Siirry pääsisältöön

Hyggeilyn ytimessä


Kaikki varmaan tietävät tänä päivänä mitä tuo tanskalaisten keksimä hyggeily tarkoittaa.
Eli hyggeilyssä ollaan tietoisesti jouten ja tehdään vain niitä asioita, joista nautitaan,
yksin tai yhdessä ystävien kanssa.
Yleensä tuo hyggeily mielletään syksyyn ja pimeään,
mutta kyllä hyggeillä voi kesälläkin.

 Täältä voit muuten käydä lukemassa miten päästä hyggeilyn alkuun.



Olen sitä mieltä
että suomalaiset ovat kyllä osanneet hyggeillä jo kauan sitten
ennen tanskalaisia ja internetin ihmeellistä maailmaa.
Ainahan sitä syksyisin on polteltu kynttilöitä ja hautauduttu kotinurkkiin.
Sitä vaan ei ole päivitetty naamakirjaan eikä instaan,
eikä muutenkaan ole tehty suurta numeroa.


Parasta hyggeily on kiireisen työpäivän jälkeen. 
On ihanaa rauhoittua ja olla vaan, tekemättä sen suurempia.
Toki yleensä ennen tuota hyggeilyä, olen imuroinut, siivonnut keittiön ja muutenkin järjestellyt kotia.
Minulla hyggeily ei onnistu sekasotkun ja kaaoksen keskellä.
Ehkä jotkut pystyvät sulkemaan silmänsä kaikelta sotkulta, mutta minä en saa mielenrauhaa ennenkuin on suhteellisen siistiä.
Toisaalta kadehdin ihmisiä, jotka voivat rentoutua sotkun keskellä
eivätkä anna villakoirien, hiekanmurujen tai tiskivuorten häiritä.



Eihän hyggeily olisi mitään ilman herkkuja.
Hyggeilyherkuiksi riittää vallan mainioisti irtokarkit ;)





Kun on hyggeillyt pari iltaa kotosalla ja laahustanut villasukat jalassa ja kauhtunut neuletakki päällä,
niin sitten sitä jo kaipaa ihmisten ilmoille töihin.
Arkea jaksaa taas paremmin ja on kiva laittautua,
sillä hyggeilyn aikana ei tule paljon vilkaistua peiliin ;)


Tänään minun hyggeily alkoi oikeastaan jo aamulla.
Sai herätä kiirettömään aamuun ja juoda aamukahvit ihan rauhassa.
Sitten syksyiseen metsään lenkille assarin kanssa ja teimmekin pitkän lenkin kauniissa syyssäässä.

Sen jälkeen sain siivous-inspiksen ja taisi siinä assarikin joutua harjaukseen.
Mukavahan se oli siivota, kun oli yksin.
Välillä voi vaikka kahvitella, ottaa valokuvia, miettiä syntyjä syviä eikä tarvitse kiirehtiä siivouksen kanssa. Ehkäpä tämä on hyggesiivousta ;)
Nimittäin on todella ärsyttävää siivota kello kaulassa....

Tänään olikin Roosanauha-päivän mukainen pinkki kahvihetki.



Tällainen oli tämän viikon Perjantaimyyssit - postaus.


Rentouttavaa viikonloppua<3




Kommentit

  1. Aivan ihania tunnelmakuvia. Tai siis tunnelmia <3. Mua vaan jotenkin se hyggeily-sana vähän ärsyttää. Tai jos ei ihan ärsytä, niin en siitä tykkääkään. Ehkä siksi, etten oikein piittaa muistakaan lainasanoista, vaan tykkään enempi ihan tästä meidän kotoisasta äidinkielestä. Vai johtuisko se siitä, että olen itse vähän huono olemaan paikallaan ja kadehdin kotoilutaidon omaavia :). Mutta tunnistan sen sijaan niin hyvin ton, että siivoaminen ja järjestely on kivaa silloin, kun sitä ei tarvi suorittaa, vaan voi tehdä sen mitä huvittaa ihan siinä tahdissa kuin huvittaa. Ja tosiaan ottaa siinä välissä vaikka niitä kuvia tai vaan kuskailla kukkamaljakkoa tai kynttilöitä paikasta toiseen niin kauan, että paikka tuntuu oikealta. Mutta sen se vaatii, ettei ole ketään muuta kotona. Tai jos on, niin sitten sen muun olisi parempi osallistua siivoukseen tai alan marttyroimaan :D. Onneksi ei yleensä tarvi, koska mies on meillä paljon ahkerampi siivooja. On kieltänyt mua tulemasta perjantaina ennenaikojaan töistä, että saa rauhassa siivota :). Käy mulle.

    Kotoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka♡

      Ei tuo hygge-sana oikein istu minunkaan suuhun, mutta tarpeeksi usein kun sitä kuulee, niin se alkaa tuntua jo hyvältä;)

      Yksin siivoaminen on parasta! Ei tarvitse käskyttää ketään ja voi vaan syyttää itseään jos jälki ei miellytä. Arvaa vaan, olenko hyvätuulinen yhteisen siivoushetken jälkeen... Parempi kummankin mielenterveydelle että harrastan yksin siivoamista👍

      Anna vaan miehen siivota rauhassa perjantaisin ja tarpeen vaatiessa vitkuttele kotiinlähtöä😉

      Kotoisaa viikonloppua💗

      Poista
    2. Olipa juttunne minun siivoustakin muistuttava😂Meillä tosin mies ei siivoa, kuin ohjeistuksesta ja nyt kun kotiäitinä olen niin minulla on enempi aikaa (onko?) Siivota...Ja silti on aina joku paikka levällään.
      Yksin siivoaminen on terapeuttista♡

      Minua oikeastaan naurattaa tuo hyggeily -sana. Kerroitkin tuossa alussa, että aina on Suomessa osattu jne. Olen samaa mieltä, kun tulee uusi sanailmiö markkinoille, niin ollaan muka uuden äärellä.
      Mutta,hyggeily on kyllä mukavaa, jos sitä osaa tehdä. Ehkä kukin tavallaan,meillä se on nyt vähän haasteellista 1,2veen kanssa.😂

      Poista
    3. Yksin siivoaminen on todellakin terapeuttista ja parempi onkin siivota yksin kuin koko ajan pitäisi käskyttää. Suorastaan tulee stressi, kun on suunnitellut pitävänsä yksin siivouspäivän ja mies ilmoittaakin, että hei, mulla on huomenna muuten vapaapäivä😠

      Eikös se olekin tuon hyggeilyn idea, että itse nauttii siitä mitä tekee😉

      Poista
  2. Voi miten kauniilta teillä näyttää! <3 Vitjat, että mul olisi tänään tehnyt mieli irtokarkkeja. Jätin töiden jälkeen autonkin pihaan enkä konehalliin, että pääsisin nopsaan karkin himoissani pyörähtämään kaupassa hevosten liikutuksen jälkeen. Tulikin leivottua ja hevosten liikutus venähti.. Ehkä huomenna on kaupassa käytävä.. :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Jännä, vaikka joskus iskee hirvee karkinhimo, niin ei silti jaksa lähteä kauppaan, vaikka kauppakin on ihan lähellä. Mutta onhan se päivä huomennakin😉

      Poista
  3. Piipahtamassa täällä. :)
    Ihania kuvia, tunnelmia, rohkaisuja olemiseen, tämän ohikiitävän hetken kokemiseen.
    Sitä itsekin olen täällä tehnyt ja kodin kohentamisen jälkeen sytytellyt kynttilöitä, kuunnellut musiikkia ja pikkuisen herkutellut.
    Elämä on tässä ja nyt -kauniina, syksyisenä. On tämä hetki, hetki, joka ei toistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että tulit piipahtamaan :)
      Tästä hetkestä pitää nauttia, sillä se ei tule koskaan uudestaan!
      Tunnelmallista viikonloppua<3

