Siirry pääsisältöön

Kesäinen kukkakimppu

Muutama viikko takaperin sain päähänpinttymän vihreä-valkoisesta kukkakimpusta.
Mars kukkakauppaan ja sieltä lähdin onnellisena kotiin kimppu kainalossa.

Aurinkokin alkoi paistaa sopivasti ja tuosta kimpusta tulikin mieleen kesäiset ojanpientareet.
Laitoin vielä tuulen katkomia koivunoksia kimpun sekaan.



Facebookissa törmäsin muuten tälläiseen mielenkiintoiseen juttuun: 
Itse asiakkaana ei tule mietittyä tälläisiä juttuja, mutta jotka yrittäjälle ovat todella tärkeitä yrittämisen kannalta. 

Itsekin voisin käydä useammin oikeassa kukkakaupassa ja tukea paikallista kukkakauppa-yrittäjää kuin ostaa kukat marketista. Jos ei nyt ihan joka viikko, niin kerran pari kuukaudessa voisi hakea viikonloppukukat pienestä kukkakaupasta.





Tälläinen on tämän viikon Kukkailottelu.

Viime viikolla oli haipakkaa joka suuntaan: meillä alkoi putkiremppa, viikonloppuna lähdettiin Helsinkiin, sitten takaisin putkirempan keskelle ja sain ilokseni vielä karmean flunssan. Onneksi tuo remppa on nyt ohi ja suuremmilta yllätyksiltä vältyttiin. Vielä kun saisi tämän flunssan häädettyä, sillä olo on todella väsynyt ja aikaansaamaton. Pikkuhiljaa olen saanut siivottua ja järjesteltyä paikkoja putkirempan jäljiltä.

Mutta nyt puuron keittoon, sillä kohta kuulemma alkaa naisten viesti ja silloin on oltava silmät tarkkana tv:n ääressä.


Kivaa viikonloppua<3


Kommentit

  1. Kaunis kimppu!
    Hyvää viikonloppua!💕

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihana kimppu! Kukkakaupassa on kiva käydä. Valikoima on kivempi kuin marketissa ja saa valita kimppuunsa juuri niitä omia lempparikukkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minulle käy aina kukkakaupassa niin, että on vaikea valita kukkia, kun on ihan liikaa valikoimaa. Mutta se on vain positiivinen ongelma;)
      Kivaa viikonloppua♡

      Poista
  3. Ihana kimppu, mukavaa lauantai iltaa ja viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. Todella ihastuttava, herkkä kimppu. Mutta tuo maljakko <3 härre gyyd miten upea. Heti tuli sellainen "pakko saada toi" fiilis kun sen huomasin. Kuuluuks toi nahkasomiste siihen vai oletko itse sen tuunannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni!
      Maljakko on Annon mallistoa ja ostin sen Anttilan loppuunmyynnistä. Nahkasomiste kuuluu siihen, tällä kertaa en ole tuunaillu;) Olen kyllä tykännyt tosi paljon tuosta maljakosta.

      Poista
  5. Todella kauniit kuvat ihanasta kimpusta - sinulla onkin ihana blogi <3

    Ronja

    VastaaPoista
  6. Ihana kimppu! Mä luin myös saman jutun facebookista..yritän silloin tällöin käydä pienissä kukkakaupoissa mutta hyvin usein Lidl tarttuu kukkakimppu mukaan..hinta niin edullinen! ja kukat hyviä. Mukavaa alkavaa viikkoa☀️💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!
      Paljon helpompi se on ostaa kukkia marketeista samalla kun käy ruokaostoksilla.
      Mukavaa viikkoa sinullekin♡

      Poista
  7. Tosi kaunis kimppu ja ihana myös tuo maljakko! Toivottavasti sun tauti helpottaa, mullakin vielä viikon takaisen flunssan rippeitä. Voimia uuteen työviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!
      Minulla on tämä tauti kestänyt melkein kaksi viikkoa. Toivotaan, että alkaisi olemaan loppusuoralla:)

