Siirry pääsisältöön

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja.
Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua.


Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita.



Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää. 
Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee...
Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella.




Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini.
Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;)

Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla.


Tänään ajattelin viettää oikein leppoisan sunnuntain, lukea blogeja ja katsoa katsomosta Kenen kotona.
Oletteko muuten katsonut kyseistä ohjelmaa?

On todella vaikeaa arvuutella, kuka missäkin kodissa asuu. Ja vaikka kuinka yrittää seurata ihmisten käyttäytymistä, niin hyvin osaavat näytellä ;) Luulen, että minulla ei ainakaan pitäisi pokka, kun pitäisi esittää omassa kodissa etten asu täällä.
Se on kiva, että että ohjelmassa on niin erilaisia ja persoonallisia koteja. Olen yrittänyt bongata niistä ideoita myös omaan kotiini.


Leppoisaa sunnuntaita<3

PS. Kukkailottelua Mansikkatilanmailla-blogissa



Kommentit

  1. Kauniit tupasvillat.
    Minun lemppari ohjelmiin kuuluu tuo kenen kotona, ihania ja erilaisia koteja ja ei kyllä arvaa kelle kuuluu, joskus tietää, mutta harvoin. Täälläpäin on nyt hieman lämmennyt.
    Leppoisaa iltaa Ellen ja mukavaa piakkoin alkavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Tuo on siitä kiva ohjelma, että siinä on oikeita ihmisten koteja ja ne ovat niin erilaisia.
      Täälläkin on tänään mukavan lämmintä, tosin päivällä oli satanut kaatamalla vettä ja rakeita.
      Ihanaa viikkoa sinulle♡♡♡

      Poista
  2. Ihania nuo tupasvillat, pitänee itsekin lähteä etsimään.. Tuo Kenen kotona on suosikkiohjelmani, kodit ovat kivoja ja hauska on yrittää arvailla asukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nuo tupasvillat oli ihan lenkkipolun varrella, niin ei tarvinnut kovin syvälle suolle mennä;)

      Poista
  3. Kiitos ohjelmavinkistä. Ihania kuvia! Tänne Helsinkiin on jo lämpö palannut..sadetta tässä nyt hiukan tarvittaisiin..mieluusti yöllä! Mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
  4. Ihanat tupakset <3. Itse en oikein uskalla lähteä suolle (eikähän meillä täällä lähellä niitä olekaan). Pitäisi olla joku kokeneempi suonkävijä matkassa.

    Ja juu, olen katsonut ohjelmaa, ja vaikka kuinka olen joittenkin kotien kohdalla varma siitä, kenelle se kuuluu, niin yleensä pieleen menee. Ihan hitsin hyviä rooleja vetävät.

    Täällä lämpeni tänään, toivottavasti sielläkin. Huomenna onkin sitten luvassa mun kauhukeliä ukkosta, jota pelkään siitä hetkestä lähtien, kun sitä uutisissa luvataan.

    Terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka♡
      Nämä tupasvillat löytyi ihan lenkkipolun varrelta, k- marketin takaa, joten ei tarvinut polulta poiketa kuin askeleen verran;) Ei minuakaan suolle saa...

      Minä olenkin nyt yrittänyt keskittyä enemmän ihmisten käytökseen tuossa ohjelmassa, jos siitä saisi vaikka vinkkiä että kenen kotona ollaan. Ja pieleen menee silti:D

      Kun tulin töistä kotiin, niin täällä oli just ollut joku kamala sade- ja raekuuro. Kaupungissa ei ollut tietoakaan koko kuurosta.

      Ihanaa viikkoa sinulle♡♡♡

      Poista
  5. Tuoasvillat sopivat niin hyvin maljakkoon! Tuota ohjelmaa olen kattonut ja jonku kerran oikein arvannut mutta en silti aina... Minäkin inhoan ikkunan pesua, vaikka puhtaana niitä on kiva taas kattoa 😊 Ihanaa ja toivotaan lämmintä viikkoa sinne 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana!
      Voi kyllä huokaista helpotuksesta, kun sain edes noin monta ikkunaa pestyä ja yhden päivän aikaan. En kyllä tykkää ollenkaan tuosta hommasta, mutta puhtaita ikkunoita on mukavampi katsella;)
      Ihanaa viikkoa♡

      Poista
  6. Ihanat kuvat ❤ Nuo tupasvillat on niin suloisia:) Oli tosiaan käsittämättömän upea toukokuu🌞 ja kyllähän ne vähän viileämmät päivät heti kylmiltä tuntuu..parina päivänä olisi jo tehnyt mieli laittaa takkaan tulet:) Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kuumaa teetä on pitänyt juoda iltaisin ja villasukat etsiä jalkaan. Mutta nyt näyttäisi siltä, että villasukat voi heittää loppuviikosta kaapin perukoille;)
      Kivaa viikkoa sinulle♡

      Poista
  7. Kauniit kuvat ja kivannäköiset nuo tupasvillat!❤️
    Hyvää loppuviikkoa!💕😊☀️

    VastaaPoista
  8. Tupasvilat on kyllä kauniita!<3 Niissä on jotain sellaista aitoa yksinkertaisuutta, joka sopii suomalaiseen mielenlaatuun.<3 Koripinnan kanssa muodostavat omaan silmääni täydellisen yhdistelmän.:)
    Sorry, kommentoinnin hitaus!<3
    Tämän viikon Kukkailotteluun ehtii muuten vielä tänään osallistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡
      Kommentoinnin hitaus ei haittaa:) Itsellekin on iskenyt joku laiskuus kommentoinnissa näin kesällä. Monesti ajatttelen, että käyn blogissa myöhemmin uudestaan ja kirjoitan sitten kommentin, mutta monesti se unohtuu...
      Kukkailottelu taitaa nyt jäädä väliin, se laiskuus nimittäin;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.