Siirry pääsisältöön

Ihanaa vihreyttä talven keskelle

Jouluinen kukkakimppuni on ruvennut vihertämään ja siihen on ilmestynyt pienen pieniä lehtiä. Neilikat on jo heitetty siitä pois, mutta vihreät oksat jätin. Ja kappas vaan, huurretut oksat alkoivat kasvattamaan lehtiä.



Jotenkin nuo vaaleanvihreät pikkulehdet antoivat uskoa tulevaan: kyllä sitä kevättä ja aurinkoa on tulossa. Ei silti, kyllä minä talvesta ja lumesta tykkään ja aion vielä nauttia talvesta täysillä, mutta jotenkin vaan se kevät alkaa hiipiä mieleen. Kaipaan niin valoa ja aurinkoa!
Tänään vaikka olikin taas kerran lumimyräkkä, niin aurinko näyttäytyi hetken aikaa ja sekös sai mielen korkealle :)

Täällä muuten alkaa olla tuota lunta ihan haitaksi asti. Monet kotitaloudet ovat joutuneet olemaan ilman sähköä monta päivää. Saa olla kiitollinen, että omalle kohdalle sähkökatkoja ei ole sattunut.



Neilikoista sain vielä viimeiset ilonrippeet viemällä ne ulos ja ottamalla niistä kuvia. Eli kukkakimppua tuli taas kerran hyödynnettyä koko rahan edestä ;)



Kauppojen viherkasviosastot ovat saaneet taas pääni kääntymään. En tiedä onko mitään järkeä hankkia uusia viherkasveja entisten tilalle... Tuskin tässä parin kuukauden aikana olen muuttunut viherpeukaloksi, en ainakaan usko. Nythän meiltä löytyy enää muutama viherkasvi, sillä syksyn aikana olen onnistunut tappamaan useamman yksilön. Juu-u, jopa niitä "easy care"-kasveja :=
Eli tämä vaan todistaa, että minun pitäisi siirtyä kokonaan silkkikasveihin ja jättää elävät yksilöt kauppaan.

Mutta toisaalta tässäkin asiassa voi pärjätä suomalaisella sisulla. Jos siis ei ajattele menetettyjä euroja ja sitä sisua sattuu löytymään. Onneksi minulla taitaa olla sitä sisua ainakin parin uuden viherkasvin verran ;)

Leppoisaa sunnuntai-iltaa<3

PS. Tästä pääset Mansikkatilan mailla-blogin Perjantaimyysseihin





Kommentit

  1. Ihana!<3 Tässäpä hyvää mieltä ja toivoa tuova postaus!<3 Olen ehdottomasti sitä mieltä (ei liene yllätys), että mitkään kukkiin tai kasveihin käytetyt rahat eivät ole tuhlausta, vaan pikemminkin välttämättömyys noin kuin mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta! Pitäiskö meidän tehdä alote, että ne voisi vähentää verotuksessa juuri em. syistä.;)
    Vihertäviä päiviä sinne!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina♡
      Olen samaa mieltä, että rahat on menneet hyvään tarkoitukseen, oma hyvinvointihan tässä on kyseessä;)
      Tuo oli hyvä idea, ne voisi vähentää verotuksessa! Eikun aloitetta tulille;)
      Kukkaisia päiviä ensiviikkoon♡

      Poista
  2. Hyviä kuvia Ellen, ihanasti näyttävät kevättä nuo oksat :) Onneksi ollaan menossa kohti valoa, vaikka onhan talvessakin hyviä puolia :)

    Mukavaa iltaa sinne ja kaikkea hyvää tulevaan viikkoosi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Onneksi päivät alkaa pitenemään, ja loppujen lopuksi kevät tulee äkkiä.
      Ihanaa alkavaa viikkoa♡

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Varsinkin tuo viimeinen kuva on upea, ihan mun lemppari! :)

    VastaaPoista
  4. Täälläkin hyödynnetään kukat aina ihan viimeiseen asti. Nuo uudet lehdet ovat niin söpöisiä ja toivat kyllä toivoa valoisimmista ajoista. <3 Ihanaa uutta viikkoa Milli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia<3
      Pikkuiset lehdet toivat todellakin iloa ja toivoa tänne talven keskelle. Mutta onhan kiva, että pienet, yllättävät asiat piristävät!

      Ihanaa viikkoa sinullekin<3

      Poista
  5. Onpas ihanan näköinen tuo oksa huurteineen ja sitten siinä kasvaa pieniä söpöjä vihreitä lehtiä. Jotenkin suloinen yhdistelmä. Kevät keskellä talvea! :)

    Täälläkin on alkanut tuo kukka innostus näin auringon pilkahdusten myötä ja aivan oikein ei mene rahat hukkaan. Tuovat olemassa olollaan niin hyvää mieltä.

    Mukavia päiviä viikkoosi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari<3

      Todella suloinen yhdistelmä, vaikka itse sanonkin ;) Ja tietyllä tapaa yllättävä.

      Kyllä kukat piristävät. Ihanaa, kun alkaa tulppaaniaika ja niistä saa värienergiaa!