      Poista
  8. Ihanat kukat. Paranemista sinulle. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Satu♡
    Tuo postaus sai kyllä ajattelemaan asiaa yrittäjän kannalta. Minulla ei ole tullut ajateltua että miksi ne kukat maksaa enemmän, mutta tässä jutussa oli hyvin selitetty perusteita kukkien hinnoille. Tämä postaus avasi minunkin silmät ja aion jatkossa käydä useammin oikeassa kukkakaupassa.
    Mukavaa viikkoa sinulle ja tsemppiä opiskeluihin♡♡♡

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana kimppu!<3 Valko-vihreä ei petä koskaan!:)
    Mistä tulikin mieleen, että valkoisen helmihyasintit ois aika jees...Kohtahan sitä voi ryhtyä pääsiäisen odotteluun ja kaikkiin sen kukkiin.;D
    Loistoviikkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡
      Minäkin odotan valkoisia helmihyasintteja;) Vielä ei ole näkynyt kaupoissa...
      Kivaa loppuviikkoa♡♡♡

      Poista
  11. Nätti kimppu! Meillä on samanlainen kirstupöytä! :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis on kimppusi - herkkä ja ihana kuin kesä.

    VastaaPoista
  13. Kivan näköinen kesäinen kimppu! Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  14. Voi itku tuota flunssaa ja toivottavasti sait viime yönä nukuttua ja voihan vielä päälle putkiremppa! Mutta kimppu on mitä kaunein ja herkin. Ihanaa viikonloppua ja parane pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3
      Poskiontelotulehduskin iski päälle. Onneksi sain siihen lääkekuurin, josko nyt alkaisi helpottamaan....
      Viime yönä muuten sain nukuttua hyvin ;)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanan tuikitavallinen viikonloppu

Jostakusta viikonloppuni voi kuulostaa todella tylsältä. Nykyään kuitenkin nautin kaikista eniten näistä tavallisista ja ehkäpä jopa tylsistäkin viikonlopuista. Tiedossa vain peruskotihommia: pyykkäystä, imurointia sekä paikkojen järjestelyä. Välillä blogien lukemista ja kameraan tarttumista. Kohokohtana viikonlopussa voi olla pitkä kävelylenkki ystävän kanssa, hyvä ruoka tai se, kun saunan jälkeen pääsee nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Todella arkisia asioita, mutta silti niin luksusta, omalla tavallaan. Harmi, että ilma on niin kylmä, ettei pääse hiihtämään. Juu-u, kuulitte ihan oikein että minua harmittaa...Ihmistä, joka on suorastaan inhonnut hiihtämistä. Viime sunnuntaina kävin testaamassa ostamiani suksia ja todellakin tykästyin tuohon lajiin. Alkuviikosta löytyi sitten sellaisia lihaksia, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan.... Aurinkokin näyttäytyi hivenen ja olihan se ihana näky pitkästä aikaa. Muutenkin päivät ovat tuntuneet paljon valoisimmilta ...

Kolme silmäterää

Tänä talvena olen tehnyt ennätyksen viherkasvien tappajana. Vain kolme kasvia on voimissaan sekä pari yksilöä elämän ja kuoleman rajamailla. Jotenkin olen onnistunut tappamaan nekin easy care-kasvit, vaikka niidenhän piti olla todella helppohoitoisia. Silmäteräni nro 1. anopinkieli Se onkin kasvanut kohisten ja toivotaan, että lisääntyvä valo pitää sen hengissä. Silmäteräni nro 2. korallikaktus. Tämäkin kasvoi todella paljon  kesäisellä terassilla.   Silmäteräni nro 3. anopinhammas. Se suurempi versio tästä alkoi kellastumaan ja tiputtamaan lehtiä. Se oli niin surkean näköinen, ettei siinä ollut edes mitään pelastettavaa. Tämän vuoden ekat tulppaanitkin on ostettu. Ja värihän on tuttu ja turvallinen ;) Pitkästä aikaa kolmen päivän vapaa. Tarkoitus oli käydä tänään hiihtämässä, mutta pakkasta on ollut parikymmentä astetta, joten  olen käynyt kävelylenkillä assarin kanssa ja sukset saavat odottaa parempia hiihtokelejä. Toisaalta pikkusiivoil...

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä pari...