      Poista
  4. Mukavaa kotoilua kivassa tunnelmassa. Meillä siivottiin eilen ja näemmä siivotaan huomennakin. Hiekkaa ja koirankarvaa... Huoks. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tänäänkin on imurointipäivä, ja niin on huomennakin. Täälläkin tuota hiekkaa ja karvaa riittää ihan joka päivälle. Ne tulee bonuksena nelijalkaisen<3 perheenjäsenen mukana.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  5. Oi miten ihania ja tunnelmallisia kuvia♥ Siellä on niin kaunista!! Mikään ei taida olla niin mukavaa kun tuo hyggeily sen jälkeen kun koti on "sudittu" puhtaaksi ja voi hyvillä mielin nostaa villasukat ylös:) Ah!! Oikein mukavaa hyggeilyä ja viikonloppuja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Puhtaassa ja siistissä kodissa on kiva hyggeillä ;)
      Mukavaa hyggeilyviikonloppua sinulle<3

      Poista
  6. Annukan kanssa hieman samaa mieltä tuosta hyggeily-sanasta. Kun perheessä puhutaan ajoittain paljonkin muutakin kieltä kuin suomea, niin aito suomen kieli on noussut muiden yläpuolelle :) Tai no meidän perheessä meillä taitaa olla ihan oma sekakieli välillä käytössä ;) Rentoilla ja nauttia osataan ilman hyggeily-sanaakin <3
    Vaikka olen siivoushullu ja rakastan siivoamista, niin pystyn myös sulkemaan silmäni sotkulta ja nostamaan jalat pöydälle. Kynttilät olen vaihtanut ledi-muotoon, koska en halua liekehtivää koiran häntää...oiket palavat kynttilät pääsee vain ruokapöydälle ja ulos.
    Nautinnollista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Paremmin minunkin suuhun istuu kotoilu-sana ;)
      Silloin kun olen todella väsynyt, niin silmät ihan automaattisesti ummistuu kaikelta sotkulta. Enkä edes jaksa sytyttää kynttilöitä. Mutta seuraavana päivänä hyvin nukutun yön jälkeen, olen tarmoa täynnä ja sotkut saa kyytiä :D
      Meilläkin pitää miettiä noiden kynttilöiden paikkaa tuon hännänheiluttajan vuoksi. Tuossa rahilla palaakin kynttilät vain valokuvatessa ja muulloin siinä on juuri niitä ledikynttilöitä.
      Nautinnollista viikonloppua sinullekin<3

      Poista
  7. Kuvasi ovat superkauniita ja tunnelmallisia <3 Nautinnollista viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista ja tunnelmallista. Rentouttavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Rentouttavaa viiikonloppua sinullekin Ritva<3

      Poista
  9. Ihana tunnelma <3
    Tykkään kovasti tuosta taljasta rahin päällä, tuskin vähiten siksi, että meiltä löytyy vastaava olohuoneesta :)
    Hyggeä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Jotenkin tuo rahi on alaston, jos siinä ei ole mitään päällä. Tykkään pitääkin taljoja tai kesäisin torkkupeittoa siinä päällä.
      Hyggeä viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  10. Mukavaa kotoilutunnelmaa siellä!
    Kaunista! <3
    Leppoisaa viikonloppua sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Leppoisaa viikonloppua myös sinulle Sari<3

      Poista
  11. Niin kaunista ja ihanan tunnelmalliset kuvat!❤️
    Hyvää viikonloppua sinulle!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3
      Hyvää viikonloppua myös sinulle<3<3<3

      Poista
  12. Onpas kaunis tunnelma. Tonne haluaisi käpertyä rentoutumaan -ihanaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  13. jetzt kommt die gemütliche ZEIT
    und ich freue mich darauf,,,,

    KERZEN macht es gleich nochmal so gemütlich,,,,

    wünsche noch einen schönen ABEND
    bis bald die BIRGIT

    VastaaPoista
  14. Ihanan tunnelmalliset kuvat. <3 kauniit kuvat ja rentous huokuu kuvista, ennen kaikkea tunnelma.
    Mukavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana tunnelma kuvissa. Ihan tässä jo hyggeilee vaan noita sinun kuviasi katsomalla. Mukavaa syysviikkoa :)