      Mukavaa viikkoa sinulle<3

      Poista
  6. Kyllä, kimput käytetään viimeiseen asti!!! Ja ihana yllätys noi koivinokset, täytyis siis hakea itsekin muutama maljakkoon, niin voisi hyödyntää kimpuissa...kiitos ideasta <3
    Voimia sinne lumen keskelle...itse muistan joskus kakarana siellä asuessa, ettei kadun puoleisista alakerran ikkunoista nähnyt muuta kuin korkeat hanget...
    Aurinkoa viikkoosi <3
    ps. noi kukkakuvat on ihan hyvät, usko nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu<3

      Joo, ei meidänkään olohuoneen ikkunasta muuta näekään kuin korkeat hanget. Sisustusassari-parka ei näe siis mitään :(

      Sitä on niin kriittinen omien kuvien suhteen ja kohta tuntuu ettei tänne blogiin voi laittaa mitään kuvia...Minun pitäisi varmaan alentaa tuota rimaa itselleni.

      Aurinkoisia päiviä sinne<3

      Poista
  7. Ihania kuvia ja voi miten suloinen yhdistelmä♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia taas!❤️
    Mukavaa alkanutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  9. Ihania oksia 💓 Mukavaa viikonloppua 😘

    VastaaPoista
  10. Oi että, hiirenkorvia! <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättineulepeitto

*Kaupallinen Blogiyhteistyö*
Olen ihastellut blogeissa noita jättineulepeittoja. Monihan on tehnyt itse peittonsa, niinkuin eimerkiksi Taina.  (Tainan peitto on upea, käykää katsomassa) Nostan kyllä hattua peiton tekijöille, nimittäin ei ole mikään helppo homma.
Minäkin mietin, josko yrittäisin itse tehdä jättineulepeiton. Mutta tulin siihen tulokseen, että hartiani, jotka on muutenkin niin jumissa, tykkäävät varmasti kyttyrää. Saati sitten tenniskyynärpää....

Facebookista bongasin sitten tämän Jättineulepeiton.
Merinofinlandin sivuilla kerrotaan näin:
"Nämä jättineulepeitot tehdään merinovillasta käsityönä Suomessa. Merinovillaa saadaan Euroopassa kasvatetuista merinolampaista. Villan kuidut ovat ohuempia ja pidempiä kuin tavallisen lampaan villassa, joten siksi merinovillasta tehdyt tuotteet ovat erityisen pehmeitä ja soveltuvat myös herkkäihoisille".












*Jättineulepeitosta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan*

Loppujen lopuksi jättineulepeitto päätyi makkariin sängyn päälle…

Mullat vaihdettu ja letterboardin lumoissa

Vihdoin sain vaihdettua mullat viherkasveihin. Tai pari jäi vielä odottamaan ruukkusoraa.  Mutta kuitenkin voin olla rinta rottingilla, sillä yleensä tuo kukkamultien vaihto venyy kesän alkuun.
Tosin eihän meillä kovin montaa kasvia ole hengissä talven jäljiltä, joten ei tämä mikään iso urakka ollut....Hankalampi homma oli etsiä ruukkuja varastosta joka täpösen täynnä kaikkea mahdollista. Ja minullahan on päällä edelleen se kukkaruukkujen ostokielto ;) Jollekin pitäisi myös laittaa polkupyörien ostokielto, tosin varastossa on enää vain yksi pyörä ja sehän on tietysti kukkaruukkujeni edessä...

Tässä myös pari uutta viherkasvia: korallikaktus ja glitterillä koristeltu mehitähti, jonka sain työkaverilta.



Tämä anopinhammas näytti jotenkin niin orvolta tuon pienen aluslautasen kanssa, että jotain oli keksittävä. 

Varastosta löytyi rustiikkinen lautanen ja aiemmin olin ostanut noita valkoisia koristekiviä. Siitäpä tulikin sitten loistava yhdistelmä.



Perjantaina vietettiin ystävän kanssa pi…

Hyggeilyn ytimessä

Kaikki varmaan tietävät tänä päivänä mitä tuo tanskalaisten keksimä hyggeily tarkoittaa.
Eli hyggeilyssä ollaan tietoisesti jouten ja tehdään vain niitä asioita, joista nautitaan,
yksin tai yhdessä ystävien kanssa.
Yleensä tuo hyggeily mielletään syksyyn ja pimeään,
mutta kyllä hyggeillä voi kesälläkin.

Täältä voit muuten käydä lukemassa miten päästä hyggeilyn alkuun.


Olen sitä mieltä
että suomalaiset ovat kyllä osanneet hyggeillä jo kauan sitten
ennen tanskalaisia ja internetin ihmeellistä maailmaa.
Ainahan sitä syksyisin on polteltu kynttilöitä ja hautauduttu kotinurkkiin.
Sitä vaan ei ole päivitetty naamakirjaan eikä instaan,
eikä muutenkaan ole tehty suurta numeroa.

Parasta hyggeily on kiireisen työpäivän jälkeen.  On ihanaa rauhoittua ja olla vaan, tekemättä sen suurempia. Toki yleensä ennen tuota hyggeilyä, olen imuroinut, siivonnut keittiön ja muutenkin järjestellyt kotia. Minulla hyggeily ei onnistu sekasotkun ja kaaoksen keskellä.
Ehkä jotkut pystyvät sulkemaan silmänsä kaike…