Siirry pääsisältöön

Kolme silmäterää

Tänä talvena olen tehnyt ennätyksen viherkasvien tappajana. Vain kolme kasvia on voimissaan sekä pari yksilöä elämän ja kuoleman rajamailla. Jotenkin olen onnistunut tappamaan nekin easy care-kasvit, vaikka niidenhän piti olla todella helppohoitoisia.

Silmäteräni nro 1. anopinkieli
Se onkin kasvanut kohisten ja toivotaan, että lisääntyvä valo pitää sen hengissä.

Silmäteräni nro 2. korallikaktus.
Tämäkin kasvoi todella paljon kesäisellä terassilla. 

Silmäteräni nro 3. anopinhammas.
Se suurempi versio tästä alkoi kellastumaan ja tiputtamaan lehtiä. Se oli niin surkean näköinen, ettei siinä ollut edes mitään pelastettavaa.


Tämän vuoden ekat tulppaanitkin on ostettu. Ja värihän on tuttu ja turvallinen ;)

Pitkästä aikaa kolmen päivän vapaa. Tarkoitus oli käydä tänään hiihtämässä, mutta pakkasta on ollut parikymmentä astetta, joten  olen käynyt kävelylenkillä assarin kanssa ja sukset saavat odottaa parempia hiihtokelejä. Toisaalta pikkusiivoilukaan sisätiloissa ei tehnyt pahaa, joten ei pöllömpi vapaapäivä.

Rentoa viikonloppua<3


Kommentit

  1. Hehe, minä olen onnistunut tappamaan myös anopinhampaan, jonka pitäisi teoriassa olla sinnittelyn mestari... :D Mutta tsemppiä kasveille ja mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Taitaa olla taitolaji tuo anopinhampaan tappaminen;) Olin kyllä ihmeissäni, että miten noin pääsi käymään. Tuo pikkuinen anopinhammas on kuitenkin ollut minulla useamman vuoden. Kaikki on näköjään mahdollista.
      Kivaa viikonloppua:)

      Poista
  2. Kauniita silmäteriä! Minulla ei kyllä mikään pysy voimissaan joten olenkin jo päätynyt siihen että leikkokukat on oikein kivoja:) Ihania nuo tulppaanit! Mukavaa alkanutta helmikuuta ja viikonloppuja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minullekin olisi varminta pysyä vain leikkokukissa. Tulppaanit ja neilikat taitavat olla niitä, joiden kanssa pärjään;)

      KIvaa helmikuuta<3

      Poista
  3. Ihanat kuvat taas sinulla täällä. Viherkasvit ei menesty minulla sisällä yhtään.Kuitenkin kesäisin puutarhassa ja mökillä saan aikaan kukkaloistoa😊 hyvä sekin. Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!
      Minullakin kukkaset viihtyy paremmin ulkona ja terassilla, onneksi edes kesäisin on kukista iloa;)
      Kivaa talvista viikkoa♡

      Poista
  4. Täällä on kanssa muutama viherkasvi saanut lähteä roskikseen. En tiedä mikä niille lie tullut, mutta alkoivat vaan näyttää niin surkeilta ja lehdet kellastuivat, niin pois piti laittaa. Yhden uuden hankin jo tilalle,mutta saas nähdä kuinka sen sitten käy.Tulppaaneja sitten vaan maljakkoon iloa tuomaan.
    Nätit on sinun tulppaanisi ja silmäteräsi! :)

    Kivaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkään en tiedä, että oliko nuo kasvit liian kuivia ja sittenhän tietysti kastelin niitä....ja sittenhän ne vasta suuttuivat...
      Mukavaa viikkoa♡

      Poista
  5. Lindas imagens e flores. Have a happy weekend. Greentings.


    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat. Tiedätkö, mä en osaa handlata "multakukkia" ollenkaan, siksipä meillä onkin aina leikkokukkia maljakossa :)
    Kivaa alkanutta uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minunkin taitaisi olla viisaampi pysyä vain leikkokukissa;)
      Kivaa viikkoa♡

      Poista
  7. Mulla on vähän sama ongelma: viherkasvit alkaa olla tosi heikossa kunnossa :( Olen tainnut tänä talvena jättää kastelunkin vähän niin ja näin. Elossa olevia ajattelin yrittää elvyttää mullan vaihdolla, kun vaan saisin aloitettua.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Pitää varmaan ostaa pari uutta kasvia ja äitikin aikoi antaa minulla pistokkaita. Eiköhän noilla pääsee alkuun, jotta voin taas yrittää leikkiä viherpeukaloa;)
      Kivaa viikkoa♡

