Siirry pääsisältöön

Tummia värejä


Tänä syksynä olen ihastunut toden teolla näihin tummiin sävyihin.
Vaikka en voi vastustaa vaalenpunaisia ja valkoisia kukkia,
niin tämä violetin värinen ruukkukalla iski tajuntaani.
Jotenkin se vaan oli niin kaunis<3






Olen ostanut aiemmin myös marjakanervan ja sekin oli sisällä muutaman päivän.
Nyt olen vienyt sen pihalle ruukkuun.
Saa nähdä, syökö linnut nuo marjat.
Muistelisin, että aiemmin kun oli tuollainen marjakanerva terassilla,
niin linnut kävivät nokkimassa niitä.

Tälläinen on tämän viikon Kukkailottelu.
Tämä onkin viimeinen kukkailottelu tällä kertaa,
sillä Taina on kehitellyt jotain muuta haastetta viikonloppujen iloksi.
Odotankin innolla, että pääsee ideoimaan jotain uutta :)
Vaikka kyllä kukkiakin täällä blogissa nähdään edelleen.


Monen päivän mittainen sumukin on hälvennyt, onneksi.
Lopussa alkoi jo ahdistamaan koko sumu.

Viikon kohokohta oli kun treffasimme muutaman entisen työkaverin kanssa
ja kävimme porukalla nauttimasssa hyvästä ruuasta.
Vatsalihakset ovat ihan kipeinä nauramisesta ja oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa
ja vaihtaa kuulumisia.
Siis todella ihana piristysruiske ankeaan viikkoon!


Leppoisaa sunnuntaita<3



Kommentit

  1. Ymmärrän täysin ihastuksesi tuohon kallaan, hieno väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin upean värinen, täydellinen violetin sävy;)

      Poista
  2. Ihana tuo ruukkukalla! <3
    Kaunis on kukan väri!
    Jännä juttu, mutta minäkin olen nyt jotenkin lämmennyt tuolle sävylle,
    vaikka lila ei ole koskaan ollut minun juttu!
    Ihana on varmaan ollut tavata vanhoja työkavereita. Kiva vaihtaa kuulumisia.
    Mukavaa sunnuntaita ja lokakuun aloitusta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jotenkin tuollainen tumma violetti viehättää tällä hetkellä. Ehkä se on tämä syksy, joka teettää kaikenlaista.
      Liian harvoin tulee tavattua vanhoja työkavereita, mutta jospa nyt tulisi treffattua useammin, koska meillä oli todella hauska ilta.
      Ihanaa lokakuuta sinulle♡

      Poista
  3. Upeita kuvia♥ ja aivan ihana tuo Kalla! Kivoja tuollaiset ystävä tapaamiset..nauru pidentää ikää:) Mukavaa alkanutta lokakuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meille tuli varmasti monta vuotta lisää ikää, kun niin paljon naurettiin:D
      Mukavaa lokakuuta♡

      Poista
  4. Ihanat tunnelmakuvat jälleen!<3 Ihan Perjantaimyyssiaineista.;D
    Mukavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina<3
      Saa nähdä, lentääkö yhtään mielikuvitus Perjantaimyysseissä...
      Kivaa viikkoa!

      Poista
  5. Onpa ihania kuvia ja niin kaunis tuo kukka.
    Ystävien kanssa nauraminen on niin parasta. Ihanaa uutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva oli todeta, että vaikka emme olekaan kovin usein nähneet työkavereiden kanssa vuosien varrella, niin juttu silti luistaa ja juttujen taso oli välillä sama kuin entisessä työpaikassa :D Eli vaikka olemme vanhentuneet, niin emme ilmeiseti ole viisastuneet, ehkäpä on juuri käynyt päivastoin ;)
      Ihanaa viikkoa sinulle Nanni<3

      Poista
  6. Upea väri tuossa kallassa! Tykkään minäkin. Kauniita kuvia. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kauniin tunnelmallisia kuvia ja tuo uusi Muumimuki on niin ihana <3 Mukavaa lokakuun alkua Milli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Tuo muki on kyllä aivan ihana. Ja taas taisi tulla uusi muki, joka näyttää kivalle ;)
      Mukavaa lokakuuta<3

      Poista
  8. Ihan mielettömän kauniit kuvat ja mitkä sävyt! Tykkään :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis ruukkukalla!
    Ja ihanat kuvat!
    Minullakin on tuo uusi muumimuki.
    Mukavaa lokakuuta!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minun lempparimuumimukeja on juurikin nuo harmaasävyiset.
      Mukavaa lokakuuta<3

      Poista
  10. Upean värinen kukka! Värit piristää syksyä! Ihanaa lokakuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jotenkin tähän ankeuteen kaipaa värejä.
      Ihanaa lokakuuta sinullekin♡

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.