Siirry pääsisältöön

Kaaosta ja väriä

Sitä löytyy laukustani.
Bongasin tämän hauskan blogihaasteen "Mitä on käsilaukussani"  Maritan Villejä lupiineja-blogista.
Joten kippasin työlaukkuni sisällön olohuoneen rahille ja sieltähän  löytyi vaikka mitä tarpeellista mutta myös älyttömästi kaikkea tarpeetonta.

Laukku on kirppislöytö ja olisikohan ollut vajaan kymmenen euroa. Ei paha hinta melkein uudesta Espritin laukusta.



Mitä sitten laukustani löytyi...
Nenäliinoja, teippiharja, silmälasien puhdistusliina, työavaimet, kurkkupastilleja, muistikirja, terveyssiteitä...


Tämä Marimekon pussukka on lääkekaappini, josta aina pitää löytyä ainakin buranaa. Sieltä löytyi vielä lisää terveyssiteitä, kaiken varalta. Pussukasta löytyi myös kadonnut huulirasvani. Ja kaikki huulipunat ovat taas mystisesti kadonneet...


Proteiinipatukka, jossa parasta ennen päiväys oli mennyt aikaa sitten.


Jos meiltä tai minun vaatetuksesta ei löydy värejä, niin käsilaukun sisältä niitä löytyy.
Pinkkiä, punaista, oranssia, sinistä. Joten ei tämä meikäläisen elo ihan väritöntä ole ;)


Laukusta löytyi myös lukematon määrä kuitteja, mutta ne heitin heti alkuunsa roskiin.
Tietysti laukussa on aina lompakko, puhelin ja kotiavaimet. Kesäisin sieltä löytyy myös aurinkolasit ja joskus jopa sukat.

Tämän päivän tehtäväksi mies antoi minulle auton lämmityksen. Nimittäin eilen aamuna täällä tehtiin tämän talven pakkasennätys, -28. Ja minun kauppakassi ei inahtanutkaan. Onneksi oli vielä miehen auton käytettävissä, niin pääsin töihin vähän viiveellä. Joten tänään pitäisi lämmittää autoa ja jos se suostuu käynnistymään, niin kuulemma pitäisi ajellakin sillä.
Sitähän voisi sitten käydä kirppiksellä ja poiketa kukkakauppaan.
Eihän sitä nyt ihan turhaan kuitenkaan ajella ;)

Mukavaa torstaita<3


Kommentit

  1. Sullahan on kiva laukku!<3 Ei tuo sisältö nyt niin kaoottiselta näytä, vaikkapa omaan työlaukkuuni verrattuna.;D Eikä siitä edes ole kauan, kun siivosin sen...:/ Muuten käytän laukkuja harkiten, olen outo nainen.:P Jo monta vuotta matkassa on usein vain Marimekon pussukka, jonne mahtuu kukkaro ja silmälasit. Kun nuo lukulasit pitää nykyään olla aina mukana, on kännykkä siirtynyt pussukasta taskuun, ennen pussukassa kulki kaikki tarpeellinen.:)

    Toivotaan, että auto käynnistyy! Iloa maaliskuuhun!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!

      Poistin järkyn määrän kuitteja ja kaikenmaailman lippulappuja laukusta, ennenkuin kun rupesin kuvaamaan. Niistä en pystynyt laittamaan kuvia tänne blogiin, vellihousu....
      Mutta nyt on sitten laukku siivottu ;)

      Auto ei vielä suostunut käynnistymään, mutta jospa se leppyy kun ilmat alkaa lämmetä :D

      Kivaa maaliskuuta sinulle<3

      Poista
  2. Mikä onkaan mielenkiintoisempaa kuin kurkata toisen laukkuun :D Ihan oikeasti, tämä on hauskaa! Pitäisköhän itsekin tehdä sama homma! Naisen käsilaukku on arvaamaton kultakaivos :) Mun huulipunat hukkuu kansa aina jonnekin... Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ei todellakaan voi koskaan tietää mitä naisen käsilaukusta löytyy, siellä sieltä voi löytyä ihan mitä vaan. Ja jos on iso veska, niin sehän todellinen aarreaitta ;)

      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin<3

      Poista
  3. Yllättävän paljon kaikenlaista mahtuu käsilaukkuun :) Nuo kuitit tuppaavat aina jäämään pyörimään. Itselläni laukun virkaat toimittaa taskut ja ne ovatkin aina täynnä kuitteja :D Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minulla myös lompakko on kuittien kerääjä. Mutta se tulee useammin tyhjennettyä, kun sinne ei meinaa mahtua mitään, jos on liian täynnä kuitteja.

      Mukavaa maaliskuuta sinnekin<3

      Poista
  4. Kiva postaus!
    Olen näitä muutamissa blogeissa nähnytkin.
    Ja kaunis tuo sinun käsilaukku!
    Edukas löytö!

    Hui miten kova pakkanen siellä on.
    Täällä oli -22 astetta parhaimmillaan.
    En tykkää yhtään näin kovista pakkasista.