      Poista
  8. Ihanat kuvat! Ei täälläkään meinaa nuo viherkasvit pysyä elossa, minä kun olen varmasti maailman surkein kastelija:) Tulppaanit on kyllä kauniita ja nuo ovat ihanan värisiä! Kaunista keväistä viikonloppua💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sorruin ostamaan uuden viherkasvin, tummalehtisen anopinkielen. Sekin pitäisi olla helppohoitoinen, mutta saa nähdä...
      Aurinkoista alkavaa keväistä viikkoa<3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tupasvilloja maljakkoon

Aamulenkillä käydessäni bongasin tutulta suolta tupasvilloja. Sainkin kerätä tupasvilloja ihan rauhassa, sillä ihme ja kumma, yhtään hyttystä ei häirinnyt minua. Nuo tupasvillojen valkoiset ja pumpulinpehmeät  höytyvät ovat yksinkertaisen kauniita. Tällä viikolla on enemmänkin ollut mielessä kaikki pehmeä ja lämpöinen, niinkuin villasukat ja torkkupeitot, sillä täällä on ollut järkyttävän kylmää.  Ainahan se taitaa olla kesäkuussa kylmää, jos tarkemmin muistelee... Jotenkin tuo lämmin toukokuu sekoitti pään ja sitä kuvitteli, että kesäkuussakin tarkenee vähemmällä vaatetuksella. Jotain posiitivista tässä kylmässä säässä on ollut: sain nimittäin pestyä melkein kaikki ikkunat yhtä lukuunottamatta. Se on todella hyvä suoritus, sillä ikkunanpesu ei kuulu lempipuuhiini. Ja muutenkin eilinen lauantai meni jossain kummassa siivoushurmoksessa ;) Joten nyt odotellaan niitä lämpimiä kesäpäiviä, jotta elon voi siirtää ulos hyvällä omallatunnolla. Tänään a

Anopinhampaita ja musta palmuvehka

Viikolla sain työkaverilta anopinhampaan pistokkaita vai mikä se nyt oikea nimitys onkaan... Mutta anyway, luulin että saan pikkuisia kasvin alkuja.... Mutta sainkin aivan mahtavan ison anopinhampaan. En vielä tiedä, että jaanko tuon useampaan purkkiin vai annanko olla tuollaisena isona. Tässä sitten meikäläisen rakkaudella vaalima, useamman vuoden kasvatettu anopinhammas. Täytyy myöntää, että on hieman kasveissa eroja tai sitten en edellenkään ole mikään viherpeukalo. Tämä yksilö on ihmeenkaupalla sinnitellyt hengissä useamman vuoden. Ehkä syy on siinä, että kesät tämä viettää ulkona terassilla ja siirtyy vasta syksyisin sisäruokintaan. Pari uutta kasvia on tullut myös ostettua.  Musta palmuvehka, en ole ennen kuullutkaan moisesta kasvista. Tämä oli niin eksoottisen näköinen, että eihän sitä voinut kauppaan jättää...  Innolla odotan, että pysyykö noin mustana ja onko uudet lehdet mustia vai vihreitä. Sikäli mikäli tämä on vielä hengissä parin kuukaud

Peikonlehti tuli taloon

Lähimarketti on yllättänyt kukkavalikoimallaan. Yhtenä sunnuntaina kun menin pikaisesti hakemaan seuraavan päivän eväitä töihin, silmiini osui eräs viherkasvi. Tarkemmin tutkailtuani kasvia, se osoittautui peikonlehdeksi. Joten kaappasin sen äkkiä ostoskoriin, kun oli ainokainen ;) Toivottavasti se viihtyy hoidossani. Se on ainakin todistettu, että kummituspuu, ilmakasvit sekä  huonekuusi eivät tykkää hoidostani. Googlettelin hoito-ohjeita, sillä peikonlehti on minulle ihan uusi tuttavuus. Tälläisiä ohjeita löysin: - Puolivarjoisa paikka, aurinko viottaa lehtiä. - Säännöllinen kastelu, multa ei saa kuivahtaa rutikuivaksi. - Pitää sumuttamisesta. - Lehtiä on hyvä pyyhkiä, jotta peikonlehti saa hengittää. - Viihtyy pienessä ruukussa. - Kasvattaa ilmajuuria, jotka voi ohjata kasvamaan multaan. Niitä ei kannata poistaa. - Koska juuret ovat hauraat, peikonlehteä ei kannata istuttaa turhaan uudelleen.  Pintamullan vaihtaminen riittää.