitää vielä harkita, että maalaanko nuo sarvet vai en...
      Kivaa maanantai-iltaa<3

      Poista
  5. Ihania tunnelmallisia! Meillä näkyy tummina sävyinä ja siihen ripaus pieni väriläiskä... Ihanaa syksyä 💓

    VastaaPoista
  6. Tunnelmallisia kuvia! Ja ihania harmaita sävyjä tyynyissä ja torkkupeitteessä. Olen teenjuoja, mutta silti syksyisin kasvaa teen litkiminen, joka välissä on pannu kuumana. ;) Ja toki Muumi-muki antaa sen oman säväyksen teehetkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mikäs sen parempaa kuin kuumaa teetä muumimukissa;) Ja syksykään ei tunnu niin ankealta!

      Poista
  7. Voi miten siellä onkin kaunista ja tunnelmallista!! Aivan ihanan näköistä♥ Syksyssä parasta on juurikin tuo tunnelmointi tai siis hyggeily:) Täällä on aika samanlaiset syksyn merkit ilmassa...lämmintä shaalia ja tunnelmatulia:) Oikein kaunista alkanutta syksyä sinne!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Eihän syksy olisi mitään ilman torkkupeittoja ja tunnelmatulia;)
      Ihanaa syksyn jatkoa♡

      Poista
  8. Aivan ihana koti! Jotenkin tuntuu, että syksy oikein pukee sitä erityisen hyvin. Kynttilän valo in niin ihanaa.

    VastaaPoista
  9. Hyvältä näyttää teidän syksyisessä kodissa ♥ Nuo valopullot ovat tosiaankin tämän syksyn juttu. Ystäväni oli myös tehnyt sellaisen. Itsellä alot on ollut tuollaisessa isossa ruskeassa pullossa ja parin vuoden ajan. Tuo uusi muumimuki on aivan ihana ♥ Pakko kyllä ostaa tuokin omiin kokoelmiini.

    Kiva postaus syksyisistä jutuista! Kuvasi ovat tosi hyviä, kauniita ja tunnelmallisia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse♡
      Minullakin on sellainen iso ruskea pullo ja ajattelin josko sinnekin laittaisi valot...
      Tuossa muumimukissa on värit minun mieleen, eli harmaata;)

      Poista
  10. Voi apua miten ihanan näköistä teillä on <3 Tykkään tummemmista sävyistä, varsinkin näin syksyllä. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika♡
      Tänä syksynä nuo tummat värit ovat kolahtaneet minuun ihan täysillä.

      Poista
  11. Kaunista ja syksyn tunnelmallinen koti, kera kynttilöiden. Olohuoneen tummempi sävy näyttää hyvältä, sopii täydellisesti syksyyn. Ihana uusi muumimuki. <3

    Meidän syksyyn kuuluu paljon kynttilöitä, tunnelmavaloja, takan lämpöä ja villasukkia. Ennen kaikkea sisustus wimma iskee!
    Mukavaa syksyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne♡
      Todellakin täällä myös sisustusvimma iskee, eikä myöskään pidä unohtaa villasukkia.
      Mukavaa syksyä sinulle♡♡♡

      Poista
  12. Onpas ihania tunnelmakuvia!Mukavaa syyskuuta..poltellaan kynttilöitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Juu, kynttilöitä pitää poltella urakalla;)
      Mukavaa syyskuun jatkoa♡

      Poista
  13. Kauniin näköistä teillä! Tsemppiä neuleprojektiin. Kyllä se siitä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni tuon neuleprojektin suhteen;)

      Poista
  14. Näyttää niin kotoisalta! Syksy tuo mukanaan kyllä pehmeiden asioiden kaipuun: pehmeä viltti, kynttilän pehmeä valo, pehmeän lämmin tee kupissa. Juu, pehmeys on varmaan se sana!