    Hyvää viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Olen tykännyt tuosta laukusta todella paljon ja todellakin edukas löytö.

      Minullekin riittäisi parikymmentä astetta pakkasta. Mutta jospa kesä olisi nyt sitten lämmin, kun oli näitä paukkupakkasia talvella.

      Kivaa loppuviikkoa<3

      Poista
  5. Ihana laukku, miten sitä tuliskaan toimeen ilman laukkua ja sen kaikkia tarpeellisuuksia :)
    Hauska postaus idea, täytynee tehdä tämä joskus.

    Mukavia loppuviikon päiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!

      Tämä postaus oli hauska tehdä ja tulipahan samalla myös laukku siivottua. Mielenkiinnolla odotan postaustasi laukustasi;)

      Kivaa loppuviikkoa♡

      Poista
  6. Kiva laukku. Kirpparilta tekee toisinaan hyviä löytöjä.
    Noita kaupan kuitteja löytyy minultakin. Niitä sitten aina keräilen roskiin ison kasan. Miksiköhän niitä pitääkin aina laukuun laittaa, kun en minä ainakaan niillä mitään tee. Nyt olen kulkenut paljon vaan ihan pienellä olkalaukulla, kun rahapussin virkaa on toimittanut kännykkä,mihin muutama kortti kätevästi sujahtaa suojakuoren korttikoloihin, mutta työlaukku se sisältää sitten kaikenmoista.
    Tarpeellisia tavaroita laukkusi sisältää. :)
    Mukavaa maaliskuun ensimmäistä päivää! Pakkaset saisivat jo hellittää, kun kevättä jo mennään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minulla on mukana vain puhelin ja kortit kun lähden ruokakauppaan. Sinne en osaa ottaa laukkua mukaan.

      Miten sitä tarvitseekin noin paljon kaikkea....olisi tosi orpo olo jos lähtisi töihin ilman laukkua ja varmasti rupeaisi särkemään päätä kun ei olisi mukana särkylääkettä....

      Mukavaa maaliskuuta♡

      Poista
  7. Ai hitsi miten ihana laukku! Hei ei kovin paljoa sälää, kaikki tarpeellista, eikä kuittimerta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Mitä laukusta ei löydy, sitä ei tarvita;)
      Kivaa perjantaita♡

      Poista
  8. Mun laukku ei kestäisi päivänvaloa :).

    Sisältään on löytynyt mm. niinkin naisellinen esine kuin viemärinkansi :D. Ja justiin tässä taannoin irroittelin pohjasta sinne tarttuneet tahmaiset salmiakit, mutta vähän jäi vielä sellanen tarttuva pinta, joten laitoin pohjalle muovikassin vähän niinkuin sellaista välipohjan virkaa toimittamaan...

    Meillä vähän lomallelähtö takkuaa täällä. Huomenna oli tarkoitus startata, mutta autosta päätti pamahtaa laakeri, joten nyt sitten pähkäillään, mistä saadaan auto tilalle (650 euron vuokralla saisi....) ja jos ei saada mistään, niin mitä sitten. Huoh. Eilinen meni jäätyneitä suihkun putkia sulatellessa, mutta en ole menettänyt toivoa, vaikka ihan selvästi nyt joku koittaa antaa merkkejä, että ei oltais tätä vähäistäkään lomaamme ansaittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun laukku oli ihmeen siisti, vaikka olen tosi laiska sitä siivoamaan.

      Se on kumma juttu, että kun jokin alkaa mennä pieleen, niin joka asiassa tulee vastoinkäymisiä. Silloin kyllä tuntuu, että mitä sitä on tehnyt ansaitakseen kaiken p*skan.

      Toivottavasti teidän asiat jotenkin järjestyy ja pääsette lähtemään lomalle. Olisi niin ihana tavata sinut:)
      Tsemppiä♡♡♡

      Poista
  9. Minä en tätä voi tehdä, kun ei ole mitä kaataa laukusta. Vaihtelen laukkuja jatkuvasti ja ei siellä taida olla kuin lompakko jossa kännykkäkin kulkee ja huulirasva :) niin ja se kauppakassi varmuuden vuoksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen välillä miettinyt että pitäisi vaihdella noita laukkuja. Mutta olen ihan liian laiska tuohon hommaan;)
      Voisihan sitä edes kesäksi vaihtaa kesäisempää kassia....

      Poista
  10. Nämä on hauskoja postauksia ja kylläpä vaan kaikkea käsilaukkuun mahtuu:) Meillä joskus poika sanoi että jos ei äidin laukusta löydy niin sitä ei tarttee:)) Tuo laukku on kyllä kivannäköinen! Oikein ihanaa viikonloppua sinne ja alkanutta maaliskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo on kyllä totta, että se mitä laukusta ei löydy, niin sitä ei tarvitse;) Kummasti tuonne kertyy aina kaikkea....
      Ihanaa viikonloppua ja aurinkoisia maaliskuun päiviä sinulle♡

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.