lauantai 11. marraskuuta 2017

Glögikausi avattu


Glögikausi on nyt virallisesti avattu.
Olen aina tykännyt Valion vaaleasta glögistä, 
mutta viime vuonna siihen tuli kyllästyminen ja nyt onkin glögitelty tuolla tummalla.

Glögikausi alkaa meillä marraskuussa ja joulun jälkeen glögi-innostus alkaa hiipua.
Ehkä vielä uuden vuoden aikaan juodaan parit mukilliset.


Blossaa en tänä vuonna aio ostaa, sillä se pullo on liian retro meille.
Eikä keltainen kuulu lempiväreihini.
Kyllä, olen ostanut Blossaa pullon takia, en niinkään sisällön.
Toki hyvä sisältö on aina plussaa ;)

Kuulisin mieluusti, mikä on teidän suosikkiglöginne.
Voisin nimittäin kokeilla jotain uutta glögiä, ennenkuin kyllästyn tummaan versioon.



Glögin kanssa nautiskelen mieluummin suolaista kuin makeaa.
Tähän hätään en jaksanut leipoa, mutta lähikaupasta löytyi tuollaisia "juustotikkuja".
Hyvin sopivat yhteen glögin kanssa.





Tänä viikonloppuna saakin glögitellä ihan urakalla,
sillä olen onnistunut saamaan tämän syksyn ensimmäisen flunssan.
Toivotaan, että flunssa taltutetaan glögin voimalla,
Blossa vaan taitaisi olla järeämpää evästä flunssan karkoitukseen...

Tälläinen oli tämän viikon Perjantaimyyssit.

Tunnelmallisia glögihetkiä<3


36 kommenttia:

  1. Onpa sinulla siellä kauniin jouluista tunnelmaa jo.Blossaa olen joskus maistanut ja itsekin on tullut tehtyä glögiä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tosiaan, voishan sitä itsekin tehdä glögiä.

      Poista
  2. Mä olen kans tällä viikolla juonut glögiä usemapana iltana, lasillinen kerrallaan riittää. Blossa jää muulakin väliin, sillä pullo oli mun mielestä ruma (oikeasti) ja mausteet juomassa omituisia, joten...Mietin jo, että veisinkö osan Blossa-pulloustani kirppikselle. Saas nähdä!;)

    Mä olen kyllä tykännyt ihan Marlin ja Kaskein marjan tummasta glögistä. Tänään käytiin miehen kanssa Lahdessa Sokoksen Alkossa, joka on ihan huikean hieno. Ainoa laatuaan Suomessa toistaiseksi, päädyin ostamaan Loimu 2017 valkoviiniglögiä. Ehkä maistamme sitä huomenna tai ensi viikolla. Toivottavasti se on hyvää!:)

    Ihanaa viikonloppua!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Minullakin onkin vaan kaksi Blossa-pulloa. Ja tänä vuonna tuo kokoelma ei kasva. Minäkään en tykkää tämän vuoden Blossa-pullosta.

      Voisi käydäkin hakemassa Alkosta tuota valkoviiniglögiä. Kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta.

      Ihanaa viikonloppua Taina♡

      Poista
  3. Oi kuin tunnelmallista sinulla siellä on. Hyvää viikonloppua ja Isänpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Hyvää viikonloppua ja Isänpäivää♡

      Poista
  4. Ihania, tunnelmallisia kuvia. En tainnut juoda viime jouluna glögiä kertaakaan. En oikein perusta glögistä. En tiedä, miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin olin reilusti aikuinen ennenkuin aloin tykkäämään glögistä. Nuorena se ei kuulunut suosikkijuomiin.

      Poista
  5. Juuri mies lämmitti aiemin avatun (ja postatun) Blossan loput ja kaatoi mukiini. Muuten mennään holittomilla ja viime vuonna olin koukussa Hans Välimäen glögiin. Nyt odottaa kaksi hänen tämän vuotista glögiään aukaisua; vaalea ja tumma.
    Mukavaa viikonlopun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita glögejä taitaa olla niin paljon, että tulee runsauden pula. Tykkään enemmän alkoholittomista, mutta pitää se yksi glögipullo käydä hakemassa Alkosta.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa♡

