Siirry pääsisältöön

Ystävänpäivänä

Ystäviä ei ole koskaan liikaa, olen sitä mieltä. Mutta väkipakolla ystäviä ei tarvitse hankkia. Ystävä tulee eteen silloin kuin on tullakseen. Aika monesti jo ensitapaamisella tietää, että onko tässä uusi ystävä.

On olemassa monenlaista ystävyyttä.
Voiko somesta saada ystäviä? Olen sitä mieltä että voi. Toki kaikkien kanssa ei tule läheisiksi eikä tarvitsekaan tulla mutta  joidenkin kanssa se vaan klikkaa paremmin ja juttu luistaa vaikkei koskaan aikaisemmin olisi tavattu. Somessa on toisaalta hankalampi tutustua, sillä ihmistä ei näe silmästä silmään. Mutta kuitenkin toisesta saa jonkunlaisen kuvan, ja silloin tietää että onko meistä ystäviksi.

Kun aloitin tämän bloggaamisen, niin enpä tiennytkään kuinka paljon tämä harrastus voi antaa. Myös tuolta Instagrammin puolelta on löytynyt upeita tyyppejä.
Olen siis saanut some-ystäviä. Muutaman olen tavannutkin ihan livenä, toisista on tullut läheisempiä ja voisin tavata heitäkin myös oikeassa elämässä. Tapaamisia rajoittaa enemmänkin välimatka kuin halu tutustua paremmin. Luonteeltani olen sosiaalinen ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin.


Blogisisarilla oli ystävänpäivä ketju, jossa lähetettin toiselle blogisisarelle ystävänpäiväkortti. Minusta tämä tuntui niin ihanalta idealta, että tähän oli suorastaan pakko osallistua.
Itse lähetin kortin Saippuakuplia olohuoneeessa- blogiin.

Tämän persoonallisen kortin minä sain Kiljusten blogista.  Itsetehty kortti lämmittää sydäntä ja aina siinä on sitä jotakin! Kiitos Minna<3



Kortin mukana oli myös kivoja tarroja :)


Viime vuosina olen tutustunut paljon uusiin ihmisiin opiskelujen ja töitten kautta. Näistä ihmisistä olen löytänyt muutaman ihanan ystävän. On upea huomata, että ystäviä voi saada koko elämän ajan.


Ihanaa Ystävänpäivää<3


Kommentit

  1. Ihana runo tuossa Minnan tekemässä kortissa! Tuo on muuten aivan totta, että ystävät tulevat eteen sitten kun tulevat, ei niitä tekemällä tehdä. Hyviä ajatuksia sinulla aiheesta. Ihanaa ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ystävänpäivää!❤️😘

    VastaaPoista
  3. Hyvää ystävänpäivää Ellen <3 <3

    VastaaPoista
  4. Myöhäiset ystävänpäivätoivotukset!<3 On ollut hienoa tutustua ensin blogin välityksellä ja sitten ihan livenä.:) Jaamme yhteisen rakkauden...kukkiin.;D Mukavaa laskettelua kohti viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina💕
      Ihana on ollut tutustua myös sinuun💗
      Kukkahulluja taidetaan olla kumpikin;)
      Kukkaisaa loppuviikkoa🌹

      Poista
  5. Ihanaa ystävänpäivää ❤️ tuo on totta. Ystävyyttä ei voi pakottaa. Se voi vaan tulla. Äkkiä huomaat että sulla on vierelläsi ihminen joka on vaan just samalla aaltopituudella sun kans vaikka ootte vasta vähän aikaa tuntenut. Nyt tämä nainen on yksi mun parhaista kavereista, ollut jo yli vuoden 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kumma miten ystävien kanssa synkkaa heti ja toisten kanssa ei sitten mitenkään.
      Ihanaa loppuviikkoa💕

      Poista
  6. IHanaa (vaikkakin hieman myöhäistä) ystävänpäivää.
    Itse olen ollut onnellinen ja saanut myös täältä somesta ihania ystäviä, joista yhtä pääsen viikon päästä jälleen tapaamaan kun hän matkustaa meille useammaksi päiväksi kylään. Super ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Someystäviä on kiva tavata livenä, sillä näistä hetkistä ihania muistoja, joita sitten voi muistella yhdessä;)
      Ihanaa loppuviikkoa♡

      Poista
  7. Kivasti kirjoitettu <3. Ja olen ihan samaa mieltä siinä, että somestakin voi saada ihan oikeita ystäviä. Ja ainakin mulle on käynyt niin, että kaikki ne (muutamat) blogin kautta tutuiksi tulleet ihmiset, jotka olen myöhemmin saanut tavata myös oikeassa elämässä, on olleet ihan juuri sellaisia kuin olen kuvitellutkin heidän blogiensa perusteella olevan. Ei ole tarvinnut pettyä tai yllättyä (negatiivisesti) kertaakaan. Ehkä ikäkysymyskin, kun voidaan olla, mitä ollaan, eikä tarvi muuta esittää niinkuin ehkä nuorempien. Vaikka siis vanhahan en suinkaan ole, mutta kumminkin ;)

    Mukavaa viikonloppua ja myöhästyneet Ystävänpäivätoivotukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka♡
      Tuo on totta, että tässä iässä ei tarvitse esittää mitään, vaan voi olla reilusti oma itsensä. Jos toinen ei tykkää minusta tälläisena kuin olen, niin sitten meitä ei ole tarkoitettu ystäviksi.
      Ehkäpä tälläiset " iäkkäämmät" bloggaajat ei muutenkaan jaksa esittää mitään tai minä en ainakaan jaksa. Joo, vanhoja ei todellakaan olla, sattuu vaan olemaan enemmän elämänkokemusta;)
      Ihanaa loppuviikkoa♡♡♡

      Poista
  8. Ihana postaus ja niin totta❤ Koskaan ei voi tietää mistä niitä uusia ystäviä putkahtaa:) Aivan ihana kortti, kivaa postia! Mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin, ystäviä voi löytyä yllättävistä paikoista:)
      Kivaa loppuviikkoa💗

      Poista
  9. Onpa kaunis kortti ja runo. <3 Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.