Siirry pääsisältöön

Inspiraatiota kerrakseen

Tänään minulla ei ollut hajuakaan, että mitä tulisin postamaan perjantaimyysseihin vai postaisinko mitään. Olin toki ostanut tulppaaneja, mutta täytyy sanoa että tällä kerralla jotenkin nuo tulppaanit ei saaneet kameraa räpsymään ja runosuonta sykkimään.

 Kunnes tulin töistä kotiin ja katsoin ympärille: Vau! Miten kauniit talviset maisemat ja ihan omassa pihassa! Melkein kuin jostain sadusta. Siinäpä siis oiva perjantaimyyssi-postaus. Joten juoksujalkaa kahvinjuontiin ja äkkiä kameran kanssa pihalle ennenkuin alkaisi hämärtää.







Myös assari oli mukana kuvaushommissa. Hänen energiansa ja aikansa meni kuitenkin tärkeämpään asiaan kuin valokuvaamiseen: kadonneen pallon etsintään. Täytyy myöntää, että olen syyllinen pallon katoamiseen. Assarilla nimittäin on ärsyttävä tapa pudottaa pallo lumikolaan ja silloinhan se on pakko heittää pois, että voit tehdä lumitöitä. Ja kun olet heittänyt pallon pois kolasta kymmenettä kertaa, niin silloin ei enää naurata, kun pitäisi saada ne lumityötkin tehtyä.
 Joten laitoin pallon parempaan talteen ;)


Viikolla postipoika toi minulle Mansikkatilan mailla-blogin
arvonnasta voittamani kosteusvoiteen.
Ja pakkohan se oli kuvata lumen keskellä ;)



Nämä kauniit talvipäivät ovat saaneet minut harkitsemaan jopa suksien ostoa, voitteko kuvitella. Nimim. aina viimeinen hiihtokilpailussa, hyvällä tuurilla toiseksi viimeinen :D Siis minä, joka yläasteella inhosi hiihtoa yli kaiken. Mikä onnenpäivä olikaan kun kolme hiihtokertaa tuli lukuvuoden aikana täyteen ja sai luistella.  

Niin ne ajat muuttuu ja itsekin sen mukana. Täytyy vaan miettiä, että onko tämä ohimenevää ja tulisiko minulla hiihdettyä. Ei näytä mitään halpoja nuo sukset yms. välineet olevan. Ja muutenkin näyttää olevan vaikka minkälaistä suksea, enää ei taideta hiihtää niillä peruspeltosilla niinkuin silloin 30 vuotta sitten. Melkoista välinenurheilua hiihto näyttää nykyään olevan ;)


Kauniita talvipäiviä viikonloppuunne<3





Kommentit

  1. Kaunista <3
    Ja tiedän niin tuon tunteen, kun yrität kolata ja joku kantaa kokoajan jotain heitettävää...ja lopulta vinttaat sen pallon/kepin/kanisterin niin kauas hankeen kuin jaksat jas itten kohta podet huonoa omaatuntoa kun toinen etsii ja etsii....lopulta olen itsekin siellä hangessa etsimässä apuna....ja lopputulos on, että toinen koira on jo vienyt lelun ihan muualle. Näin meillä tehdään lumitöitä...onneksi aika harvakseltaan, niin kuin yleensä ottaen.
    Hiihtäminen...HUI kauhistus...juu, en minä....
    Kaunista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu♡
      No ei ole helppoa teilläkään lumitöiden tekeminen;) Joo, kyllä huono omatunto on tälläkin kolaajalla kun toinen on niin innoissaan pihalla ja olisi niin kiva leikkiä. Mikä ilonpilaaja olenkaan!
      Tuossa hiihtämisessä arveluttaa sekin, kun täällähän ei ole mitenkään tasaista ja mäkiä löytyy joka mutkan takaa. Eikä varmasti tasapaino ole mitään huippuluokkaa....että olenko enemmän ladun vieressä kuin ladulla. Taitaisin olla hyvää viihdettä toisille hiihtäjille:D

      Ihanaa viikonloppua♡♡♡

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja tuo alimmainen on ihan paras! Niin kaunista!
    Assari siellä haluaa kovasti leikkiä! ❤️ Ihana!
    Tuo hiihto kyllä maistuisi noilla hangilla. Silleen hiljaa hissukseen! :)
    Mukavaa viikonloppua!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Assari kyllä jaksaisi leikkiä vaikka kuinka kauan, mutta leikkittäjä väsähtää enemmin;)
      Joo, hissukseen hiihtely keväthangilla kivaa. Tosin minun kunnolla sekin on melkoinen suoritus;)
      Kivaa viikonloppua♡

      Poista
  3. Ihanaa alkanutta vuotta sinulle ja rapsutuksia pitkänokalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme assarin kanssa♡
      Ihanaa Uutta Vuotta sinnekin♡♡♡

      Poista
  4. Oi mikä assari sinulla! Ihmekös että tuli noin ihania kuvia. Suksien ostoon vain...huh mä en tykkää hiihtää yhtään, samoin odotin koulussa aina luistelua❤Mukavaa viikonloppua💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina♡
      Mikähän siinä luistelussa oli kivempaa...Nyt en varmaan pysyisi edes luistimilla pystyssä:D
      Mukavaa viikonloppua♡

      Poista
  5. Ai, minkä Assarille teit! Minulla oli parin vuoden hiihtointo koululiikunnan traumoista toivuttuani. Nyt tuo on mennyt ohi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Onneksi assari ei ole pitkävihainen;)
      Sillä minäkin harkitsen suksien ostoa kun en tiedä kestääkö tämä innostus viikon vai useamman vuoden...
      Mukavaa viikonloppua sinulle ja Mikille♡

      Poista
  6. Ihania sinisiä hetkiä <3. Ja assari skarppina :).