      Poista
  6. Mä en ole vielä glögitellyt, kun olen vähän tarkoituksella siirtänyt sen aloittaamista. Monena vuonna on nimittäin tullut juotua ennen joulua niin paljon glögiä, ettei se ole sitten enää jouluna maistunut. Pikaista paranemista Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Minulle on käynyt samoin, että jouluna ei glögi enää maistu. Pitää nyt yrittää juoda sitä maltilla.
      Kivaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  7. Onpa ihana kattaus <3
    En muista kenen valmistama glögi se on jota ruukaan ostaa mutta ihan perus marketti glögiä kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Marketeissa on kyllä hyvät valikoimat glögiä, kun tietäisi vaan, mitä ottaa;)

      Poista
  8. Oi miten ihania kuvia, niin kauniita ja tunnelmallisia♥ Tuo glögi on niin hyvää, kivoja glögihetkiä teille! Toivotaan että flunssa helpottaa pian♥

    VastaaPoista
  9. Kerran on tullut jo glögiä juotua, mutta liian makeaa oli minun makuuni. Täytyy ehkä kokeilla eri merkkejä, jos joku niistä olisi vähemmän makeaa. Mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Onneksi glögimakuja löytyy paljon, niin ehkä niistä löytyy oma suosikki.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne!

      Poista
  10. Täällä tykätään sokerittomasta, punaisesta glögistä, jota tavallisesta kaupasta saa.
    Jos hieman tuhdimpaa tekee mieli, niin alkon mustikkaglögi on hyvää.

    Kauniita kuvia, ihanaa iltaa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Tuota mustikkaglögiä voisi maistella;)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa♡♡♡

      Poista
  11. Tunnelmallisesta kattauksesta kauniit kuvat <3

    VastaaPoista
  12. Onpa kauniin tullelmalliset kuvat! Tykkään glögeistä, useimmiten enemmän punaisista. Viime jouluna ihastuin kuitenkin Vinfabrikenin vaaleaan omenaglögiin. Siinä todella maistuu omena! Alkoholitonta omenaglögiä löytyy ihan ruokakaupan hyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Omenaglögi kuulostaa hyvältä. Pitääkin pitää silmät auki ruokakaupassa;)

      Poista
  13. Kauniit kuvat!
    Tämän vuoden Hans Välimäen vaalea glögi oli tosi hyvää.
    Tykkään kyllä monesta eri glögistä. Alkon glögejä ei tule juotua.
    Hyvää alkanutta viikkoa!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Yleensä haen Alkosta vain yhden glögipullon ja enemmän juon alkoholittomia glögejä.
      Kivaa uutta viikkoa♡

      Poista
  14. Kaunis tunnelmallinen kattaus. Kauniit kuvay. Glögi on parasta syksyn juomaa, tykkään vaaleasta ja sekä tummasta. Paranemisia sinulle, toivottavasti flunssa hellittää. <3 Ota rauhallisesti ja lepäile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♡
      Flunssaa täällä podetaan edelleen, mutta jospa se kohta alkaa helpottamaan.
      Ihanaa tiistai-iltaa♡♡♡

      Poista
  15. Mulla onkin glögikausi vielä avaamatta, pitääkin tutustua mitä kaikkia uutuuksia tänävuonna on tullut!

    Tykkään yleensä vähä vähemmän makeista glögeistä, nuo kaupan perusglögit kun usein tuppaa olemaan tosi makeita, sellainen pieni happamuus on mukava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen noissa glögeissä jumittunut vain pariin erilaiseen. Seuraavan kerran kaupassa aion katsella uusin silmin glögejä ja ottaa jotain uutta ja erlaista;)

      Poista
  16. Ihania kuvia ! Minäkin kammoksun uutta Blossan glögipulloa...Ihanaa talvista päivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo tämän vuoden Blossa on ihan liian retro.
      Kivaa loppuviikkoa♡

      Poista
  17. Meillä ei ole vielä avattu glögikautta, mutta aiomme avata sen pian ja teemme sen Blossan alkoholittomalla glögillä. Se ei ole niin ylimakeaa kuin moni muu glögi ja on siksi mieleinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo toinen Blossa voisi ollakin maistamisen arvoinen;)

      Poista
  18. Ihanan tunnelmalliset kuvat <3 Ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💗
      Reilu viikko tätä flunssaa on podettu, jospa tämä kohta alkaisi olla ohi.

      Poista

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)