    VastaaPoista
  16. Ihan loistava Perjantaimyyssipostaus, joka toimii näin maanantai-iltanakin, ja saa mut huokailemaan.<3 Rentoa, tunnelmallista ja kaunista! Hämäränhyssy voisi olla hyggeily suomeksi, eikös?:)
    Ihanaa viikkoa Ellen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina<3
      Sovitaan niin, että hyggeily on hämäränhyssy näin suomeksi;)
      Ihanaa viikkoa myös sinulle<3<3<3

      Poista
  17. Hyggeily on ihan parasta ♥ Itsekään en oikein kunnolla osaa hyggeillä, jos kotona on sotkuista. Siivouspäivän tai työpäivän jälkeen on parhaat hyggeilyhetket. Tosin itsekin rakastan noita kiireettömiä aamuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiireinen työpäivä kovassa hälinässä vaatii hyggeilyillan ;)

      Poista
  18. Hyggellehän ei ole kunnollista yhden sanan kattavaa vastinetta suomeksi, sehän on paljon enemmän kuin hämäränhyssy, kotoilu tai tunnelmallisuus. Siksi itsekin puhun hyggestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle tuosta hygge-sanasta tulee mieleen montakin asiaa: pimeys, kynttilät, nautiskelu esimerkiksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättineulepeitto

*Kaupallinen Blogiyhteistyö*
Olen ihastellut blogeissa noita jättineulepeittoja. Monihan on tehnyt itse peittonsa, niinkuin eimerkiksi Taina.  (Tainan peitto on upea, käykää katsomassa) Nostan kyllä hattua peiton tekijöille, nimittäin ei ole mikään helppo homma.
Minäkin mietin, josko yrittäisin itse tehdä jättineulepeiton. Mutta tulin siihen tulokseen, että hartiani, jotka on muutenkin niin jumissa, tykkäävät varmasti kyttyrää. Saati sitten tenniskyynärpää....

Facebookista bongasin sitten tämän Jättineulepeiton.
Merinofinlandin sivuilla kerrotaan näin:
"Nämä jättineulepeitot tehdään merinovillasta käsityönä Suomessa. Merinovillaa saadaan Euroopassa kasvatetuista merinolampaista. Villan kuidut ovat ohuempia ja pidempiä kuin tavallisen lampaan villassa, joten siksi merinovillasta tehdyt tuotteet ovat erityisen pehmeitä ja soveltuvat myös herkkäihoisille".












*Jättineulepeitosta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan*

Loppujen lopuksi jättineulepeitto päätyi makkariin sängyn päälle…

Mullat vaihdettu ja letterboardin lumoissa

Vihdoin sain vaihdettua mullat viherkasveihin. Tai pari jäi vielä odottamaan ruukkusoraa.  Mutta kuitenkin voin olla rinta rottingilla, sillä yleensä tuo kukkamultien vaihto venyy kesän alkuun.
Tosin eihän meillä kovin montaa kasvia ole hengissä talven jäljiltä, joten ei tämä mikään iso urakka ollut....Hankalampi homma oli etsiä ruukkuja varastosta joka täpösen täynnä kaikkea mahdollista. Ja minullahan on päällä edelleen se kukkaruukkujen ostokielto ;) Jollekin pitäisi myös laittaa polkupyörien ostokielto, tosin varastossa on enää vain yksi pyörä ja sehän on tietysti kukkaruukkujeni edessä...

Tässä myös pari uutta viherkasvia: korallikaktus ja glitterillä koristeltu mehitähti, jonka sain työkaverilta.



Tämä anopinhammas näytti jotenkin niin orvolta tuon pienen aluslautasen kanssa, että jotain oli keksittävä. 

Varastosta löytyi rustiikkinen lautanen ja aiemmin olin ostanut noita valkoisia koristekiviä. Siitäpä tulikin sitten loistava yhdistelmä.



Perjantaina vietettiin ystävän kanssa pi…