    Täälläkin on muutamana päivänä ollut ihanan huurteiset maisemat, vaikka lunta ei ole nimeksikään. Justiin ukkelille sanoin, että päästäispä Kainuun hangille hiihtämään, kun täällä ei pysty. Talven ensimmäinen hiihtokerta vaan on aina kaukana siitä idyllistä, jota päässään maalailee. Ihan hirveää oikeesti :D. Mutta kun vauhtiin (tai no liikkeelle...) pääsee, niin on se vaan ihan hitsin kivaa, kun saa mennä ihan omaan tahtiinsa, eikä tosiaan verenmaku suussa niinkuin kansakoulussa aikoinaan.

    Mukavaa loppuviikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka♡

      Täällä on kyllä aina hiihtäjiä ladulla, olipa ilta tai aamu. Ettei ainakaan tarvisi yksin hiihdellä vaikka mieluummin hiihtelisin yksin omassa rauhassa. Sekin nostaa tuota rimaa hiihtämisessä, kun tuntuu että täällä kaikki vauvasta vaariin on hyviä hiihtäjiä. Että kehtaisinko mennä ladulle tukoksi...
      Kivaa viikonloppua♡

      Poista
  7. Kertakaikkisen upeat maisemat <3
    Meillä ei ole täällä lunta nimeksikään, sellainen pieni huurre asfaltin pinnassa..
    Mutta onneksi jäät ovat sääennusteen mukaan vahvistumassa ja saan vetää luistimet jalkaan ja pääsen pian järvelle <3
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täälläkään järvien jäät ei ole kovin kestäviä, vaikka muuten onkin niin talvista. Itse en ainakaan uskalla mennä jäälle.
      Leppoisaa sunnuntaita♡

      Poista
  8. Voi todella kuin talven ihmemaa..siellä on niin kaunista♥ Ihana kun on kunnolla lunta! Että tuo teidän assari on sitten suloinen:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Eihän se ole talvi eikä mikään jos ei ole lunta;)
      Mukavaa uutta viikkoa♡

      Poista
  9. Upeita kuvia ja ihana Ruu assari siellä <3
    Meillä tuuli tänään niin kovasti, että lumet lähtivät puista ja pensaista, onneksi ehdin eilen kuvailla niitä :)
    Hyviä unia Ellen ja kivaa uutta viikoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari♡
      Täälläkin tuuli tänään ja ei ole enää niin kauniit maisematkaan. Mutta huomiseksi on luvattu auringonpaistetta:)
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle♡♡♡

      Poista
  10. Voi me myös haaveillaan hiihdosta! Tarkoitus olisi laittaa kunnon mettäsukset. Meillä on vain pieni probleema täällä Taivassalon huudeilla... ei yhtään lunta :/
    Energistä uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Voisin ilomielin lähettää sinne teidän huudeille lunta, että pääsisitte hiihtämään;) Meillä on vähän niinkuin jo ylitarjontaa tuosta lumesta.
      Energistä viikkoa sinnekin♡

      Poista
  11. Oi että näyttää ihanalta! Kyllä meidän leveysasteilla lunta riittää! Meillä täällä Oulussa ihan sama homma. Ihanaa viikon alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin, ei ainakaan lumenpuute ole syynä, jos ei ei tule hiihdettyä tänä talvena;)
      Ihanaa uutta viikkoa♡

      Poista
  12. Aivan uskomattoman kaunista ja ihanan paljon lunta <3 Hih assari ilme on hyvä "pallo kateissa"

    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      No, jospa assarin pallo "löytyy " viimeistään keväällä ;)

      Kivaa viikkoa <3

      Poista
  13. Mitä! Luulin kommentoineeni, onneksi tuli tsekkaamaan!
    Upeat kuvat ja tunnelmat olet vanginnut.<3 Olispa vielä tuo kuura, ihmeen kauan kesti täällä, melkein viikon...enkä silti ennättänyt kunnolla kuvaamaan.;D
    Ihanaa, että rasva on mieluinen!<3

    Se on sitten huomenna taas perjantai! Viikot menee kyllä hirmuista vauhtia eteenpäin, mutta just nyt saakin mennä. Pysäytetään kellot sitten keväällä?<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meilläkin nuo kuuraiset maisemat meni ohi parissa päivässä. Onneksi oli vielä suhteellisen valoisaa töiden jälkeen, että sain kuvattua nuo huurteiset puut.

      En tiedä, miten tämä tammikuu on mennyt vauhdilla. Vastahan se joulu oli...

      Ihanaa viikonloppua sinulle Taina♡

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.