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo todellakin se pehmeys on syksyn sana. Ja toinen sana voisi olla lämpö;)

      Poista
  15. Kauniilta näyttää ja ihana tunnelma välittyy kuvistasi! ❤️
    Tuo muumitee onkin hyvää. Pitääpä ostaa taas kotiin tuota itsekkin. Lämmin tee on ihana lämmike syksyn kylmillä keleillä.
    Kynttilöitä ja tunnelmavaloja täälläkin kovasti jo poltellaan.
    Kivaa viikonjatkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Kesällä maistelin tuota muumiteetä ekan kerran ja yllätyin positiivisesti sen mausta:) Kohta sitä pitääkin ostaa lisää.
      Kivaa loppuviikkoa♡

      Poista
  16. Siis aivan ihana tunnelma teillä! Itsekin olen jo ehtinyt tuikkuja poltella, mutta muutoin kodin syys sisustus on vielä vaiheessa. Tosin eihän se käytännössä meillä tarkoita kuin taljojen ja kynttilöiden ilmestymistä esiin, nyt ei vain taas tule kotona käytyä muutamaan viikkoon, joten taljat saavat vielä odotella kaapissa. Mukavaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu♡
      Tuikuilla ja kynttilöillä saakin kivasti luotua syystunnelmaa.
      Mukavaa viikkoa sinulle ja tsemppiä opiskeluihin♡

      Poista
  17. Vilttejä olen jo yrittänyt kaivella esille ja mielessä olisi hankkia lisää ihania taljoja. Kyllä se tuo syksy näkyy pehmoisina tekstiileinä meillä. Valkoiset pörröpeitot ovat lasiterassilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku olisi sanonut minulle vuosia sitten, että meiltäkin löytyy taljoja peräti kaksin kappalein, en todellakaan olisi uskonut. Ne tuovat kivasti lämpöä ja kodikkuutta sisustukseen. Ja kun ne ottaa kesäksi pois, niin taas syksyllä tuntuvat ihan uusilta ;)

      Poista
  18. Kaunista ja tunnelmallista! Minullakin puhkeaa syksyisin pesänrakennusviettu😊 Sohva alkaa entisestään täyttyä tyynyistä ja kynttilät toki kuuluu asiaan! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jotenkin sitä pitää saada pehmeyttä ja lämpöä kotiin syksyllä. Ja noilla tyynyillä ja kynttilöillä sitä saa helposti.
      Kivaa viikonloppua sinnekin♡

      Poista
  19. Oi kuinka ihanaa hyggeilyterapiaa! Sinulla on kaunis koti. Kynttilät ja tee, huopa ja villasukat luovat syksyyn luksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Juu, villasukkia ei pidä unohtaa. Olenkin kaivanut esille useamman parin ja ehkä äitini neuloo ainakin yhdet lisää;)
      Kivaa viikonloppua sinulle♡

      Poista
  20. Kiva postaus - paljon samoja juttuja löytyy omasta syksystäni :) Tuota Muumimukia hypistelin myöskin (aina on tilaa yhdelle muumimukille niiden 20 aiemman joukkoon :D) Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täälläkin löytyy kummasti tilaa aina uudelle muumimukillle;) Ja tuleeko nyt syksyllä vielä joku uusi muki...voi ei...
      Ihanaa syksyä sinullekin♡

      Poista
  21. Mä ehdin nyt vasta käymään läpi näitä teemapostauksia. Mulle tekisi varmaan tosi hyvää lukea juuri tälläisiä sisustuspostauksia, en osaa yhtään laittaa kotia kauniiksi. Teehen ja uuteen muumimukiin voin samaistua, ne kuulostavat tutuilta :) Tästä johtuen taidan klikata itseni lukijaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi Johanna :)
      Minusta ainakin tuntuu, että tuo "sisustussilmä" harjaantuu kun katselee ja lukee muiden blogeja. Ja ennekaikkea muiden blogeista löytää kivoja ideoita ja saa inspiraatiota;)

      Poista
  22. P.s. Toimiikohan sun instagram linkki tuolla laidassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tabletilla ei taida toimia, enpä ole ennen ajatellutkaan asiaa...

      Poista
  23. Ihanan idyllisen näköistä :)

    VastaaPoista
  24. Aivan ihania kuvia! Osaisipa sitä itsekin laittaa kotia noin kauniiksi :) Tällä hetkellä olen lähinnä panostanut viherkasveihin, joiden määrä on viime aikoina räjähtänyt käsiin. Muutama uusi harmaa viltti tekisi jo ihmeitä tai ehkä sitä voisi ostaa uudet verhot. Kiitos inspiraatioista ja ihanaa lokakuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Ihanaa, että sait näistä kuvista inspiraatiota syksyiseen sisustukseen:)
      Pienillä jutuilla saa paljon muutosta aikaan, ja monestikaan ei tarvitse ostaa uutta, vaan vaihtamalla tavaroiden paikkaa piristää kummasti;)
      Oikein ihanaa lokakuuta sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.